liiketalous.png
Olet tässä : Etusivu / SeAMK Info / Yksiköt / SeAMK Liiketoiminta / Ylpeänä esittää

21.9.2012
SeAMK palkitsi Elinikäisen oppimisen viikolla kolme aikuisopiskelijaa vuoden aikuisopiskelija –tittelillä ja lahjakortein. Kaikki kolme opiskelijaa ovat SeAMK Liiketoiminnasta.

palkitut aikuiset.jpg

Palkituista Kaisa Katajamäki opiskelee avoimessa ammattikorkeakoulussa, Maarit Anttila suorittaa tradenomin tutkintoa ja intialainen Dhiraj Thapa ylempää amk-tutkintoa (MBA). Valintakriteereinä olivat ahkeruus, opintojen työelämälähtöisyys, myönteisen opiskeluilmapiirin tukeminen, aktiivinen kehittämisote sekä kansainväliset näkökulmat suoritetuissa opinnoissa.

23.5.2012
Suomen Sydänliitto on myöntänyt Seinäjoen ammattikorkeakoulun ravitsemisalan toimipisteelle alueellisen terveydenedistäjän kunniamaininnan. Kunniamaininnan on hakenut Etelä-Pohjanmaan Sydänpiiri.

Lisätietoja kunniamaininnasta: TÄSTÄ

sydanmerkki_3.jpg

16.4.2012
SeAMK:n restonomiopiskelijoiden joukkue Häjyttäret sijoittui jaetulle neljännelle sijalle valtakunnallisessa RESTO -kisassa. Kisa järjestettiin tänä vuonna Porvoossa ja siihen osallistui 18 joukkuetta matkailun- ja ravitsemisalan koulutusohjelmista.

15.4.2012
SeAMK Liiketoiminnan opiskelijat Sami Koski ja Tommi Hakala voittivat salibandyn SM-kultaa Seinäjoen Peli Veljien riveissä. Voitto tuli ensimmäistä kertaa 18 vuoteen Kehäkolmosen ulkopuolelle. Onnittelut SPV:lle, Samille ja Tommille!

Lue Samin haastattelu SePRO nettilehdestä: Sami Koski

22.3.2012
Ravitsemisalan toimipisteen johtamisen opettaja Elina Ojala voitti Suomen nuorkauppakamarin järjestämän alueellisen puhekilpailun Vaasassa 17.3.12. Samassa tapahtumassa hän sai myös kamarien kesken kunniamaininnan vuoden 2011 puheenjohtajana.

Lue Elinan haastattelu: TÄSTÄ

19.12.2011
Restonomiksi (AMK) valmistunut Emma Kuorikoski sai
Etelä-Pohjanmaan yrittäjien, nuorten yrittäjien ryhmän jakaman stipendin ansioituneelle yritystalliopiskelijalle. 

Stipendi jaettiin kolmannen kerran ja se on mennyt joka kerta aikaisemminkin SeAMK Liiketoiminnasta valmistuneelle opiskelijalle. Kriteerinä palkinnon saamiseksi ovat opiskelijan erityinen yrittäjyysasenne ja ansiot yrittäjämäisestä aktiivisuudesta.


1.6.2011
Liiketalouden koulutusohjelmassa opiskeleva Jukka Sarho palkittiin
Tradenomiliitto TRAL ry myöntämällä stipendillä. Stpendi myönnettiin opiskelijoille, jotka ovat kehittäneet tradenomi-identiteettiä ja toimineet positiivisena mallikuvana opiskelijakollegoilleen omassa ammattikorkeakoulussaan.

Jukka ehtii opiskeluiden ohessa toimimaan opiskelijayhdistysaktiivina ja hän on myös osallistunut koulun markkinointiin messuilla, sissimarkkinoinissa ja nähtiinpä Jukka SeAMK:n mainoskasvonakin lukuvuoden 2010-2011 mainoksissa. Tässä opiskelijassa stipendin vaatimukset yhteistyön kehittäjänä ja positiivisyyden levittäjänä todellakin toteutuvat! Lue lisää

17.3.2011
Liiketalouden koulutusohjelman opiskelijat Laura Salo ja Saila-Maria Saariaho palkittiin valtakunnan parhaina K-ryhmän järjestämässä Mestarimyyjä koulutuksessa. Laura ja Saila-Maria olivat valtakunnan parhaita kenkä-linjalla.

