SeAMKin agrologikoulutukseen uusi opetussuunnitelma – maatalous tarvitsee monipuolisia osaajia

kategoria: Hakijalle

Seinäjoen ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijat aloittavat ensi syksynä uudella opetussuunnitelmalla. Keskeistä uudistuksessa on agrologien monipuolisen osaamisen vahvistaminen ja entistä tiiviimpi yhteistyö alan yritysten ja organisaatioiden kanssa.

”Ruoantuotannon osaamisvaatimukset lisääntyvät jatkuvasti. On hallittava muun muassa digitaalisuus, johtaminen, strateginen ja taloudellinen ajattelu, maaperään, veteen ja kasvinkasvuun sekä eläinten hyvinvointiin liittyvät tekijät. Maatalousosaamisella on mahdollisuus pienentää hiilijalanjälkeämme ja maatalous on kiertotaloutta parhaimmillaan: pellosta pöytään ja takaisin peltoon. Pelto tuottaa raaka-ainetta paitsi ruoantuotantoon niin myös kosmetiikka- ja energiateollisuudelle. Biotalouden mahdollisuudet ovat kasvussa”, koulutuspäällikkö Anu Katila SeAMKista kuvailee tarpeita, joihin opetuksella on vastattava.

Opetussuunnitelman uudistamisessa on hyödynnetty työelämän asiantuntijoita sekä tulevaisuuden tutkijoiden raportteja. Myös opiskelijoiden palautetta on kuunneltu.

”Maaseutu ja maatalous tarjoavat jatkossakin työtä erilaisille osaajille. SeAMKissa agrologiopintoihin voi yhdistää myös tradenomin tai insinöörin opintoja ja näin hankkia laaja-alaisen tutkinnon”, Katila kertoo.

SeAMKin agrologikoulutus antaa valmiudet laaja-alaiseen maatalouden osaamiseen. Valittavana on opintopolku maatalouden asiantuntijaksi tai maatilayrittäjäksi. Asiantuntija- ja esimiestehtäviin tähtääville uudistuksessa rakennettiin erilaisia polkuja, joissa on mukana suomalaisia ruokateollisuuden yrityksiä ja organisaatioita tuottamassa opintoja ja tarjoamassa palkallisia harjoitteluja opintojen aikana. Opiskelija voi jo opintojensa aikana tähdätä yrityksen palvelukseen, ja yritys saa tarvitsemaansa asiantuntevaa työvoimaa. Alan osaajista on Katilan mukaan pulaa.

”Maatalousyritykset ovat tänä päivänä suuren liikevaihdon omaavia yrityksiä, jotka vaativat strategista johtamista prosessien osaamisen rinnalle. Maatilayrittäjäksi haluava opiskelija voi suunnata opintojaan nimenomaan maatalousyrityksen talouden suunnitteluun ja hallintaan. Suomalainen elintarviketuotanto tarvitsee agrologeja tulevaisuuden ruoantuottajiksi.”

Keskeiset muutokset SeAMKin agrologikoulutuksen opetussuunnitelmassa:

  1. Mahdollisuus valita neljän vuoden tutkintoon vuoden verran muun alan opintoja, esim. tradenomi-, insinööri- ja restonomiopintoja ja näin rakentaa monipuolinen osaaminen ja tutkinto
  2. Tiiviimpi yhteistyö alan yritysten ja organisaatioiden kanssa. Opiskelijalla mahdollisuus opintojensa aikana tehdä tietylle yritykselle tehtävät, opinnäytetyö sekä harjoittelu. Samalla yrityksellä mahdollisuus rekrytoida jo opiskeluvaiheessa tuleva työntekijä
  3. Lisätty opintoja:
  • maatalouden johtamisen ja talouden hallintaan
  • maidontuotantoon ja nautakarjan tuotantoon
  • sianlihan- ja porsastuotantoon
  • siipikarjanlihan- ja munantuotantoon
  • erikoiskasveihin ja kaupunkiviljelyyn

Lisätietoja:

Anu Katila
koulutuspäällikkö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Anu.Katila(a)seamk.fi
+358408302430