Sosionomiopiskelijoiden Huvinvointia ikäihmisille -tapahtuma keräsi väkeä Powerparkiin

kategoria: Hakijalle

Alahärmän ja Ylihärmän Aijjoos-kerhon jäsenet pääsivät viettämään maanantaina 11. huhtikuuta huvipuistopäivää Alahärmän Powerparkissa. Huvinvointia ikäihmisille -tapahtuman järjestivät SeAMKista tämän kevään aikana valmistuvat sosionomiopiskelijat Annika Holappa ja Marjut Kakkuri. Tapahtuma keräsi mukaan yli 70 ikäihmistä.

Huvinvointia ikäihmisille -tapahtuma alkoi Magnumin elokuvateatterissa Palace hallissa, jossa tutustuttiin huvivaltion toimintaan ja kuultiin muun muassa ikäihmisten työllistymisestä Powerparkissa. Sen jälkeen oli vuorossa 5D-elokuva, jota ikäihmiset kuvailivat hurjaksi ja ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Kaikki osallistuivat 5D-elokuvakokemukseen empimättä. Tapahtuman aikana järjestettiin myös tietovisa, joka koski huvivaltion aluetta. Ikäihmiset pääsivät tapahtuman aikana tutustumaan huvipuiston alueeseen ja saivat maistella irtojäätelöä kahvin kera aurinkoisessa kevätsäässä. Huvipuisto ei ollut vielä auki yleisölle, joten kokemus oli ainutlaatuinen. Härmän liikenne kuljetti osallistujat Road Housen Bistro-ravintolaan, jossa halukkailla oli mahdollisuus nauttia herkullinen kalakeitto. Linja-autolla tapahtumaan saapuneet ikäihmiset pääsivät myös kurkistamaan Powerparkin yhteyteen rakennettavaan ravirata-alueeseen, jossa kilpaillaan tulevana juhannuksena Nordic King -ravit.

Tapahtuman järjestäminen oli osa sosionomiopiskelijoiden viimeistä harjoittelua. Tapahtumalla pyrittiin lisäämään ikäihmisten hyvinvointia ja osallisuutta. Aijjoos-toiminnan tavoitteena on ikäihmisten hyvinvoinnin vahvistuminen ryhmä-, vapaaehtois- ja vertaistoiminnan avulla. Annika Holappa on työskennellyt Powerparkissa useita vuosia, joten huvipuiston esitteleminen oli tuttua puuhaa. Powerpark mahdollisti tapahtuman ikäihmisille ja Härmän liikenne tarjosi kyydityksen sekä Ylihärmästä että Alahärmästä. Tapahtuma oli osallistujille maksuton. Saatu palaute tapahtumasta oli positiivista ja toiveena oli saada lisää erilaisia tapahtumia, jotka keräisivät alueen ikäihmisiä yhteen.