liiketalous.png

MILLAISTA ON OPISKELLA yrittäjyyden toimipisteessä?

Pienessä koulussa iso yhteishenki

 

Pipsa Pulkkinen, Ville Kontinen, Jenni Koskela ja Henriikka Välimäki ovat kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijoita SeAMK Liiketoiminnan yrittäjyyden toimipisteessä. Tämän lisäksi heitä yhdistää myös se seikka, että he kaikki ovat muuttaneet huomattavasti isommista kaupungeista Etelä-Pohjanmaalle, ja viihtyneet siellä.
- Aluksi paikkakunnan pienuus hieman mietitytti, mutta nyt asiat ovat toisin. Olemme viihtyneet todellahyvin ja saanut paljon uusia kavereita, Vantaalta kotoisin oleva Ville kertoo. Myös muut ovat samaa mieltä koulun hyvästä yhteishengestä. He toteavat paikkakunnan ja koulun eduksi sen, että opiskelijat tuntevat paremmin toisensa ja ovat paljon tekemisissä keskenään myös vapaa-ajalla. Lähes yhteen ääneen nelikko toteaa ensimmäisen opiskeluvuoden kuluneen todella nopeasti.

Pienuudella on etunsa myös kansainvälisyydessä.
- Vaihtareiden kanssa on mahdollista olla enemmän tekemisissä kuin monissa isommissa kouluissa, opiskelijat toteavat.

******************************************************************************************************

Florida-Tampere-Etelä-Pohjanmaa ja hengissä ollaan!

Haastattelussa Floridassa syntynyt, sittemmin Tampereen kautta eteläpohjalaistunut Juho Mäenpää. Miksi maailman metropolejakin nähnyt henkilö tulee tänne kouluun?, ihmettelee haastattelija Marleena Ylihärsilä

Näpyttelin nokialaiseeni tamperelaisen merkonomin Juho Mäenpään numeron. Kuulen muutaman hälytysäänen, kunnes puheluuni vastataan.
- Juho, kuuluu rahinan seasta.
Esittelen itseni.
- Moi Marleena. Mitä kuuluu?
Hämmästyn Mäenpään kohteliaisuutta. Ennakkoluuloni tamperelaisista karisevat saman tien. Aivan kuin hyvin suomea puhuva englantilainen gentlemanni olisi vastannut puheluuni. Häkellyn todella ja sanani alkavat takerrella. Saan kuitenkin esiteltyä asiani: haluaisin haastattelun Seamk Liiketoiminnassa opiskelevasta tradenomista.
- Joo kyllä se sopii. Milloin tavataan?
Häkellyn jälleen. En uskonut asian sujuvan näin mutkattomasti. Olin valmistautunut pitkällisiin suostutteluihin. Mutta en valita.
***
Istun lukemassa lehtiä ja odottelemassa haastateltavaani. Jännittää – enhän edes tiedä, minkä näköistä miestä odotan. Tarkkailen kaikkia ohi kulkevia miehiä, kunnes lopulta eräs lähestyy minua ja esittäytyy. Haastattelu on alkanut.
***
Rupattelemme aluksi niitä näitä. Mitä enemmän Mäenpää kertoo itsestään, sitä mielenkiintoisempi persoona hänestä paljastuu. Ihmettelen kovasti, miksi maailman metropolejakin nähnyt henkilö tulee kouluun SeAMK Liiketoiminna yrittäjyyden toimipisteeseen. Vastaus Mäenpäällä on povitaskussa – löytyy, kunhan vähän kaivelee.

 

