liiketalous.png
Olet tässä : Etusivu / SeAMK Info / SeAMK toimii / Aluekehitys 
ALUEKEHITYS

Ammattikorkeakoululain (351/2003) 4§:n mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.

SeAMK vahvistaa korkeakouluopetuksen sekä T&K-toiminnan kautta Etelä-Pohjanmaan alueen osaamisrakennetta.

SeAMKilla on aluekehitystyössä laajat yhteistyöverkostot. Tärkeitä kumppaneita maakunnan aluekehityksessä ovat maakunnan yritykset, yleishyödylliset yhdistykset ja julkisorganisaatiot. Alueen lukuisat PK-yritykset, Seinäjoen Teknologiakeskus ja esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan yrittäjät ry ovat jatkuvasti yhteistyökumppaneita monissa kehittämishankkeissa. Julkisista organisaatioista tärkeimpiä ovat mm. mm. Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoen yliopistokeskus, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja esimerkiksi T&E-keskus. SeAMK on yhteistyössä monien muidenkin, myös valtakunnallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Seinäjoen ammattikorkeakoulu palkittiin viimeksi Opetusministeriön toimesta 17.6.2008 aluevaikuttavuudesta ja työelämäyhteistyöstä. Perusteluissaan Opetusministeriö totesi mm., että aluevaikuttavuuden ja työelämäyhteistyön hyvään tuloksellisuuteen ovat vaikuttaneet SeAMKin hyvä kehitys mittareilla työllistyneet tutkinnon suorittaneet, tutkinnon suorittaneiden työllistymisalue ja hankkeistetut opinnäytetyöt. Valmistuneiden opiskelijoiden yrittäjyystoiminnalla mitattuna SeAMK on myös maan kärjessä. Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen kehityksen osalta ja tutkinnon jälkeen työllistyneiden osuuksilla mitattuna SeAMK on myös maan kärjen tuntumassa.


Päivitetty : 1.8.2008 / Jouni Niskanen