Kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaiseksi

Henkilö seisoo kirjahyllyn edessä.

Olen kotoisin Seinäjoelta. Lukion jälkeen pidin pari välivuotta, joiden aikana tein töitä melko laajalla kirjolla: noiden vuosien aikana cv:ni kasvoi mm. kenkätehtaan viimeistelyosaston tehtävistä, lasten englannin kielen kurssin vetämisestä sekä legendaarisen Bar 15 eli Warttibaarin lipunmyynti- ja siivoushommista. Päädyin myös työvoimatoimiston kautta Seinäjoen kaupunginkirjastoon, jossa työskentelin pääasiassa silloisella lainaus- ja palautusosastolla.

Kirjastossa ollessani pieni osa kirjaston käytännön töistä tulivat tutuksi, joten kirjasto- ja tietopalvelualan opintojen pääsykokeet eivät sitten tuntuneetkaan kovin ylivoimaisilta. Opiskelupaikkahan sieltä napsahti ja opinnot alkoivat syksyllä 2008. Opintojeni alussa tein viikonloppuisin kahta työtä: tuntityöntekijänä kirjaston lainaus- ja palautusosastolla iltapäivisin, yöt Warttibaarin lipunmyynnissä. Näistä jälkimmäisessä työt jatkuivat koko opintojeni ajan (ja vähän sen yli), valmistuin joulukuussa 2012.

Kirjastoissa on myös paljon esiintymistyötä.

Ennen opintojen aloitusta en ollut miettinyt, että mikä kirjastotyön osa-alueista olisi itselleni mieluisinta. Valinnaiset opinnot ja harjoittelu Seinäjoen lukion kirjastossa varmasti omalta osaltaan vaikuttivat siihen, että lasten- ja nuortenkirjastotyö ovat nykyään lähellä sydäntäni. Opin itse parhaiten itse tekemällä, joten näistä opinnoista sain hyvät, käytännönläheiset eväät myös työelämään. Myös opintoreissu Viron kirjastoihin sekä Helsingin kirjamessujen pisteellä edustaminen ovat jääneet vahvasti mieleen. On ollut myös mukava seurata opiskelukavereiden uria ja osan kanssa olemme tehneet yhteistyötä myös valmistumisen jälkeen siitäkin huolimatta, että työskentelemme ihan eri puolilla Suomea. Loppujen lopuksi kaikki Suomen yleiset kirjastot ovat samalla asialla lukutaidon edistämisessä, joten on turha olla missään kilpailuasetelmassa vaan yhteistyössä on voimaa! Valtakunnallista yhteistyötä soisin olevan vieläkin enemmän.

Hyvin nopeasti valmistumiseni jälkeen sain aluksi eri mittaisia sijaisuuksia Seinäjoen pääkirjaston lastenosastolla, kunnes siirryin sijaistamaan Nurmon kirjastoon. Nurmossa yksi vastuualueistani oli kouluyhteistyö ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Kohti jatko-opintoja

Vuoden 2014 lopulla muutin pääkaupunkiseudulle, koska sain vakituisen työn kirjastonhoitajana Vantaan Korsosta Lumon kirjastosta. Hyvin pian ajatukset jatko-opinnoista alkoivat konkretisoitua ja päädyin Turun ammattikorkeakouluun Liiketoiminnan kehittämisen yamk-opintojen pariin, jotka suoritin 2017-2020. Vuonna 2019 siirryin Tikkurilan kirjastoon lasten- ja nuortenosaston tapahtumavastaavaksi ja yläkouluvinkkariksi. Vuoden 2021 alusta kuviot muuttuivat jälleen, kun sain erikoiskirjastonhoitajan pestin. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on Vantaan kaupungin laajuinen koordinointivastuu kirjaston ja koulun yhteistyöstä. Tähän koordinointityöhön minulle on korvamerkitty 20% työajasta, muun ajan olen edelleen Tikkurilan kirjaton lasten- ja nuortenosaston tiimissä yläkouluvinkkarina ja nuortenkirjastotyöntekijänä.

Kouluyhteistyön koordinointi tarkoittaa sitä, että luotsaan pääasiassa kirjavinkkareista koostuvaa verkostoa. Tämän lisäksi toimin yhtenä jäsenenä kirjaston ja koulun asiantuntijaryhmässä, tiedotan opettajia kirjaston kouluille tarjoamista palveluista, vastaan lukudiplomista ja olen mukana järjestelemässä ekaluokkalaiskampanjaa, jossa jokainen pääkaupungin ensimmäisen luokan aloittava oppilas saa kirjastosta kirjalahjan.

Työni onkin nykyään paljolti myös verkostoitumista kaupungin muiden toimijoiden kanssa. Verkostoitumisessa oivana apuna on ollut reilun vuoden kestävä erikoisammattitutkinto, jota suoritan tällä hetkellä.

Vinkkejä opiskelijoille: verkostoitukaa

Nykyisille ja tuleville opiskelijoille suosittelenkin erittäin vahvasti kartoittamaan erilaisia verkostoitumismahdollisuuksia. Hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi Suomen kirjastoseuran työryhmät, joihin otetaan myös opiskelijajäseniä. Olin itse mukana nuortenkirjastotyöryhmässä muutaman vuoden ja se todella avasi erilaisia mahdollisuuksia. Pääsin mukaan järjestämään erilaisia koulutuksia ja myös esiintymään paneelikeskustelussa Kirjastopäivillä. Muutenkin kannattaa osallistua aktiivisesti erilaisiin koulutuksiin, joista saa hyviä eväitä omaan työhönsä. Esimerkiksi kirjavinkkaus on usein aika yksinäistä työtä, joten on mahtavaa välillä päästä jakamaan ajatuksia muiden vinkkareiden kanssa. Työnantajat ovat yleisesti ottaen hyvin koulutusmyönteisiä, kun halutaan kehittää omaa ammattitaitoa.

Kirjastoissa on nykyään myös paljon työtehtäviä, joissa esiinnytään yleisön edessä. Vaikka itsekin jännitän kaikkien näiden vuosien jälkeen esiintymistä, niin itseään kannattaa haastaa. Voi vaikka vahingossa löytää itsensä Ylen aamusta vinkkaamassa kirjoja tai esiintymässä Kirjamessujen lavalla Soturikissa-teemaisessa työpajassa. Erityisesti lastenosastolla erilaisten teematapahtumien myötä pääsee välillä irrottelemaan myös roolivaatteiden kanssa. Reilun kymmenvuotisen urani aikana olen esiintynyt muun muassa Pikku Myynä, noitana, merenneitona sekä Darth Vaderina.

On vaikea kuvitella itseäni tekemässä mitään muuta kuin kirjastotyötä. Itselleni on tärkeää, että työni vastaa omia arvojani. Tämä on täydellinen mahdollisuus edistää lukemista, tuottaa ilmaisia elämyksiä ja tapahtumia sekä tarjota osallistumismahdollisuuksia kaiken ikäisille.

Marjo Mannila