- Koulutusohjelma on ainutlaatuinen. Yrittäjyyden merkitys on kasvamassa. Myös suvussani on paljon yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen erikoistunut koulu oli siis luonnollinen valinta. Näin yrittäjyyden toimipisteen loistavana mahdollisuutena kehittää omaa osaamistani. Kansainvälisyys oli koululle myös iso bonus. Vaihtojaksolla pääsee valtion tukemana ulkomaille, sillä tuet juoksevat myös maiden rajojen yli, mies luettelee perusteitaan.
***
Keskustelu etenee. Mäenpää on syntynyt Floridassa, ollut vaihto-oppilaana Oregonissa ja palannut aikuisiällä työskentelemään Floridaan. Hän harrastaa sellaista lajia, joista kauhavalaiset ovat kuulleet vain huhuja, nimittäin bodypumppia. Lisäksi mies pelaa biljardia I divisioonassa. Mäenpää kertoo viihtyneensä hyvin, vaikka ei pystykään kovin hyvin jatkamaan harrastuksiaan. Ihmeellistä.
- Vaikka aluksi kaikki tuntui pieneltä, siihen tottuu nopeasti. Pieni opiskelijayhteisö on tiivis ja siihen on todella helppo päästä mukaan. Koulutus on laadukasta, lounasravintolassa on maukasta ruokaa, asuntolat ovat koulun yhteydessä ja kaikki peruspalvelut löytävät koulun asuntolan naapurustosta.
Edelleen mietin, että entäs ne vierailta tuntuvat harrastukset.
- Täältä on niin hyvät junayhteydet, että pääsen Tampereelle treenaamaan nopeasti ja vaikka joka viikonloppu. Ja voihan täälläkin harrastaa vaikka mitä, vaikka salibändyä sm-tasolla tai kokeilla uusia lajeja, Mäenpää kehuu tyytyväisenä.
***
Mäenpää poistuu virallisten ja kohteliaiden kättelyiden jälkeen. Lueskelen vähäiset muistiinpanoni läpi ja pakkaan tavarani. Mietin, että kyllä meidän oppilaitoksemme täytyy olla hyvä, kun se on Mäenpään saanut vakuuttumaan, vaikka hän oli suunnitellut esimerkiksi opintoja ulkomailla.
***
Autossa kotimatkalla tajuan kamalan epäkohteliaisuuden itseltäni. En edes tarjonnut kahvia tälle kohteliaalle nuorelle miehelle.

Teksti: Marleena Ylihärsilä, AMK07

*******************************************************************************************************

Oma yritys jo opiskeluaikana - Onnistuu!

SeAMK liiketoiminnassa opiskelevan Tuomas Ahon mielestä yrittämisen ja opiskelun yhdistäminen onnistuu hyvällä ajankäytön suunnittelulla.

SeAMK Liiketoiminnassa yrittäjyyden toimipisteessä opiskelee yrittäjä 24-vuotias Tuomas Aho tradenomiksi. Yrittäjän ja opiskelijan päivässä tapahtuu paljon ja niinpä Tuomas suunnittelee tätä nykyä ajankäyttöään entistä tarkemmin. Tuurista kotoisin oleva Tuomas aloitti tammikuussa opinnot SeAMK Liiketoiminnan yrittäjyyden toimipisteessä. Opiskelun ohella hän pyörittää yritystä, nimeltä Trade Factory.  Alavudella toimivan yrityksen päätoimialueena on autojen lisävarusteiden maahantuonti.   Kuulostaa uskomattomalta, mutta mies myhäilee sen olevan täysin mahdollista.

-   Oleellista on ajankäytön suunnittelu. Asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen, Tuomas kertoo tasapainottelustaan opiskelun ja yrittäjyyden välillä.

 

Hän kulkee päivittäin omalla autollaan kouluun ja takaisin. Matkaa kertyy yhteensä 160 km päivässä. Tuomas kokee opiskelun tukevan hyvin omaa liiketoimintaansa, suorittaahan hän opintojaan nimenomaan yrittäjyyden toimipisteessä. Etenkin kieltenopinnot ovat erityisen tärkeässä roolissa. Hän kehuu myös opiskelun joustavuutta. Päivien pituudet ovat vaihtelevia, joten asioita on helppo sovitella lukujärjestyksen mukaan.

- Yrittäjyys ja opiskelu ovat helposti yhdistettävissä, Tuomas toteaa.

 Teksti: Marleena Ylihärsilä, AMK07

Linkit:
Lisätietoja Tuomaksen yrityksestä

********************************************************************************************************

Kohtalon viemänä yrittäjyyden opintoihin!


Vaasalainen Satu Männikkö kertoo oman tarinansa opiskeluiden aloittamisesta. Kohtalolla on tässä tarinassa näppinsä pelissä.