K-ryhmä palkitsi parhaat Mestarimyyjäkoulutukseen osallistuneet opiskelijat SeAMK Liiketoiminnassa koulutuksen päätöstilaisuuksissa.SeAMK:n Liiketalouden koulutusohjelmasta Mestarimyyjäkoulutuksen suoritti hyväksytyksi 54 opiskelijaa, joista neljä palkittiin stipendillä.
Lue tyttöjen haastattelu: TÄSTÄ

18.12.2010
Tradenomiksi valmistuneelle Maria Aoialle Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien NYR -stipendi 

Kannustuspalkinto jaetaan yrittäjäksi tähtäävälle tai yrittäjäksi ryhtyneelle, ansioituneelle Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijalle. Palkinnon luovutti rahaston perustaja, eläkkeellä oleva yrittäjä Sulo Koivupuisto. Kriteerinä palkinnon saamiseksi ovat opiskelijan erityinen yrittäjyysasenne ja ansiot yrittäjämäisestä aktiivisuudesta.

18.12.2010
SeAMK:n vuoden opettaja jälleen ravitsemisalalta. Opiskejat valitsivat Elina Ojalan SeAMK:n vuoden opettajaksi

Elina Ojala opettaa ravitsemisalalla johtamista ja markkinointia. Elina toimii myös toimipisteessään yritystallipäällikkönä, josta hänen ansioksi mainittakoon yli 40 yritystallisopimusta, joka on enemmän kuin missään muussa SeAMK:n toimipisteessä. Opiskelijat kiittivät Elinaa jämäkän suorasukaiseksi, rehelliseksi ja kannustavaksi opettajaksi. Ehkä hieman yllättäen vuoden opettajan kerrottiin myös olevan vaativa ja osaavan pitää luokan kurissa ja keskittyneenä opiskeluun.

10.11.2010
Yrityspalvelupäällikkö Helena Hannu palkittiin FINPIN verkoston yrittäjyyyden ja innovaatioiden edistäjänä

Yrityspalvelupäällikkö Helena Hannu palkittiin Suomen ammattikorkeakoulujen yrittäjyys- ja innovaatioverkosto FINPIN:n juhlassa yrittäjyyden ja innovaatioiden edistäjänä. Helena Hannu sai tunnustusta kategoriassa 2 henkilö. Perusteina mm. henkilön ilmiömäinen kyky opettajien lisäksi saada myös opiskelijat innostumaan.

26.5.2010
KTT, dosentti Aapo Länsiluoto mukana kansainvälisen tunnustuksen saaneessa tutkimushankkeessa
Erkki K. Laitisen, Aapo Länsiluodon ja Iiris Rautiaisen informaatiojärjestelmien suunnitteluun liittyvä tutkimus palkittiin kansainvälisesti arvostetun tiedekustantaja Emeraldin highly commended award (korkeasti suositeltava artikkeli) huomionosoituksella

28.4.2010
Helena Hannulle Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien kunniakirja

SeAMK Liiketoiminnan yrityspalvelupäällikölle Helena Hannulle ojennettiin 28.4.2010 järjestetyssä  Korkeakoulujen Yrittäjyysfoorumissa kunniakirja. Kunniakirjan luovutti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Ry ja se myönnettiin kiitokseksi yrittäjyyden ja yrittäjämäisyyden edistämisestä Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

17.2.2010
Menestys Harjoitusyritysmessuilla sai jatkoa

Vuoden 2010 Harjoitysyritysmessut järjestettiin 13 kerran, nyt Seinäjoella. Messut olivat historian suurimmat, sillä paikalla oli jopa 52 näytteileasettajaa. SeAMK Liiketoiminnan liiketalouden koulutusohjelman opiskelijat menestyivät jälleen. Tänä vuonna Harjoitusyritys Puuhapuku Oy sai palkinnon parhaasta lehdistötiedotteesta. Hy Puuhapuku Oy:ssä toimivat opiskelijat Miira Peltomaa, Matias Soikka, Joel Viita-aho, Salla Kohtamäki, Piia Honkaniemi, Petri Koskinen ja Kati Hietikko.

