fi/SeAMKiin lähes 5300 hakijaa – sosiaali- ja terveysala suosituin

Medialle

Uutiset

SeAMKiin lähes 5300 hakijaa – sosiaali- ja terveysala suosituin

6.4.2017 14:14

Kevään yhteishaun toisessa hakuajassa SeAMKiin oli yhteensä 5295 hakijaa. Aloituspaikkoja oli haettavana 800, jolloin yhtä aloituspaikkaa kohden oli 6,62 hakijaa. SeAMK oli hakijamäärän suhteen suurin korkeakoulu Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella.

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa oli haettavana 14 päiväopetuksena toteutettavaa ja neljä monimuoto-opetuksena toteutettavaa koulutusta. Lisäksi haettavana oli viidellä eri alalla seitsemän ylempään AMK -tutkintoon johtavaa koulutusta.

Lisäksi tammikuun ensimmäisessä hakuajassa SeAMKiin haki 845 hakijaa, kun haettavana oli englanninkieliset Nursing- ja International Business -koulutukset. 

 

Aloista suosituin sosiaali- ja terveysala

SeAMKin kaikista hakukohteista suosituin oli sairaanhoitajan monimuotoisena toteutettava koulutus, johon oli 6,76 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden. Eniten hakijoita keräsi päiväopetuksena toteutettava sosionomikoulutus, johon oli 777 hakijaa.

        Hienoa, että sosiaali- ja terveysalan vetovoima korkeakoulutuksessa on hyvä. Haluamme kehittää jatkuvasti koulutusta yhteistyössä opiskelijoiden ja työnantajien kanssa vastaamaan entistä paremmin työelämän tarpeisiin, erityisesti tässä sote-muutostilanteessa. Kiitos hakijoille luottamuksesta SeAMKia kohtaan ja menestystä valintakokeisiin, kertoo yksikön johtaja Taina Viiala.

Sosiaali- ja terveysalalla oli haettavana sairaanhoitajan monimuotokoulutuksen lisäksi päivätoteutuksina järjestettävät sairaanhoitaja-, fysioterapeutti-, geronomi- ja sosionomikoulutukset sekä sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylempi AMK -koulutus. Yhteensä sosiaali- ja terveysalan koulutukset keräsivät 2448 hakijaa.

 

Bio- ja elintarviketekniikka ja agrologikoulutus kasvattivat suosiotaan

Bio- ja elintarviketekniikan insinöörikoulutus keräsi 95 prosenttia enemmän ensisijaisia hakijoita kuin viime vuonna. Tänä vuonna hakijoita oli yhteensä 132, joista ensisijaisia oli 41.

        Ruokaan ja hyvinvointiin liittyvä suosio tekee samalla koulutuksesta aikaisempaa kiinnostavamman myös tulevina vuosina. Esimerkiksi uudet ruokainnovaatiot, kuten nyhtökaura ja härkis, ovat tuoneet koko elintarvikealaa tunnetuksi, kertoo lehtori Jarmo Alarinta.

Agrologikoulutukseen oli 18 prosenttia enemmän ensisijaisia hakijoita verrattuna aloituspaikkoihin kuin viime vuonna. Koulutukseen haki 177 hakijaa, joista ensisijaisia oli 73.

SeAMK tarjoaa ruokaketjun koulutusta alkutuotannosta kuluttajille asti. Näitä koulutuksia ovat agrologi (AMK), bio- ja elintarviketekniikan insinööri (AMK) ja restonomi (AMK) sekä ylemmät AMK -tutkinnot. 

          Ruokaketjun koulutusten vetovoiman kasvu ilahduttaa erityisesti, koska ruokaan liittyvä osaaminen on maakunnalle tärkeää. Yritysten kanssa on käyty aiheesta tiivistä keskustelua ja suunnitteilla on jatkaa yhteistyötä vetovoiman lisäämisessä, toteaa yksikön johtaja Leena Perämäki.

 

Valintakokeet

Valintakoekutsuja ei enää lähetetä kaikkien koulutusten päivätoteutuksissa. Hakijat löytävät sivulta www.seamk.fi/valintakokeet tarvittavat tiedot valintakokeesta ja siihen valmistautumisesta.

Sosiaali- ja terveysalan AMK-hakukohteisiin järjestetään esivalintakoe 27.4.2017. Kaikki hakijat osallistuvat valtakunnalliseen sähköiseen esivalintakokeeseen ilman erillistä kutsua. Esivalintakoe pohjautuu osittain ennakkomateriaaliin. Lisätietoja esivalintakokeesta löytyy osoitteesta http://soteli.metropolia.fi/.

Hakuun ja opiskelijavalintoihin liittyvät ajankohtaiset tiedot löytyvät osoitteesta www.seamk.fi/haku.

 

Lisätiedot

Vararehtori Elina Varamäki, p. 020 124 5329, elina.varamaki(a)seamk.fi

Ylös / Up