Olin juuri saanut kuulla, että saan ylioppilaslakin. Kesä oli 2007 ja eipä kai sitä olisi voinut enää paremmin mennä. Sitten tuli mieleen, että mitä sitä lakilla, jos ei pääse mihinkään opiskelemaan. Sitä paitsi opiskelemaan olisi päästävä heti, sillä välivuosi ei ollut vaihtoehto minulle. Kesä meni töitä tehdessä ja kavereiden kanssa monesti mietittiin, että mitähän sitä tekisi, kun kesä sitten joskus loppuu. Kaverit olivat ehdottomasti sitä mieltä, että lähtisimme kaikki viettämään välivuotta ja vaikka jonnekin matkoille. Olisihan se ollut mukava vaihtoehto, mutta joskus sekin hauskuus loppuu…

Oli heinäkuun loppu ja sopivaa koulua vaan ei löytynyt. Meille ei tule kotiin muita lehtiä kuin Helsingin Sanomat ja Vaasan Ikkuna, mutta onneksi äiti toi töistä kotiin ylimääräisen Pohjalaisen. No tekemisen puutteessa sitä siinä selailin ja sattuipa silmiini ilmoitus yritysjuridiikan koulutuksesta SeAMK:ssa. Laki on aina kiinnostanut minua ja haaveenani on ollut päästä sitä yliopistoon lukemaan. Nyt olisi mahdollisuus päästä lähemmäksi opiskelemaan minua kiinnostavaa alaa. Minusta tulisi tradenomi, mutta saisin opiskella paljon lähempänä. Ja voinhan aina jatkaa opiskelujani valmistumisen jälkeekin, jos sitten vielä haluan. Niinpä sitten lähetin paperit eteenpäin ja menin täydennys-haun kokeeseen. Ja kuinkas ollakaan, minä pääsin sisälle! Silloin ajattelin, että tämä oli onnen potku. Kaverit olivat ihan kummissaan, että lähdet nyt sitten  ja jätät kaikki vanhat kaverit Vaasaan. Hyvin täällä on mennyt ja olihan se kokemus jo sinänsä muuttaa pois kotoa ja lähteä toiselle paikkakunnalle asumaan. Kokemukset ja vastoinkäymiset kasvattavat ja vahvistavat, sitä paitsi en ole katunut päivääkään muuttoani tänne!

Teksti: Satu Männikkö amk 07c


Satu Männikkö on kotoisin Vaasasta ja opiskelee Kauhavalla ensimmäistä vuottaan. 

 

 

 

 

 

 

*******************************************************************************************************

Jani-Pekka Tarpio – opiskeleva isä

Jani-Pekka Tarpiolla on monta rautaa tulessa. Kotona Seinäjoella odottaa kaksi pientä lasta ja vaimo, opiskelut ovat hyvällä mallilla ja työpaikkakin on jo tiedossa. Ja silti hänelle jää joskus aikaa myös harrastaa.

Tarpio on aikaisemmalta koulutukseltaan ylioppilas ja liikunnanohjaaja. Hän oli kuitenkin kiinnostunut uusista haasteista ja seurasi itse koulutusmahdollisuuksia. Kiinnostuksen Yrittäjyyden toimipistettä kohtaan herätti Liikkeenjohdon koulutusohjelma. Koulutuspaikan valintaan vaikutti suuresti myös se, että yrittäjyyden toimipisteessä panostetaan yrittäjyyden lisäksi myös kansainvälisyyteen.

- Kansainvälisyys on korostunut ja korostuu tulevaisuudessa edelleen lähes kaikilla aloilla. Kansainvälisyys tekee toimipisteestä erityisen yhdessä koulutusohjelmien sisällön kanssa, Tarpio toteaa.

Tarpio asuu perheineen Seinäjoella, synnyinkaupungissaan. Aikaisemmin he ovat asuneet seitsemän vuotta Etelä-Suomessa ja puoli vuotta Intiassa. 

Jani-Pekka Tarpio on ollut yli puolet elämästään kilpaurheilija. Nykyinen elämäntilanne rajoittaa kuitenkin sen verran, että aikaa niin vaativalle harrastukselle on mahdotonta järjestää. Kuitenkin joskus kahden pienen lapsen isälle jää aikaa myös harrastaa, ja silloin hän nauttii salibandyn ja snookerin pelaamisesta.

Tarpio on ollut tyytyväinen opiskelupaikkansa valintaan.
- Opiskelu on tuntunut hienolta. Koulutusohjelman sisältö on itselleni mielenkiintoinen ja antaa mahdollisuuksia. Koulun ja yksikön valinta omalla kohdallani on osunut siis täysin nappiin.

