liiketalous.png
Olet tässä : Etusivu / SeAMK Info / Kansainvälinen toiminta / Opiskelu ja liikkuvuus / Opiskelija- ja harjoittelijavaihto

Opiskelija- ja harjoittelijavaihto

Opiskelija- ja harjoittelijavaihto on osa laadukkaita korkeakouluopintoja. Tutkimusten mukaan kansainvälinen vaihto edistää ammatillista kasvua ja osaamista, sekä erityisesti omatoimisuutta, selviytymiskykyä ja itsetuntoa. Seinäjoen ammattikorkeakoulu haluaa tukea vaihtoon lähteviä opiskelijoita tarjoamalla monipuolisia vaihtokohteita, mahdollisimman hyvää ohjausta ja neuvontaa, sekä mahdollisuuksien mukaan myös taloudellista tukea.

Liikkuvuuteen on mahdollisuus kaikilla SeAMK:n opiskelijoilla, opettajilla ja asiantuntijoilla. Opiskelijoista noin joka viides lähtee vuosittain pitkään vaihtoon ulkomaille keskimääräisen opiskelu- tai harjoitteluajan ollessa 5kk. Puolet heistä lähtee vaihtoon EU:n koulutusohjelmien kautta. Lisäksi lyhyeen vaihtoon lähtee noin 300 opiskelijaa vuosittain. Opinnäytetyön tekeminen on mahdollista kansainvälisessä vaihdossa. Pitkään vaihtoon saapuvien opiskelijoiden määrä on lähes sama kuin vaihtoon lähtevien määrä.

Ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille on tarjolla orientoivia opintoja, suomen kielen ja kulttuurin opintoja ja sosiaalista ohjelmaa koko lukuvuoden ajan. SeAMK:n tutor-opiskelijat ja opiskelijayhdistys SAMO sekä SAMO International Club (SIC) ovat aktiivisesti järjestelyissä mukana. ECTS (European Credit Transfer and Accumulation System) ja Diploma Supplement ovat käytössä.

Päivitetty : 29.6.2012 / Maria Loukola