NuoriMieli 2012
NuoriMieli 2012 on Etelä-Pohjanmaan korkeakoulukonsortion järjestämä seminaari, jossa käsitellään käytännön ja tutkimuksen kautta lasten ja nuorten mielenterveyden kannalta keskeisiä teemoja. Tapahtuma kiertyy kolmen pääteeman ympärille: lasten ja nuorten osallisuus, lasten ja nuorten hyvinvointi sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelut (katso teemojen esittely oikealla). Jokaisesta teemasta on vähintään yksi pääpuhuja, jonka lisäksi kuhunkin teemaan tulee kaksi työryhmää, joissa seminaarin osallistujat voivat esittää papereitaan. Kussakin teemassa on sekä tieteellinen työryhmä, että hyvien käytäntöjen ja innovaatioiden työryhmä. Kaikki kuusi abstraktikutsua löytyvät teemojen esittelyn takaa. Abstraktit tulee jättää työryhmien vetäjille viimeistään 17.08.2012.
Tapahtuman pääjärjestäjinä ovat Etelä-Pohjanmaan korkeakoulukonsortion toimijat eli Seinäjoen ammattikorkeakoulu, jonka sosiaali- ja terveysalan yksiköllä on järjestämisen päävastuu, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto. Näiden lisäksi mukana on suuri joukko erilaisia muita toimijoita.
Tapahtuma järjestetään 18.-19.09.2012 Framilla (ajo-ohje).
Ohjelma
Tiistai 18.09.2012
09.30-10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi
10.00-10.30 Päivien avaus
10.30-11.30 Pääluento 1
11.30-12.30 Pääluento 2
12.30-13.00 Keskustelua
13.00-14.00 Lounas
14.00-15.30 Rinnakkaiset työryhmät: tutkimus ja käytännöt
15.30-16.00 Kahvi
16.00-17.30 Rinnakkaiset työryhmät: tutkimus ja käytännöt
19.00-21.00 Iltaohjelma
Keskiviikko 19.09.2012
09.00-10.30 Rinnakkaiset työryhmät: tutkimus ja käytännöt
10.30-11.00 Kahvi
11.00-12.00 Pääluento 3
12.00-12.30 Keskustelua ja päätössanat
12.30-13.30 Päätöslounas
Yhteyshenkilöt:
Minna Zechner (@seamk.fi) 040 868 0203 ja Tuula Salo (@seamk.fi) 040 830 2386