Koulu sopii Tarpion mukaan erityisesti henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita vastaamaan yritysten tai alojen kansainvälisyydestä. Tarpiolle itselle tämä on juuri sitä, mitä hänen toimenkuvaansa työelämässä tule lähiaikoina kuulumaan. Hänellä on nimittäin tuleva työpaikka tiedossa Ylihärmässä Skaala Ikkunat ja Ovet Oy:ssä. Tällä hetkellä hän opettelee talon tapoja sekä työhön vaadittavaa tietotaitoa. Opintoja hän suorittaa työn ohessa. Pysyvästi kyseiseen työtehtävään Tarpio siirtyy, sitten kun opinnot ovat ohi ja vaadittavat tiedot ovat hallinnassa.
- Sain Skaalan Ikkunat ja Ovet Oy:ltä mahdollisuuden toteuttaa ja laittaa käytäntöön opiskelujen antamat valmiudet.   Aloitan yrityksen palveluksessa viennin tuotantopäällikkönä, joten tulevaisuuden näkymät ammatillisessa mielessä ovat haasteelliset, Tarpio kertoo.

Tarpio aikoo vastata tulevan työnsä mukana tuomiin haasteisiin jatkokoulutuksella. Hänellä on tarkoituksena suorittaa yliopisto-opintoja työn ohessa.Yrittäjyyden toimipisteessä koulutusohjelmaan kuuluu 30 opintopisteen ulkomaanvaihtojakso. Tätä jaksoa Tarpio suosittelee lämpimästi kaikille. Tarpion mukaan vaihdon aikana kokee ja näkee asioita eri kulttuurissa sekä eri perspektiivissä kuin kotona Suomessa.

- Vaihto antoi minulle enemmän kuin odotin. Se mitä ulkomailla näkee ja kokee on vaikea pukea sanoiksi, joten jokaisen täytyy kokea se itse

 

Teksti: Marleena Ylihärsilä, AMK07

 

****************************************************************************************************

 

ITSE KOULU ON TÄRKEÄ KRITEERI OPISKELUPAIKKAA VALITTAESSA

Haastattelussa ensimmäisen vuoden opiskelija Eveliina Ranne

Tapasin ensimmäistä vuotta opiskelevan 19-vuotiaan Eveliina Ranteen viestinnän tunnilla. Kauhavalle tyttö oli löytänyt erinäisten vaiheiden kautta, vaikka se olikin hänellä yhteishaussa vasta neljännellä sijalla. Ensimmäinen sija yhteishakulomakkeesta oli varattu Tampereen Sosiaalialan koululle. Kyseinen koulu kiilasi ykköseksi Eveliinan mukaan parhaan kokonaisuutensa johdosta. Mukava ja eläväinen kaupunki vaikutti melko suurelta osin tuohon kokonaisuuteen.

 
 Kuitenkin pelkkiä kouluja verratessa yrittäjyyden toimipiste veti pisimmän korren. Vaikka Eveliina ei Tampereelle päässytkään opiskelemaan, on hän positiivisesti yllättynyt koulutuksen tarjonnasta ja hengestä. Eikä hänellä enää ole päällimmäisenä mielessä vaihtaa koulua, vaan opiskelee täällä mielellään loppuun saakka, jollei suuria tilaisuuksia tule eteen. Nuori nainen viihtyy omassa yksiössään ja kehuu alhaista vuokra-tasoa. Harrastuksiakin löytyy, päällimmäisinä Eveliina mainitsee sählyvuoron kaksi kertaa viikossa.

Koulusta löytyikin kavereita ympäri Suomea
Etelä-Pohjanmaalle oli myös helppo muuttaa, koska Eveliinan kotipaikka Laihia on lyhyen matkan päässä. Siksi kotona tuleekin käytyä lähes joka viikonloppu. Junamatka maksaa vain 5 euroa ja se on pieni raha, kun pääsee käymään kotona ja näkee poikaystävää, joka on lähes kaikki viikot armeijan harmaissa.

Tämä yksiö on Eveliinan ensimmäinen oma asunto. Lisätienestiä tuo siivoustyö. Eveliina käy siivoamassa joka arki-ilta keskustassa sijaitsevia kohteita ja siihen kuluu aikaa noin 2 tuntia per ilta. Työaika on joustava ja sopii opiskelijalle hyvin, koska tärkeintä on, että kohteet on siivottu aamuun mennessä. Eveliinan kaveripiiri on laajentunut paljon, vaikka onkin muuttanut pieneltä paikkakunnalta toiseen samanmoiseen. Kauhavalta löytyy opiskelijoita kaukaa ja läheltä, monta eri paikkakuntaa on edustettuna.

