MAME metsatalous.png

Bioenergia-asiantuntijuuden kehittäminen  työelämälähtöisesti

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on aloittanut maakuntakorkeakoulutoimintaa tukevan bioenergian osaamisen kehittämishankkeen Etelä-Pohjanmaalla.  Bioenergia-asiantuntijuuden kehittäminen työelämälähtöisesti -hankkeen tavoitteena on kehittää alan korkeakoulu-opetusta, aktivoida alalle työvoimaa ja siten lisätä uusiutuvan energian käyttöä vuoteen 2020 mennessä osana ilmaston muutoksen torjuntaa.
Hanke tähtää alueen bioenergiaosaamisen lisääntymiseen yritysverkostojen ja koulutuksen välisellä vuorovaikutuksella. Alueen muiden hankkeiden tuottamaa tutkimustietoa tulisi voida integroida koulutukseen. Sen tavoitteena on muun muassa uusien opetusmenetelmien kehittäminen sen tiedon pohjalta, mitä alan yritykset odottavat korkeakoulutason opetukselta ja oppimisympäristöiltä.

Bioenergia-asiantuntijuuden kehittäminen työelämälähtöisesti -projektilla pyritään omalta osaltaan tukemaan Järviseudun maakuntakorkeakoulun toimintaa. Projektin kohdekuntia ovat erityisesti Alajärvi, Ilmajoki, Lappajärvi, Vimpeli, Evijärvi, Kuortane, Soini, Seinäjoki ja Ähtäri.

Kolmivuotinen hanke on ESR-rahoitteinen. Lisäksi valtio ja kohdekunnat sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu rahoittavat hanketta.  

Lisätietoja hankkeesta:
Projektipäällikkö
Ari Sivula
puh. 040 830 2374
ari.sivula(at)seamk.fi 





Uusi kuva.pngSeAMKnettilogo.jpgsosiaali.jpg



 



Tapahtumat

Bioenergia-messut.pdf
Bioenergia-messut Ähtärin Tuomarniemellä 19.4.2012 klo 9:00 alkaen.
Ilmoittautumiset 12.4. mennessä tiina.ahtola(at)seamk.fi

Päivitetty : 4.4.2012 / Tiina Ahtola