SeAMK.fi

Etelä-Pohjanmaa menettää kaikista Suomen maakunnista eniten nuoriaan muualle Suomeen vähäisten korkeakoulupaikkojen vuoksi. Samanaikaisesti maakunnan työttömyysprosentti on pitkään ollut maan alhaisimpia. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät poikkeuksellisen hyvin maakuntaan. Opiskelijat tekevät usein myös harjoittelunsa sekä opinnäytetyönsä alueen työelämälle sekä yrityksille.

Tavoitteena saada kunnat, liitto ja elinkeinoelämä mukaan

SeAMK on kehittänyt yhdessä Etelä-Pohjanmaan liiton sekä kuntien kanssa monikanavaisen rahoitusmallin, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön kertaluontoista aloituspaikkarahaa vivutetaan siten, että saadaan muodostettua pysyviä aloituspaikkalisäyksiä. Tällöin saadaan pysyvämpää lisäystä maakunnan alhaiseen korkeakouluopiskelijoiden määrään. Mallissa rahoitukseen osallistuvat alueen elinkeinoelämä ja Etelä-Pohjanmaan kunnat sekä Etelä-Pohjanmaan liitto.  Merkittävimmän taloudellisen investoinnin tekee kuitenkin SeAMK panostamalla omaa rahoitustaan.

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa rahoitusta tulee vasta valmistuvista opiskelijoista, ja silloinkin huomioiden kolmen edeltävän vuoden keskimääräinen valmistuneiden määrä. Uusia ryhmiä perustettaessa kaikki opetuksesta aiheutuvat kustannukset alkavat kuitenkin välittömästi. OKM järjesti alkuvuonna 2024 aloituspaikkoja koskevan harkinnanvaraisen avustuksen haun, jossa avustusta oli tarjolla ainoastaan sairaanhoitajien aloituspaikkoihin yhden aloituksen koko elinkaaren ajaksi. SeAMK haki kyseisessä haussa 40 sairaanhoitajan lisäaloituspaikkaa, ja kyseinen rahoitus (980 000 euroa) myönnettiin SeAMKille.

SeAMK on pyytänyt alueen kuntia mukaan rahoitukseen, jossa kertaluontoisen aloituspaikkarahoituksen sijaan pystyttäisiin saavuttamaan pysyvämpi lisäys Etelä-Pohjanmaan korkeakoulun opiskelijamäärään.

Uusi eteläpohjalainen malli varmistamaan korkeakoulupaikkojen riittävyys

Eteläpohjalaisessa mallissa sairaanhoitajien sisäänoton lisäyksestä muodostettaisiin pysyvä lisäys sisäänottoon. Tämän lisäksi joka toinen vuosi otettaisiin yhden ryhmän verran lisää tietotekniikan insinöörejä ja joka toinen vuosi digitaalisen liiketoiminnan tradenomeja. OKM osallistuisi näin aloituspaikkojen rahoitukseen 980 000 eurolla.

Kuortaneen Säästöpankkisäätiöltä on haettu miljoonan euron rahoitusta ja kunnilta (ml. Etelä-Pohjanmaan liitto) miljoonan euron rahoitusta. Kuudennesta vuodesta lähtien OKM:n tutkintoraha alkaisi tuottaa rahoitusta, jota laskennallisesti kertyisi 4,675 miljoonaa euroa. SeAMKin teoreettinen rahoitusosuus mallissa olisi 4,066 miljoonaa euroa.

SeAMK tavoittelee pysyvää lisäystä opiskelijamäärään. Laskelman perusteella vuonna 2028 Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskelee noin 330 opiskelijaa enemmän kuin tänä vuonna.

Merkittävä lahjoitus Kuortaneen Säästöpankkisäätiöltä alueen uusiin korkeakoulupaikkoihin

Kuortaneen Säästöpankkisäätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan lahjoittaa miljoona euroa SeAMKin uusiin aloituspaikkoihin. Lahjoituksella Kuortaneen säästöpankkisäätiö haluaa vaikuttaa siihen, että Etelä-Pohjanmaalta löytyy riittävästi korkeakoulupaikkoja alueen nuorille ja maakunnan työelämä löytää korkeakoulutettua työvoimaa toiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi. Kuortaneen Säästöpankkisäätiön merkittävin tulonlähde jaettaville avustuksille on OmaSp:n omistuksesta saatavat osinkotuotot. Yksi säätiön keskeisimmistä tavoitteista on alueen elinvoimaisuuden tukeminen.

”Tämä on isoin lahjoitus, jonka Kuortaneen Säästöpankkisäätiö on historiansa aikana tehnyt. Se kuvastaa, miten tärkeänä pidämme asiaa”, kertoo Kuortaneen Säästöpankkisäätiön asiamies Matti Uutela.

”SeAMKin aloituspaikkojen lisääminen tulee vaikuttamaan positiivisesti koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan kehittymiseen. Kuortaneen säästöpankkisäätiön lahjoitus viestii korkeakoulutuksen merkityksestä alueen työelämälle ja alueen kehittämiseen. Lämpimät kiitokset Kuortaneen säästöpankkisäätiön ja jo päätöksen tehneille kunnille merkittävästä panostuksesta ” iloitsee SeAMKin rehtori Jaakko Hallila.

Alueen toimijoilta saatavat varat kerätään tätä tarkoitusta varten joulukuussa 2023 perustettuun Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n Koulutuksen laajennuksen ja kansainvälisyyden tuen rahastoon. Kerättävä rahoitus käytetään täysimääräisesti uusiin aloituspaikkoihin.

Osa alueen kunnista on jo tehnyt positiivisen päätöksen rahoituksesta. Etelä-Pohjanmaan liiton ja loppujen kuntien osalta asia on tulossa käsittelyyn.