TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA
SeAMK:n sosiaali- ja terveysalan yksikkö on Etelä-Pohjanmaalla keskeinen sosiaali- ja terveysalan kehittäjätaho, jolla on tiiviit suhteet alan kansallisten ohjelmien toteuttamiseen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkostoihin. Visionsa mukaisesti korkeakouluyhteisönä sosiaali- ja terveysalan yksikkö edistää ammattityön kehittymistä, ammatillista kasvua, tutkivaa opetusta ja oppimista sekä yksikön asiantuntijuusalueisiin kiinnittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta muodostaa yksiössä oman tulosalueensa.
Toimintamuotoja ovat:
tutkimus- ja kehittämisprojektit
henkilöstö- ja täydennyskoulutus
SeAMK Hyvinvointipalvelut
Tutkimus- ja kehittämisprojektit
Tutkimus- ja kehittämisprojekteissa painopistealueitamme ovat:
ennaltaehkäisevä ja moniammatillinen perhetyö
työelämään integroituminen ja työhyvinvointi
ennakoiva ja voimavaralähtöinen vanhustyö
Läpileikkaavina teemoina sekä koulutus että tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ovat:
yrittäjämäinen toimintatapa
käyttäjälähtöisyys ja osallisuus
teknologisten innovaatioiden hyödyntäminen
Sosiaali- ja terveysalan yksikön painopistealueet [PDF]
Henkilöstö- ja täydennyskoulutus
Tuottamamme henkilöstö- ja täydennyskoulutus on sosiaali- ja terveysalan henkilöstön ammattiosaamista tukevaa, suunnitelmallista, tarvelähtöistä koulutusta. Koulutustarjontamme edistää työntekijän työelämässä tarvittavaa osaamisen ja asiantuntijuuden päivittämistä ja uudistamista, ammatillista kehittymistä sekä elinikäistä oppimista. Täydennyskoulutus on keskeinen tekijä työn ja työyhteisöjen toiminnan kehittämisessä.
Kouluttajamme ovat alan asiantuntijoita ja useilla heistä on myös pedagoginen pätevyys ja / tai tutkijan koulutus. Koulutustapahtumat ovat joko yhden tai useamman päivän kestäviä koulutustilaisuuksia, seminaareja tai teemoitettuja, pitkäkestoisia koulutuskokonaisuuksia. Toteutamme myös tilaajan kanssa yksityiskohtaisesti räätälöityjä koulutuksia ja koulutuskokonaisuuksia.
Myös työssä oppimisen tukeminen on osa täydennyskoulutustarjontaamme. Kouluttajamme voivat toimia työpaikalla toteutettavien koulutusten suunnittelijoina, koordinoijina ja kouluttajina / konsultteina. Niin ikään henkilöstö- ja täydennyskoulutustarpeiden kartoittamisessa ja koulutussuunnittelussa voimme tarjota asiantuntemustamme.
SeAMK Hyvinvointipalvelut
SeAMK Hyvinvointipalvelut on moniammatillinen oppimisympäristö, jonka kautta tarjoamme maksullisia sosiaali- ja terveysalan palveluja, joista keskeisimpiä ovat:
erilaiset ryhmätoiminnat
asiakkaan kanssa yhdessä suunnitellut palvelutoiminnat, mm. ennaltaehkäisevät kotikäynnit vanhusten luokse, hyvinvointitiedon keruu, esteettömyyskartoitukset
erilaiset teemapäivät
työyhteisöjen kehittämistoiminta ja –konsultaatiot
arviointipalvelut
Palvelujen toteuttamisesta vastaavat opiskelijat ja opettajat joko yhdessä tai erikseen.
Palveluita toteutetaan sekä oppilaitoksella että tilaajan omissa tiloissa ja omalla paikkakunnalla.
Lisätietoa ja yhteydenotot:
Kaija Loppela, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, gsm 040 830 3958
Asta Heikkilä, yksikön johtaja, gsm 040 830 2201
Koulutussuunnittelijat:
Ritva Kuoppamäki, gsm 040 830 2241
Tuula Salo, gsm 040 830 2386
Kristiina Vaahtera, gsm 040 830 2408 tai 040 830 2132
Koulutussihteerit:
Kirsi Nivukoski, gsm 040 830 2166
Marjut Viljamaa, gsm 040 830 2371
Talous- ja hallintosihteeri:
Mari Viitasaari, gsm 040 830 2187
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@seamk.fi