SeAMKille rahoitus Digital Innovation Hubeja verkostoivaan hankkeeseen

kategoria: SeAMK Info
Henkilö käyttää Digital Factory -laitetta.

SeAMK Tekniikan Digital Innovation Hub -toimintaa täydentävä INNOCAPE-hanke on hyväksytty rahoitettavaksi Interreg Baltic Sea -ohjelmassa. SeAMK on yksi hankkeen yhdestätoista kumppanista, jotka tulevat Suomen lisäksi Virosta, Latviasta, Liettuasta, Ruotsista ja Norjasta. Hanketta koordinoi liettualainen Sunrise Valley Science and Technology Park. SeAMKin lisäksi Suomesta on mukana Oulun yliopisto.

Hankkeen kokonaisubudjetti on noin 2,7 miljoonaa euroa, josta SeAMKin osuus on noin 330 000 euroa.

INNOCAPE-hankkeen tarkoitus on kehittää Itämeren alueelle perustettujen Digital Innovation Hubien yhteistyötä ja tukea niiden erikoistumista. Tavoitteena on, että hubit vahvistavat asemaansa teollisuuden digitaalisen kehityksen mahdollistajina sekä omilla alueillaan, kansallisesti että yhteisesti Itämeren alueella.

Digital Innovation Hubit ovat verrattain uusi EU:n instrumentti jalkauttaa tutkimustuloksia yrityksiin, erityisesti pk-yrityksiin. SeAMKin IoT-Compass Hub on nyt vaiheessa, jossa testataan yrityksille suunniteltuja palveluja ja työkaluja. Se on toistaiseksi Suomen ainoa Regional Manufacturing Digital Innovation Hub (RMDIH). Tämän statuksen ja INNOCAPE-hankkeen taustalla on pitkään SeAMKissa jatkunut työ teollisuuden pk-yritysten digitalisaation kiihdyttämisen eteen.

Lisätietoja:

Kati Katajisto
Tutkimus- ja kehittämispäällikkö
SeAMK Tekniikka
040  830 4237
kati.katajisto(a)seamk.fi