Yritysopintoja ja ulkomaanvaihtosuunnitelmia
Eveliinan vanhemmat ovat molemmat yrittäjiä ja siksi suuntautumisvaihtoehtoina kiinnostaa yrittäjyys tai markkinointi. Mielessä on myös mahdollisuus jatkaa vanhempien yritystä, tai osaa siitä. Myös opiskelijavaihtoa Eveliina odottaa innolla. Vaikka vaihto tietyllä tavalla voikin hieman pelottaa, pitää hän sitä kuitenkin enemmän haasteena ja uutena kokemuksena. Matkustelusta on Eveliinalla kokemusta jo aikaisemmin, hän on ollut mm. yläasteella kahden viikon vaihdossa Sloveniassa. Tällä kertaa Eveliina on miettinyt lähtevänsä vaihtoon Tshekkiin tai Saksaan. Opintomenestys ei ainakaan tule hänelle esteeksi. Kaikki kurssit on läpäisty aikataulussa ja arvosanoihinkin hän on ollut positiivisesti yllättynyt. Näin Eveliina rohkaisee muitakin nuoria opiskelijoita harkitsemaan Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan liikkeenjohdon koulutusohjelmaa yhdeksi vaihtoehdoksi. Vaikka ulkoiset tekijät, kuten kaupunki, vaikuttaa paljon nuorten opiskelijoiden valintaan, kehottaa hän nostamaan itse koulun enemmän tärkeäksi kriteeriksi opiskelupaikkaa valitessa. Hyvänä puolena hän pitää ehdottomasti järkevän tasoista pääsykoetta ja mahdollisuutta päästä opiskelemaan kaupanalaa ammattitaitoisten opettajien avulla.

Teksti: Jaakko Lipponen, opiskelija amk04


********************************************************************************************************

 "EN OLE EDES KOSKAAN KÄYNYT VENÄJÄLLÄ! SILTI HALUAN MENNÄ SINNE!"

Kirsi Tekoniemi, 20, on aloittanut liiketaloudenalan opiskelunsa SeAMK Liiketoiminnassa yrittäjyyden toimipisteessä menneenä syksynä. Tomera ja energinen tyttö haaveilee jo koulutukseensa kuuluvasta pakollisesta vaihto-ohjelmasta. Vaihto-ohjelma sijoittuu nelivuotisen koulutuksen kolmanteen vuoteen. Nuori neito paljastaa miettineensä aluksi Tshekkiä vaihtonsa kohteeksi, sillä hänen ystävällään oli sieltä niin hyviä kokemuksia. Tekoniemi kertoo nyt haaveidensa kohteen vaihtuneen Venäjään.

Idänkaupan spesialisti
Parisen viikkoa sitten käydyssä keskustelutuokiossa ohjaavan opettajan Raija Rauman kanssa saadut vinkit tulevaisuutta silmällä pitäen saivat Kirsin pohtimaan vaihtoaan uudelta kantilta. Nyt Tekoniemi kertoo aloittaneensa tosissaan Venäjän kielen opiskelut koulussaan, sillä hän uskoo kielitaidon olevan vaihtoon lähtiessä tarpeen. Hän haluaa olla valmistautunut tulevaan koetukseensa huolella. Negatiivisia mielikuvia hänellä ei ole Venäjästä. ”En ole edes koskaan käynyt Venäjällä!” hän huudahtaa iloisesti ja jatkaa: ”silti haluan mennä sinne!”. Mielikuva erilaisuudesta neidolla kuitenkin on, hän pohtii maan olevan vähemmän kehittyneempi kuin Suomi ja uskoo erilaisuuden olevan positiivinen kokemus itselleen. Vaihdosta hän toivoo saavansa kokonaisvaltaisemman kuvan Venäjästä ja pääsevänsä kulttuuriin kiinni. Myös ajatus venäjänkauppaan liittyvästä työpaikasta tulevaisuudessa siintää jo fiksun tytön mielessä. Työpaikan saantiin hän uskoo vaikuttavan venäläisten tapojen omaksumisen ja kielitaidon kehittymisen vaihdon myötä. Hän haluaisikin olla idänkaupan spesialisti tulevaisuudessa!

Teksti: Maria Vasalampi, opiskelija amk06

Päivitetty : 12.11.2009 / Anu Hauta-aho