SeAMKin varainkeräys alkoi kolmella merkittävällä lahjoituksella

kategoria: SeAMK Info
SeAMKin varainkeräyskampanjan tunnus.
SeAMKin varainkeräyskampanjan tunnus.

Valtion vastinrahaan tähtäävä Seinäjoen ammattikorkeakoulun varainkeräys alkoi kolmella merkittävällä lahjoituksella. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan, Lakeuden Etapin ja Etelä-Pohjanmaan alueen osuuspankkien tekemät lahjoitukset ovat yhteensä 215 000 euroa. SeAMK on saanut ensimmäiset lahjoitukset myös yksityishenkilöiltä.

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan lahjoitus SeAMKille on 115 000 euroa. Toimitusjohtaja Kimmo Simberg kiittää SeAMKin maakunnallista vaikutusta kasvun ja työvoiman tuottamisessa. Simbergin mukaan lahjoitetussa summassa näkyy Eepeen viettämä juhlavuosi.

”SeAMK on koko maakunnan elinkeinoelämälle keskeinen yhteistyötaho ja kasvun moottori. Myös Eepeelle SeAMK on elintärkeä ammattitaitoisen työvoiman tuottaja. Lopullinen lahjasumman määrä tuli siitä, että Eepee täyttää tänä vuonna 115 vuotta”, Simberg kertoo.

Lakeuden Etapin ja Etelä-Pohjanmaan osuuspankkien lahjoitukset ovat kumpikin 50 000 euroa.

“Lakeuden Etappi näkee korkeatasoisen koulutuksen ja tutkimuksen toimialueellaan tärkeäksi voimavaraksi. Lahjoituksellamme olemme mukana tukemassa Seinäjoen ammattikorkeakoulua, joka valtion vastinrahoituksen kautta pystyy hyödyntämään tukemme tehokkaasti toimialueemme koulutustarjonnan kehitykseen”, Lakeuden Etapin toimitusjohtaja Pekka Kontio kertoo.

”Perustehtävämme on luoda elämisen eväitä omaan maakuntaan. Osaamispääoma on yksi maakunnan menestyksen avaintekijöitä. Pidämme tärkeänä sitä, että elinkeinoelämä on mukana tukemassa maakunnallisen osaamisen kehittämistä”, osuuspankkeja edustavan OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkanen toteaa.

SeAMKille varainkeräyskampanjassa on kyse koko Etelä-Pohjanmaan menestymiseksi yhdessä tehtävästä työstä. Kampanja perustuu valtion vastinrahoitukseen, jota on varattu ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen 24 miljoonaa euroa. Valtion vastinrahoitus kohdennetaan ammattikorkeakoulujen kesken suhteessa niiden keräämään yksityiseen pääomaan. Enimmillään ammattikorkeakoulu voi saada vastinrahoitusta neljä miljoonaa euroa.

”Olemme todella kiitollisia siitä, että varainkeruu on lähtenyt näin hyvin liikkeelle. Tämä kertoo siitä, että ammattikorkeakoulua arvostetaan ja pidetään tärkeänä Etelä-Pohjanmaan kehityksen kannalta. Uskomme, että saavutamme miljoonan euron tavoitteemme tämän vuoden aikana”, SeAMKin rehtori Tapio Varmola sanoo.