Kansainvälisyyttä lusikalla tai kauhalla, päätä itse!
Kansainvälisyyden merkityksestä ja kielitaidosta puhutaan paljon. Tärkeää se onkin, mutta entä jos englanti ei suju ja vieraalla kielellä puhuminen ei houkuta? Kouluesittelyissä hehkutetaan usein korkeakoulujen kansainvälisyyttä, loistavia mahdollisuuksia lähteä ulkomaille tai opiskella ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa samassa ryhmässä. Mitä jos ei halua tai uskalla, onko muuta vaihtoehtoa kansainvälistyä?
Kati Isomaa opiskelee SeAMK liiketoiminnassa liiketaloutta. Opintojensa alussa Isomaa ei suuremmin ollut miettinyt kansainvälisyyttä, eikä se ollut hänelle ”se juttu”, minkä vuoksi opiskelemaan haki.
- Tammi-helmikuussa 2007 lähdin viikon mittaiselle opintojaksolle Slagelseen Tanskaan. Sinne lähti iso porukka meidän luokalta ja minä mukana. Lähdimme sinne pelaamaan yrityssimulaatiopeli Markstratia, Isomaa muistelee.

Yrityspeliä pelattiin ryhmissä, joissa oli mukana opiskelijoita eri maista. Vaikka matka oli vain viikon mittainen, jäi Isomaalle reissusta hyvät muistot ja muutama ulkomainen kaverikin.
- Kyllähän se vähän jännitti, miten siellä pärjäisi, mutta hienostihan kaikki meni. Mieleen on erityisesti jäänyt se, että viikon aikana porukan ryhmähenki muodostui tosi hyväksi. Oli upeaa huomata, että minun kielitaidollani pärjää kyllä ja eiväthän muutkaan puhuneet englantia äidinkielenään. Markstratissa oli mukana opiskelijoita Kasselin yliopistosta Saksasta ja ystävystyin viikon aikana muutaman saksalaisen kanssa, joista yksi oli kanssani samassa tiimissä. Matkan jälkeen huomasin, että koulustamme on mahdollista mennä vaihtoon Kasselin yliopistoon, ja siitä sain idean, että voisinpa lähteä sinne vaihtoon, Isomaa kertoi pohtineensa.
Nälkä kasvaa syödessä
Idea pitemmästä ulkomaanvaihdosta jäi vielä mietintä myssyyn, mutta kipinä kansainvälisyyteen oli syttynyt. Isomaa alkoi tarkemmin selvittää mitä kaikkea muuta kansainvälistä toimintaa omassa koulussa oli meneillään. Erilaisia ja erimittaisia mahdollisuuksia oli useita. Seuraava reissu mihin Isomaa lähti mukaan, koittikin sitten jo huhtikuussa. Tällöin ryhmä opiskelijoita lähti Tukholmaan muutamaksi päiväksi vierailemaan yrityksissä.
- Studiebesök i Stockholm oli mukava reissu. Uskomatonta, mutta totta: ruotsin puhumiseen tottui matkan aikana ja matkan loppuvaiheessa tuntui, että eipä se niin vaikeaa olekaan. Oli jotenkin niin siistiä huomata, että kyllä sitä osaa kun vaan yrittää, Isomaa fiilistelee.
Kaikki opinnot eivät toki voi olla pelkkää ulkomailla reissaamista ja niinpä melkein vuosi ehti kulua Isomaan seuraavaan matkaan. Tosin päätös lähteä Kasseliin oli tänä aikana tehty ja valmistelut aloitettu. Ennen Kasselia, maaliskuussa 2008, laukut pakattiin puolentoista viikon reissua varten Annecyn Ranskaan. Määränpäänä oli Eurosurvey niminen opintojakso, jonka aikana opiskelijat tekivät ryhmissä erilaisia markkinatutkimuksia.
- Tältä reissulta päällimmäisenä mieleeni jäi Annecyn mahtavat maisemat! Tosin tutkimuksen tekeminen oli myös todella mielenkiintoista. Suoritin työharjoitteluni SeAMK:n markkinatutkimuspalveluissa ja Ranskassa opin erilaisen tavan tehdä tutkimuksia ja sain uuden näkökulman asioihin, Isomaa toteaa.
Jatkoa seuraa
Eipä Isomaa ehtinyt kuin käydä kotona vaihtamassa matkalaukut, kun hän jo suuntasi takaisin Kasselliin.
- Muistan aina sen, että oli mahtavaa vihdoin saapua Kasseliin ja kävellä kampuksella, jonka kuvia oli yliopiston sivuilla nähnyt. Tutustuminen toisiin opiskelijoihin alkoi heti ensi tunnin aikana ja jatkuu edelleen! Yhteydenpitoa on ollut paljon, sen verran voin paljastaa, naurahtaa Isomaa arvoituksellisesti.
Vaihtojakson jälkeen Isomaan opiskelut ovat jatkuneet Seinäjoella, tosin syksyllä 2008 haastattelua tehtäessä…
- Olen taas Kasselissa! Hienoa olla täällä, tavata kavereita ja muistella mahtavaa kesälukukautta. Kesällä opiskelin Kasselissa yhdellä kurssilla, jonka aiheena oli Doing business in China. Jo toukuussa puhuttiin alusta kurssiin liittyvästä opintomatkasta Kiinaan, joka toteutettaisiin vasta syksyllä. Kiinnostuin matkasta heti ja ilmoittauduin mukaan. Matkan toteutuminen oli pitkään epävarmaa, mutta kun minulle elokuun lopussa soitettiin Kasselin yliopistosta, että haluanko edelleen tulla mukaan, olin innoissani. Kasseliin tulin viikko ennen Kiinaan lähtöä, osallistuin matkapalaveriin ja tein matkajärjestelyjä. On hienoa, että minut otetaan matkalle mukaan, vaikka en enää varsinaisesti ole Kasselin yliopiston opiskelija, Isomaa kertoo ja jatkaa samaan hengenvetoon:
- Matkaporukkamme koostuu n. 20 opiskelijasta, jotka ovat pääosin saksalaisia, professorista ja professorin assistentista. Olemme Shanghaissa hieman yli kaksi viikkoa, käymme kiinan kielen oppitunneilla, tutustumme Tongjin yliopistoon ja teemme yritysvierailuja. Toivon, että saan muutaman kiinalaisen tuttavan, opin kiinan kielen alkeet. Matka tulee varmasti olemaan mahtava kokemus ja eiköhän tämä ole vasta alkua omalle kansainvälistymisellenne, Isomaa tuumii.
- En varmaan olisi lähtenyt vaihtoon, jos en olisi ensin osallistunut noille lyhyemmille opintojaksoille. Niiden kautta itseluottamukseni parani, samoin kun draivi lähteä ulkomaille yhä uudelleen. On tosi hienoa, että voi osallistua kansainväliseen toimintaan juuri sen verran kuin itse haluaa, pakko ei ole, jos se ei tunnu omalta jutulta, päättää Isomaa haastattelun.