Miesten maailmassa
Takanani on yksi vuosi ja muutama viikko insinööriopiskelijaelämää. Matkalle on mahtunut kymmeniä kaavoja, unohdettuja muistisääntöjä, kokouksia Senior ry:n hallituksen kanssa ja muutamat hyvät opiskelijabileet. Kaikki lähti siitä, kun toissakeväänä istuin kuumeisena tietokoneella ja löysin Seinäjoen ammattikorkeakoulun bannerin. Aikani sivuja selattuani totesin, että merkonomin papereilla saa hakea ammattikorkeaan, joten täytin hakulomakkeen ja jäin odottamaan kutsua pääsykokeeseen. Kutsu tuli ja jännitys alkoi. Koska viimeisimmästä matematiikan kurssista oli pitkä aika, pääsin läpi vasta toisella yrittämällä. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun en heti luovuttanut.
Rautakin taipuu
Opinnot ovat sujuneet tähän mennessä odotuksiini nähden hyvin. Pelkäsin, että joudun lopettamaan koulun ensimmäisen puolen vuoden aikana, jos en saa kursseja läpi. Pelkoni osoittautui kuitenkin vääräksi. Olen oppinut, että kun aikansa hakkaa päätä seinään, niin jossain vaiheessa se menee siitä läpi. Sama pätee kursseihin. Toki kiitos kuuluu myös kärsivällisille luokkakavereille, jotka ovat taivuttaneet asioita minulle rautalangasta – ja joskus jopa rautatangosta.
Nainen ja tekniikka – se toimii sittenkin!
Miksi sitten nainen hakee miehiselle alalle? Osasyynä on varmasti näyttämisen halu. Olisi hienoa joskus laittaa sovinisteille jauhot suuhun! Nainen ja koneetko sopii yhteen kuin apina ja dynamiitti? Pötyä! Suurimpana syynä omalla kohdallani oli kuitenkin ehtymätön kiinnostus kaikenlaisia vempaimia ja muutenkin tekniikkaa kohtaan. Mistään en mitään ymmärrä, mutta halu oppia on kova!
Mielestäni naiset usein aliarvioivat itseään tekniikan kanssa. Osaamme ihan yhtä hyvin vaihtaa sen polttimon autoon, mutta usein arastelemme ”miehisiin töihin” ryhtymistä, koska pelkäämme kritiikkiä tai omaa avuttomuuttamme. Ei kai sitä koskaan opi, jos ei sitä koskaan tee! Joskus opiskellessakin tuntuu, että miehet ovat saaneet äidinmaidon mukana tietoa siitä, miten koneet toimivat ja mitä fysiikan lakeja niihin liittyy. Luulenpa, että kyse on kuitenkin vain siitä, että miehet tutustuvat lapsesta asti paremmin kaikenlaisiin laitteisiin. Viimeistään murrosiässä alkaa tekniikka kiinnostaa, kun mopo pitäisi saada kulkemaan lujempaa.
Ollakseni rehellinen… Itselläni miehille näyttäminen on vielä valovuosien päässä. Matikkapääni on edelleen surkeampi kuin useammilla viidesluokkalaisilla, ja lujuusopin päälle ymmärrän yhtä paljon kuin eskimot tenniksen päälle. Tästä huolimatta haluan Isona Insinöörinä löytää itseni hyvästä työpaikasta ja toivoisin, että voisin hyväntahtoisesti katsoa menneisyyteen ja hymyillä nykyisille tiedoilleni.
Sanna Heino
kone- ja tuotantotekniikan insinööriopiskelija