18.12.2009
Paula Juurakko ravisemisalalta SeAMK:n vuoden opettajaksi

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO on valinnut Vuoden opettajaksi Paula Juurakon SeAMK Liiketoiminnan ravitsemisalan toimipisteestä Kauhajoelta. Vuoden opettajan valinnan teki SAMOn hallitus SeAMK:n yksiköissä toimivilta opiskelijayhdistyksiltä saamiensa ehdotusten pohjalta.
(Lue Paula Juurakon haastattelu)

6.10.2009
SeAMK Liiketoiminta ravitsemisala: Vuoden 2009 Ravitsemusvaikuttajaksi

Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry on valinnut Ravitsemusvaikuttajaksi 2009 Seinäjoen ammattikorkeakoulun ravitsemisalan toimipisteen Kauhajoelta. Ensimmäistä kertaa palkittiin ravitsemusvaikuttajana yhteisö. Oppilaitos palkittiin erinomaisesti toteutetusta ravitsemuskoulutuksesta. Valinta julkistettiin Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä
6.10. Helsingissä.

28.9.2009
Kirta Nieminen sai kultaisen ansiomitalin

Ravitsemisalan toimipisteen ruokapalvelujen opettaja, restonomi ylempi (AMK) Kirta Nieminen on saanut Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry:n kultaisen ansiomitalin. Mitali myönnettiin pitkäjänteisestä ja tuloksekkaasta turvallisuustyöstä.

29.5.2009
Emeraldin palkinto KTT Aapo Länsiluodolle ja professori Marko Järvenpäälle

SeAMK Liiketoiminnan laskentatoiminen yliopettaja KTT Aapo Länsiluoto on palkittu Emeraldin Outstanding Paper Awards Highly commended -palkinnolla.

17.3.2009
Omistajanvaihdos- ja bioenergiahankkeet ARENEN julkaisuun

Seinäjoen ammattikorkeakoulun hanke ”Onnistunut Yrityksen Omistajanvaihdos, Lähineuvojaverkoston rakentaminen” on valittu ARENE:n AMKTutka-työryhmän toimittamaan julkaisuun, jossa esitellään ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Julkaisu ilmestyi 17.3. 08 ARENEn vuosikokouksen yhteydessä. Onnistunut Yrityksen Omistajanvaihdos-hankkeesta ovat vastanneet Elina Varamäki ja Pauliina Talvitie SeAMK Liiketoiminnasta. Hankkeen tavoitteena oli omistajanvaihdoksiin liittyvän osaamisen lisääminen, onnistuneiden omistajanvaihdosten edistäminen, omistajanvaihdostoimijoiden yhteistyön edistäminen sekä teeman ylläpitäminen julkisuudessa.

4.3.2009
SeAMK:n ja Sedun mestarimyyjät palkittiin

K-ryhmä palkitsi keskiviikkona 4. maaliskuuta parhaita Mestarimyyjäkoulutukseen osallistuneita opiskelijoita Seinäjoen ammattikorkeakoululla. Liiketalouden koulutusohjelmasta koulutuksen suoritti hyväksytysti 44, stipendillä palkitiin Verna Hangasluoma, Jenni Peltonen, Johanna Pellonpää.

5.2.2009
SeAMK Liiketoiminnalle palkinto harjoitusyritysmessuilta

Liiketoiminnan koulutusohjelma opiskelijoiden Harjoitusyritys Pohjanmaan Turvatuote Oy palkittiin Paras asiakaspalvelu -palkinnolla Finpecin kansainvälisillä harjoitusyritysmessuilla Tampeella torstaina 5.2.2009. Voitokasta harjoitusyritystä edustivat messuilla Aapo Kiljunen tj., Arttu Korpela, Heikki Kulmala, Kaisa Nummela, Leea Rintamäki ja Jenna Tuohiniemi. Voittajan valitsi elinkeinoelämän edustajista ja asiantuntijoista muodostettu raati. 

19.12.2008
Tuore restonomi (AMK) Mikko Mäkitalo palkittiin SeAMK:n vuoden yritystallilaisena

Perjantaina 19.12.  SeAMK:n valmistumisjuhlassa restonomin (AMK) tutkintotodistuksen pokannut Mikko Mäkitalo sai myös hienon tunnustuksen aktiivisesta ja yrittäjämäisestä toiminnastaan opintojensa aikana. Nimittäin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Nuorten Yrittäjien ryhmä palkitsi hänet valmistumisjuhlassa vuoden yritystalliopiskelijana.

