Ensimmäisten joukossa Intiassa
Pk-yrittäjyyden koulutusohjelmassa tradenomiksi opiskeleva Jani-Pekka Tarpio on yksi ensimmäisistä suomalaisista Intiaan lähteneistä ammattikorkeakouluopiskelijoista. Mukaan lähtivät myös vaimo Anne sekä pojat Peetu 4v ja Venni 1v
- Intia vaikutti mielenkiintoiselta kohteelta ja matala kustannustaso mahdollisti perheen mukaan ottamisen.
Vaihtokoulu Jaipuria Institute of Management Delhissä on Tarpion mukaan tasokas ja vaativa. Opetus on sisältänyt pääosin erilaisia hallinnon kursseja taloushallinnosta logistiikkaan. Korkeakoulu pyrkii huolehtimaan vaihto-opiskelijoistaan kokonaisvaltaisesti. Se on järjestänyt matkoja Delhin alueen nähtävyyksiin, ja Jani-Pekka on matkustanut myös omatoimisesti.
-Vapaa-ajanviettoa hieman rajoittaa se, että opiskelijoiden on iltaisin oltava kello 22 mennessä takaisin kampuksen alueella, Tarpio kertoo.
Tarpiot ovat käyneet mm. Hindujen pyhässä kaupungissa Hardwarissa
-Annoimme lahjaksi kukkakorin Gangalle, joka on Ganges-joki personifioituna jumalana. Hän on syntien anteeksiannon ja pelastuksen jumala. Tapahtumassa lahjoitimme rahaa Gangalle ja munkeille ja perheemme puolesta rukoiltiin.