Vanhustyön koulutusohjelman valintaperusteet
Geronomi (AMK), 20 aloituspaikkaa
Koulutus toteutetaan Tampereella
Hakukelpoisuus
Pohjakoulutusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai sosiaali- ja terveysalan opistoasteen tutkinto (sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, sosiaaliohjaaja, kehitysvammaistenohjaaja, sosiaalikasvattaja tai diakoni).
Haussa käytettävän tutkinnon tulee olla valmis 31.7.2012 mennessä. Hakiessasi sinulla tulee lisäksi olla hakuajan päättymiseen mennessä vähintään kaksi vuotta yli 18-vuotiaana hankittua yleistä työkokemusta.
Opiskelijavalinta
Koulutusohjelmassa on ennakkotehtävä, joka tulee palauttaa hakutoimistoon hakuaikana. Valintakokeeseen kutsutaan kaikki ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet hakukelpoiset hakijat. Opiskelijavalinta tehdään valintakokeesta, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan työkokemuksesta ja alan ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella.
Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut koulu- ja työtodistuksesi. Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan, jos et toimita todistuksia ammattikorkeakoulun ilmoittamassa määräajassa tai jos olet hakemuksessasi antanut virheellisiä tietoja.
Valintapisteytys
| Valintapisteiden enimmäismäärä |
| Valintakoe |
70 pistettä |
| Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan työkokemus |
20 pistettä |
Amk:ssa* tai avoimessa amk:ssa
sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla suoritetut opinnot** |
10 pistettä |
| Yhteensä |
100 pistettä |
* tutkinnon ei tarvitse olla valmis
** erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta ei hyväksytä
Opinnot tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä.
Valintakoe
Koulutusohjelmassa on ennakkotehtävä, joka tulee palauttaa hakutoimistoon hakuaikana. Valintakokeeseen kutsutaan kaikki ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet hakukelpoiset hakijat. Valintakoe järjestetään Tampereella 29.-31.5.2012 yksipäiväisenä/hakija.
Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. Seinäjoen ammattikorkeakoulun Vanhustyön koulutusohjelma ei hyväksy toisessa ammattikorkeakoulussa suoritettua saman koulutusohjelman valintakoetulosta.
Työkokemus
Jotta voit hakea suorittamaan AMK-tutkintoa aikuiskoulutuksena, sinulla tulee olla vähintään kaksi vuotta yli 18-vuotiaana hankittua yleistä työkokemusta hakuajan päättymiseen mennessä.
Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysmittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Myöskään varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi.
Työtodistukset tarkistetaan opiskelijaksi hyväksytyiltä. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että olet tai olet ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu.
Pisteitä saat vasta hakukelpoisuuden antavan työkokemuksen ylittävästä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan työkokemuksesta siten, että kaksi kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen. Pisteitä voit saada vain työkokemuksesta, josta on työnantajan todistus.
Ammattikorkeakouluopinnot
Ammattikorkeakoulussa suoritettuja erikoistumisopintoja tai täydennyskoulutusta ei hyväksytä pisteitä tuottaviksi ammattikorkeakouluopinnoiksi. Ammattikorkeakoulussa suoritetuista sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opinnoista saat pisteitä seuraavasti:
| Suoritetut opintoviikot/opintopisteet |
Pisteet |
| 2 / 3 |
1 |
| 4 / 6 |
2 |
| 6 / 9 |
3 |
| 8 / 12 |
4 |
| 10 / 15 |
5 |
| 12 / 18 |
6 |
| 14 / 21 |
7 |
| 16 / 24 |
8 |
| 18 / 27 |
10 |
Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot
Tässä ryhmässä voit hakea, mikäli olet suorittanut avoimessa ammattikorkeakoulussa vähintään 60 opintopistettä koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja. Sinulla ei tarvitse olla ammattikorkeakoululaissa määriteltyä hakukelpoisuutta eikä kahden vuoden työkokemusta. Valinta tehdään valintakokeen perusteella. Valintakoe voi olla esimerkiksi haastattelu tai soveltuvuusarviointi.
Sinun on toimitettava opintosuoritusote viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 kaikkien hakutoiveittesi ammattikorkeakouluihin.
Hakijan terveydentila
Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin ja harjoitteluun.
Alalle hakeutuvan tulee huomioida, että
- opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää henkistä tasapainoa
- ala ei sovellu huumeiden käyttäjälle eikä alkoholin tai lääkkeiden ongelmakäyttäjälle
- esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, krooniset ihosairaudet ja allergiat voivat muuttua terveydelliseksi ongelmaksi opiskeluaikana tai myöhemmin työelämässä
- veriteitse tarttuva tauti saattaa rajoittaa opintopolkua ja työhön sijoittumista.
Ennen opiskeluihin kuuluvaan ohjattuun harjoitteluun siirtymistä ammattikorkeakoulu voi pyytää rikosrekisteriotteen esittämistä, jos harjoitteluun kuuluu olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä.
Opiskelijaksi pyrkivän tulee ammattikorkeakoulun pyynnöstä antaa opiskelijaksi ottamisen arvioinnin edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot sekä tieto opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä.
Harkinnanvarainen valinta
Seinäjoen ammattikorkeakoulu ei käytä harkinnanvaraista valintaa.