SeAMK Liiketoiminta
SeAMK Liiketoiminta, viralliselta nimeltään Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö, kouluttaa tradenomeja sekä ravitsemisalan osaajia, restonomeja (AMK).
Vuonna 2013 kaikki SeAMK Liiketoiminnan koulutuksesta siirtyy Seinäjoelle, uusiin toimitiloihin Framille Kampusrantaan. Liiketalouden ja hallinnon ala muuttaa Frami F:n vuoden vaihteessa ja ravitsemisala kevään ja kesän aikana. Framin kampusalueella ovat myös tekniikan, kulttuurin ja sosiaalialan koulutukset.
Pk-yrittäjyyden aikuiskoulutus on jatkossa edelleen Kauhavalla. Lisäksi liiketalouden aikuiskoulutusta tarjotaan myös muilla paikkakunnilla kuin Seinäjoella.
Frami F:

Opiskelijoita yksikössä on n. 1400. Valittavana opiskelijalla on kolme AMK-tutkintoon johtavaa koulutusohjelma, joista yksi on täysin englanninkielinen (IB). Aikuiskoulutuksessa valittavana on kolme ohjelmaa. Lisäksi tarjolla on kaksi ylemmän AMK:n tutkintoa, joista näistäkin toinen toteutetaan täysin englanninkielellä (MBA).
Tradenomiohjelmasta valmistutaan liiketoiminnan ja yrittäjyyden osaajiksi. Restonomit opiskelevat oman alan ammattilaisiksi Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa.