liiketalous.png

Terveiset tulen, jään ja tuulen maasta!

Ensimmäinen kuukausi Islannissa on takana, ja ensimmäisten viikkojen jälkeen elämä on asettunut uomiinsa. Kouluna Reykjavik University on mukava, vaikka tekemistä välillä onkin vähintään riittävästi
lukukauden lyhyydestä johtuen. Mutta onneksi aikaa riittää myös moneen muuhunkin asiaan.

Säiden ja hintatason vuoksi tänne tuskin kukaan lähtee. Islantilaiset tapaavatkin sanoa: ”Jos et pidä säästä, odota viisi minuuttia!” Tämä lausahdus pitää todellakin paikkansa, sillä viiden minuutin rajun raekuuron jälkeen saattaa tulla auringonpaiste. Hintataso puolestaan on opiskelijan kukkarolle hieman korkea. Tänne aikovien kannattaakin alkaa säästää hyvissä ajoin, jotta rahahuolia ei tulisi.

Eniten olen ihastunut itse islantilaisiin. He ovat sitkeitä, ylpeitä omasta maastaan ja kulttuuristaan ja omaavat aivan mahtavan itseironisen huumorintajun! Sen, mitä olen nähnyt itse maasta tähän mennessä, on ollut todella mykistävää. Koti-Suomeen verrattuna maisemat ovat hyvin erilaiset, sillä puita on harvassa, ja maisemaa hallitsevat välillä vuoret tai meri ja välillä taas laajat ruohon peittämät lakeudet.

Islanti on jotain, mikä täytyy itse kokea, ennen kuin pääsee perille sen todellisesta luonteesta. Kulunut sanonta kuvaa Islantia tulen ja jään maaksi. Tämän huomaa usein niin itse maassa kuin sen asukkaissakin – joskus viileä ulkokuori kätkee sisäänsä lämpimästi sykkivän sisuksen. Tervetuloa Islantiin!

Marjo Syrjälä, AMK06

Päivitetty : 12.6.2008 / Jaakko Elenius