Kehittyvä metsäenergia on Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen kolmivuotinen hanke, jota rahoittaa Manner-Suomen maaseutuohjelma. Rahoituksen ovat myöntäneet Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan TE-keskukset. Hankkeen tavoitteena on selvittää kokonaisvaltaisesti metsäenergian mahdollisuuksia, ongelmia ja tietotarpeita hankkeen toimialueella. Uuden tiedon avulla turvataan ja edistetään alan käytännön toimintaa ja neuvontaa. Seinäjoen ammattikorkeakoulun tehtävät painottuvat uuden tiedon tuottamiseen oman tutkimuksen kautta sekä tiedon hankkimiseen muilta tutkimusorganisaatioilta. Metsäkeskus vastaa hallinnoinnin lisäksi hankkeessa sekä muissa alan organisaatioissa tuotetun ajankohtaisen tiedon levittämisestä kentälle työnäytösten ja teemapäivien kautta. Hankkeen kotisivut: www.kehittyvametsaenergia.fi