Opinnoissa kiinnostivat eniten, ravitsemus, tuotekehitys ja kielet

Kuvassa tummahiuksinen nainen puun varjossa kesällä.
Satu Syrjälä, tuotekehittäjä Saarioisella

Olen Satu Syrjälä ja työskentelen tuotekehittäjänä Saarioisilla. Peruskoulun jälkeen suuntasin ammattikouluun, josta valmistuin suurtalouskokiksi. Pidin välivuoden ja olin töissä Punkalaitumella vanhusten palvelukeskuksella ja Vanhainkodilla sekä talvella eri kyläkouluilla. Työhöni kuuluivat keittiötyöt ja kouluilla myös koulun siivousta. Sitten hain restonomiopintoihin Kauhajoelle (nykyisin Seinäjoella), jonne pääsin opiskelemaan.

Opiskelua ja kansainvälistä kokemusta

Ravitsemispalveluiden Restonomi AMK -opinnoissa kiinnostivat eniten, ravitsemus, tuotekehitys ja kielet. Kiinnostus ruokaa kohtaan oli ollut suuri jo ennen restonomiopintoja ja koulutuksen myötähän se kiinnostus vain kasvoi. Ensimmäisen vuoden kävin koulua täyspäiväisesti.

Toisen opiskeluvuoden keväällä lähdin Englantiin Bournemouthiin erääseen hotelliin töihin. Ajatus lähti keskusteluista kielten opettajan kanssa.  Matkani venyt seitsemän kuukauden mittaiseksi. Oli mahtava kokemus olla töissä reilu puoli vuotta Englannissa. Näin jälkeenpäin ajateltuna todella hienoa, että koulu kannusti lähtemään tällaiseen reissuun.

Opiskeluaikana jalka oven väliin Saarioisille

Vuoden kuluttua palasin koulunpenkille takaisin. Seuraavana kesänä Saarioisilla Huittisissa oli apulaistuotekehittäjän paikka avoinna. Haettiin äitiysloman sijaista. Koulussa oli keväällä ollut aiheena tuotekehitys ja siitä intoutuneena lähdin kokeilemaan siipiäni. Kyllä kannatti!

Nyt tulee täyteen 16 vuotta Saarioisilla tuotekehitystyön parissa. Eikä yhtään ole kaduttanut! Restonomiopinnot olivat tuolloin vielä kesken. Suoritin loppuopinnot työn ohella. Paljonhan tämä järjestely vaatii itsenäistä opiskelua iltaisin ja viikonloppuisin. Koulussa kävin noin kaksi päivää viikosta.

Koulutuskokonaisuus hyvä paketti

SeAMKin opinnot ovat antaneet paljon työelämään. Koulutus kokonaisuudessaan oli hyvä paketti, jonka kanssa on mukava lähteä omalle matkalle työelämään.

Opiskelujen aikana tutustuttiin moniin erilaisiin asioihin, jotka liittyvät nykyiseen työhöni. Täällä nämä eväät ovat sitten jalostuneet monenlaisiksi taidoiksi.

Opinnoista ja opiskelupaikasta ovat jääneet mieleen ihanat ja ammattitaitoiset opettajat, meidän mahtava luokka ja hyvä yhteishenki.

Satu Syrjälä
tuotekehittäjä
Saarioinen Oy