16.12.2008
Vuoden 2008 laadun tekijät palkittiin


Seinäjoen koulutuskuntayhtymän vuoden laadun tekijät julkistettiin 12.12.2008 pidetyssä kuntayhtymän pikkujoulussa.
- Palkintoraati sai liki 20 esitystä ehdokkaiksi, joten valinta oli vaikea, totesi raadin edustaja henkilöstöpäällikkö Keijo Tauriainen. SeAMK:n palkitut: Vuoden yhteistyön luoja Elina Varamäki (yksikön johtaja, Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö) Henkilö on edistänyt merkittävästi sidosryhmäyhteistyötä ja luonut omalla toiminnallaan avoimuutta ja esimerkillisen hyvää yhteishenkeä.

6.11.2008
Yrittäjyyden toimipisteelle STTK:n palkinto opetuksen kehittämisestä

Ensimmäiset STTK:n opetustoiminnan kehittämisen stipendit jaettiin valtakunnallisessa ammattikorkeakoulujen kehittämisverkostoseminaarissa Mikkelissä 6.11.2008. Hakijoita oli 23, joista kaksi parasta saa 1500€ stipendin. Toisen stipendeistä sai Seinäjoen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden toimipiste kumppaniyritystoimintaa koskevasta hankkeestaan. 

23.5.2008
Opiskelijaravintola Risetille Sydänmerkki

Restonomiksi tänä keväänä valmistunut Hanna Pekkanen suunnitteli opinnäytetyössään opiskelijaravintola Risettiin ruokalistan, joka täyttää Suomen Sydänliiton Sydänmerkki-aterian kriteerit. Prosessiin kuului myös Sydänmerkin hakeminen.

6.5.2008
Nuori yrittäjä -palkinto SeAMK:sta valmistuneelle tradenomi Mika Koskelle

Valtakunnallisessa Nuori Yrittäjä 2008 -kilpailussa palkittiin Teuvalla toimiva M-Partners Oy, joka työllistää 30 henkilöä. Yrittäjinä M Partners Oy:ssä toimivat Mika ja Heidi Koski, jotka ovat molemmat valmistuneet SeAMK:sta tradenomiksi.

25.4.2008
Restonomiopiskelija Päivi Holma Korkeakoulukirjaston Vuoden asiakas 2008

Päivi Holma seuraa aktiivisesti oman alansa uusinta tietoa ja soveltaa sitä myös työpaikkansa Härmän kuntokeskuksen toimintojen ja palvelujen kehittämiseen. Hän on ahkera kirjastonkäyttäjä ja arvostaa kirjaston kokoelmia.Vuoden asiakas valittiin nyt toisen kerran. Viime vuonna palkinnon pokkasi liiketalouden koulutusohjelman koulutusohjelmapäällikkö Päivö Laine.

21.12.2007
Eepee palkitsi tradenomiopiskelijan vuoden harjoittelijana

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa palkitsi 18.12. harjoittelija Satu Yli-Hukkalan vuoden 2007 Praxis–stipendillä. Yli-Hukkala opiskelee Seinäjoen ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikössä tradenomiksi ja on suuntautunut opinnoissaan laskentatoimeen.

19.12.2007
Seinäjoen ammattikorkeakoulun vuoden 2007 opettajaksi Marja Salonen

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMOn hallitus on valinnut vuoden 2007 opettajaksi lehtori Marja Salosen. VT Marja Salonen opettaa oikeustiedettä SeAMK:n Liiketoiminnassa ja myös muissa yksiköissä.

30.11.2007
Kalevi Karjanlahdesta opetusneuvos

SeAMK Liiketoiminaan liiketalouden toimipisteen pitkäaikainen yksikön johtaja Kalevi Karjanlahti on saanut opetusneuvoksen arvonimen. Karjalahti siirtyi eläkkeelle joulukuussa 2007. Karjanlahden seuraaja KTT Elina Varamäki kunnioittaa edeltäjänsä työtä ja korostaa Karjanlahden aina olleen yksi keskeisimmistä ja aktiivisimmista toimijoista korkeakoulun historiassa, aina 80-luvulta eläkkeelle siirtymiseen saakka.

 

 

 

 
Päivitetty : 25.9.2012 / Anu Hauta-aho