SeAMKiin 1898 hakijaa syksyn yhteishaussa

kategoria: Hakijalle
Frami Kampus syksyllä.

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona 20.9.2017. SeAMKissa oli haettavana kuusi eri koulutusta, joihin haki 1898 hakijaa ja joista SeAMKin oli valinnut ensimmäiseksi hakutoiveekseen 853 hakijaa. Aloituspaikkoja koulutuksiin on 145. Näin ollen yhtä aloituspaikkaa kohden SeAMKiin haki 5,88 ensisijaista hakijaa.

Haussa oli sosiaali- ja terveysalan koulutuksia sekä agrologikoulutus. Eniten hakijoita oli monimuotoisena toteutettavaan sosionomikoulutukseen, johon haki 452 hakijaa ja joista ensisijaisten hakijoiden osuus oli 203.

Erityisen suosittuja olivat monimuotoisena toteutettavat koulutukset. Toteutustapa mahdollistaa opiskelun työn ohessa. Monimuoto-opintoina haettavana olivat agrologi-, sosionomi- ja sairaanhoitajakoulutukset.

Hakijoita kiinnosti myös ensimmäistä kertaa Alajärvellä toteutettava sairaanhoitajakoulutus. SeAMKin Maakuntakorkeakoulu järjestää koulutusta Seinäjoen lähialueilla työelämän tarpeisiin.

Opiskelijavalinnat julkistetaan viimeistään 24.11.2017. Kaikki hakijat näkevät oman tilanteensa Oma Opintopolku -palvelusta. Opiskelijaksi hyväksytyn tulee ottaa opiskelupaikka vastaan ja ilmoittautua opiskelijaksi Oma Opintopolku -palvelussa viimeistään 8.12.2017 klo 15.00.

 

Lisätiedot
SeAMK Hakijapalvelut
hakijapalvelut@seamk.fi
020 124 5501