Vuoden 2022 kohokohdat

Vuosi 2022 oli SeAMKille huikea! Tämän sivun uutispalstalle on koottu tiiviiseen muotoon vuoden isoimpia tapahtumia ja uutisia.

SeAMK sai auditointiin perustuen ainoana suomalaisena korkeakouluna Excellence-laatuleiman toukokuussa 2022.

Sivua päivitetään vielä tulosten ja raporttien varmistettua vuoden 2023 alkupuolella.

Laadukasta kasvua ja toimintaa vuonna 2022

SeAMK toiminta perustuu laadukkaaseen toimintaan, opiskelijaa ja aluetta ajatellen. Vuonna 2022 saimme AVOP-tuloksissa ykkössijan, auditoinnissa Excellence-laatuleiman sekä Eezy Flown People Power -tutkimuksessa Suomen innostavimmat työpaikat 2022 -tunnustuksen. Loppuvuodesta tuli myös lukuisia erinomaisia tuloksia valtakunnallisessa uraseurantakyselyssä.

Nostoja vuoden 2022 hienoista hetkistä.

Meiltä SeAMKista valmistui vuoden 2022 aikana noin 740 amk-tutkinnon ja 139 ylemmän amk-tutkinnon suorittanutta osaajaa työelämää varten. Näiden lisäksi jatkuvan oppimisen ja täydennyskoulutuksen palvelut lisäsivät opiskelijoiden ja organisaatioasiakkaiden tietoutta eri opintojaksojen ja opintokokonaisuuksien avulla.

Onnittelut jokaiselle tutkinnon ja erilaisten opintokokonaisuuksien suorittaneille! Menestystä tulevaisuuteen!

Vahvaa kasvua TKI-toiminnassa ja kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrässä

SeAMKin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) liikevaihto oli lähes 9 miljoonaa ja TKI-hankevolyymin kasvu noin 50 %. TKI-hankkeita meillä on käynnissä kaikkiaan 139, joista 29 sai kansainvälistä rahoitusta. Julkaisujen määrä vuonna 2022 oli noin 820.

Vuonna 2022 saimme rahoituksen myös neljälle EU-tasoiselle Horisontti-hankkeelle.

Joulukuussa SeAMK sai kolmannen kerran Opetus- ja kulttuuriministeriön kilpailtua harkinnanvaraista valtionrahoitusta. Tämän rahoituksen sai SeAMKin kahden vahvuusalan yhdistelmä eli ruoka-alan kasvuyrittäjyys.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä kaksinkertaistui. SeAMKilla on tällä hetkellä neljä kokonaan englanninkielistä AMK-tutkinto-ohjelmaa ja yksi englanninkielinen master-tason eli ylempi AMK -ohjelma.

Opiskelijat keskiössä

Kehitämme toimintaamme vahvasti. Toiminnassamme korostuvat tekemisen meininki, yrittäjähenkisyys, vahva yhteishenki sekä vahva yhteinen halu tehdä SeAMKista paras korkeakoulu opiskelijalle. Meillä opiskelijat ovat toiminnan keskiössä.

Upealla kampuksellamme on hyvä opiskella ja työskennellä sekä erinomaiset mahdollisuudet kehittämiseen.

 

Lue lisää vuoden tapahtumista alla olevien uutisnostoista tai verkkosivujen laajemmalta uutispalstalta.

Nostoja uutisista

lisää uutisia

Koulutuksemme ja hakeminen opintoihin

Avoimen väylän haku

29.04.– 10.05.2024

Päivätoteutus

Agrologi (AMK) Bachelor of Business Administration, International Business Fysioterapeutti (AMK) Insinööri (AMK), Automaatiotekniikka Insinööri (AMK), Bio- ja elintarviketekniikka Insinööri (AMK), Konetekniikka, kone- ja tuotantotekniikka tai auto- ja työkonetekniikka Insinööri (AMK), Rakennustekniikka Insinööri (AMK), Tietotekniikka Kulttuurituottaja (AMK) Sairaanhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) Rakennusmestari (AMK), Rakennustekniikka Restonomi (AMK) Tradenomi (AMK), Liiketalous Tradenomi (AMK), Kirjasto- ja tietopalveluala

Monimuotototeutus

Bachelor of Health Care, Nursing Geronomi (AMK) Insinööri (AMK), Konetekniikka, kone- ja tuotantotekniikka tai auto- ja työkonetekniikka Sairaanhoitaja (AMK) Tradenomi (AMK), Liiketalous

Ylemmät AMK-tutkinnot

Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Insinööri (ylempi AMK), Automaatiotekniikka Insinööri (ylempi AMK), Rakentaminen Insinööri (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Insinööri (ylempi AMK), Teknologiaosaamisen johtaminen Kulttuurituottaja (ylempi AMK) Master of Business Administration, International Business Management Restonomi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Ikääntymisen asiantuntija Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala Tradenomi (ylempi AMK), Liiketoimintaosaaminen

Siirtohaku

02.05.– 16.05.2024

Päivätoteutus

Agrologi (AMK) Bachelor of Business Administration, International Business Bachelor of Engineering, Agri-food Engineering Bachelor of Engineering, Automation Engineering Fysioterapeutti (AMK) Insinööri (AMK), Automaatiotekniikka Insinööri (AMK), Bio- ja elintarviketekniikka Insinööri (AMK), Konetekniikka, kone- ja tuotantotekniikka tai auto- ja työkonetekniikka Insinööri (AMK), Rakennustekniikka Insinööri (AMK), Tietotekniikka Kulttuurituottaja (AMK) Rakennusmestari (AMK), Rakennustekniikka Restonomi (AMK) Sosionomi (AMK) Tradenomi (AMK), Kirjasto- ja tietopalveluala Tradenomi (AMK), Liiketalous Terveydenhoitaja (AMK)

Monimuotototeutus

Agrologi (AMK) Geronomi (AMK) Sairaanhoitaja (AMK) Tradenomi (AMK), Liiketalous Tradenomi (AMK), Pk-yrittäjyys Restonomi (AMK)

Ylemmät AMK-tutkinnot

Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Insinööri (ylempi AMK), Automaatiotekniikka Insinööri (ylempi AMK), Rakentaminen Insinööri (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Insinööri (ylempi AMK), Teknologiaosaamisen johtaminen Kulttuurituottaja (ylempi AMK) Master of Business Administration, International Business Management Restonomi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Ikääntymisen asiantuntija Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala Tradenomi (ylempi AMK), Liiketoimintaosaaminen

Tutustu SeAMKin toimintaan ja kampukseen opiskelijoidemme kanssa

 

(Verkkosivulla on ei-saavutettavia videoita, joissa ei ole vielä tekstitystä. Pyrimme saattamaan videot saavutettaviksi mahdollisimman pian.)