Sairaanhoitaja (AMK)
Sairaanhoitajan (AMK) koulutus oikeuttaa toimimaan laillistettuna sairaanhoitajana. Sairaanhoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana esimerkiksi perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalihuollossa sekä yksityisellä ja järjestösektorilla. Hän voi toimia myös yrittäjänä.
Sairaanhoitajalla on valmiudet toimia laajaa hoitotyön osaamista vaativissa suunnittelu-, toteutus- ja kehittämistehtävissä. Sairaanhoitajan tehtävänä on tukea yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä määrittämään, saavuttamaan ja ylläpitämään terveyttään muuttuvissa olosuhteissa. Hän toteuttaa ja kehittää hoitotyötä, joka on terveyttä edistävää ja ylläpitävää, sairauksia ehkäisevää ja parantavaa sekä kuntouttavaa. Sairaanhoitaja tukee eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja. Hän auttaa ihmistä kohtamaan sairastumisen, vammautumisen ja kuoleman. Sairaanhoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Sairaanhoitaja toimii itsenäisesti hoitotyön asiantuntijana potilaan kokonaishoidossa sekä toteuttaa lääkärin ohjeiden mukaista lääketieteellistä hoitoa. Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija moniammatillisessa ja poikkihallinnollisessa yhteistyössä, mikä edellyttää vastuunottoa ja näkemystä omasta vastuualueestaan sekä toisten ammattiryhmien asiantuntijuuden kunnioittamista. Sairaanhoitajan toimintaa ohjaavat hoitotyön arvot, eettiset periaatteet, voimassa olevat säädökset ja ohjeet sekä sosiaali- ja terveyspoliittiset linjaukset.
Sairaanhoitaja toteuttaa näyttöön perustuvaa hoitotyötä hyödyntäen hoitosuosituksia ja tutkimustietoa, ammatillista osaamistaan sekä potilaan tarpeisiin ja kokemuksiin perustuvaa tietoa. Sairaanhoitajan työ perustuu hoitotieteeseen ja muihin sitä tukeviin tieteisiin. Sairaanhoitaja osaa hankkia ja arvioida kriittisesti tietoa sekä käyttää sitä toimintansa perusteena ja työyhteisönsä kehittämisessä. Sairaanhoitaja on vastuussa ammatillisen osaamisensa ja ammattinsa kehittämisestä. Hän toteuttaa, johtaa ja arvioi hoitotyötä sekä vastaa hoitotyön laadusta ja sen kehittämisestä. Sairaanhoitaja voi toimia myös kansainvälisissä tehtävissä.