liiketalous.png
Ystäväperhetoiminta

Kansainvälinen ystäväperhetoiminta alkoi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa joulukuussa 2008. Yhä useampi opiskelija ja perhe haluaa mukaan ja palautteet toiminnasta ovat olleet hyvin positiivisia.

Lähtökohta toiminnalle. SeAMK:ssa on noin 180 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa paristakymmenestä maasta. Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat koko tutkinnon eli opiskelevat ja elävät alueellamme vähintään kolme – neljä vuotta.  Varsinaisen opiskelunsa ohella ulkomaiset opiskelijat toivovat oppivansa tuntemaan normaalia suomalaista elämää, perheiden arkea. Se tulee parhaiten tutuksi viettämällä aikaa suomalaisten ihmisten kanssa. Siksi etsimme ystäväperheitä. Ystäväperheet eivät sitoudu opiskelijan majoittamiseen vaan opiskelijat asuvat opiskelija-asunnoissaan ja tapaavat perheitä vapaa-ajallaan.

Mikä on ystäväperhe?
Ystäväperhe ei välttämättä ole perinteinen ydinperhe, vaan mukaan voivat ilmoittautua myös sinkut, eläkeläispariskunnat, yksinhuoltajat ja lapsettomat parit. Myös erilaisille yhteisöille tämä on hieno mahdollisuus kansainvälistyä. Ystäväperhetoiminnan periaate on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua paremmin suomalaiseen elämänmenoon opiskelijamaailman ulkopuolella. Etsimme tähän toimintaan Seinäjoen alueella asuvia perheitä ja yhteisöjä. Mitään valmiiksi suunnitelmia toimintamuotoja ei ole, vaan perhe ja opiskelija saavat yhdessä sopia tapaamisten määrän ja ajankohdat ja sisällön.

Kulttuurit tutuiksi.
Yhdessä toimiminen voi olla yhteisiä ruokailuja, tutustumista eri maiden ruokiin, elokuvissa tai teatterissa käyntejä, liikkumista – vaikkapa pilkkimistä tai patikointia – tai mitä harrastuksia perheellä ja opiskelijalla onkaan. Parhaita kokemuksia opiskelijalle ovat usein sellaiset, jotka me suomalaiset koemme arkisiksi ja tavallisiksi. Opiskelijat kertovat mielellään myös omasta maastaan ja kulttuuristaan. Tämä erityisenä vihjeenä perheille, jotka ovat adoptoineet lapsensa esimerkiksi Aasian tai Afrikan maista.  

Kieli?
Opiskelijat opiskelevat pääosin englanniksi. Toivomme, että ystäväperheessä on joku, joka hallitsee englannin välttävästi. Ystäväperhetoiminta on mahdollisuus elvyttää jo unohtuneitakin englannin taitoja.

Järjestämme seuraavan ystäväperhetapaamisen jo toiminnassa mukana oleville ja siitä kiinnostuneille ma 7.5.2012 klo 18.00 alkaen Kampustalolla, Keskuskatu 34, Seinäjoki.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja ja ystäväperheeksi ilmoittautuminen:

Aila Orsila (aila.orsila(at)seamk.fi, p. 044-5806651)
tai SeAMK Kv-palvelut (kv-toimisto(at)seamk.fi).

Sivun oikeasta laidasta löydät tulostettavan tiedotteen ystäväperhetoiminnasta sekä lomakkeen, jonka voit palauttaa postitse tai sähköpostilla ilmoittautumisesi yhteydessä.

Liitteet
ystäväperhe_ilm.lomake.doc

Kuuntele haastattelu Pohjanmaan Radiosta!


kädet hiekalla ympyrässä kv_150px.jpg

Seuraava ystäväperhetapaaminen maanantaina 7.5.2012
klo 18.00 alkaen Kampustalolla, Keskuskatu 34, Seinäjoki
Päivitetty : 25.4.2012 / Maria Loukola