SeAMK.fi

Iloista puheensorinaa, naurunpyrähdyksiä, hymyileviä kasvoja, tuulipukuja, farkkuliivejä, neonvärejä, niittivöitä, sifonkihuiveja, hikipantoja, puttausta, painamista, makoilua ja jalkojen tamppausta. Muun muassa näitä saattoi bongata SeAMKin henkilöstön kasariteemaisessa tyhy-tapahtumassa kuluneella viikolla.

Kaksi henkilöä seisoo DJ-lavan edessä. Henkilöitä pukeutuneina 80-luvun värikkäisiin vaatteisiin. Henkilöitä pukeutuneina 80-luvun värikkäisiin vaatteisiin.

SeAMKissa välitetään niin opiskelijoista kuin työntekijöistäkin ja SeAMKilaisten hyvinvointi on kaikkien yhteinen asia.

SeAMKin henkilökunnalla on mahdollisuus osallistua työhyvinvointia tukevaan tyhy-toimintaan eri tavoin.

Yhdessä ja tiimeittäin

Kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja elokuussa, SeAMKin tyhy-tiimi järjestää kaikkien työntekijöiden yhteisen tyhy-iltapäivän, jolloin pyritään keksimään kaikille sopivaa yhteistä tekemistä Seinäjoella tai lähialueilla.

Koska tyhyilyyn osallistuvien määrä on viime vuosina ollut parhaimmillaan lähemmäs 300 henkeä, asettaa sopivien tilojen ja aktiviteettien löytäminen joskus haasteita.

Näiden kahden edellä mainitun tapahtuman lisäksi henkilöstölle järjestetään myös yhteinen pikkujoulu.

Tiimeillä on myös mahdollisuus järjestää omaa tyhy-toimintaa esimerkiksi liikunnan tai kulttuurin parissa päivän verran vuodessa.

Koronan jälkeen taas täysi tyhyily käynnissä

Koronapandemia aika lailla pysäytti SeAMKilaistenkin tyhy-toiminnan, vaikka onnistuimmekin siirtämään sitä jonkin verran verkkovälitteiseksi.

Parina viime vuotena olemme taas päässeet kokoontumaan kunnolla yhteen pitämään hauskaa, osallistumaan ja tekemään sekä kuuntelemaan toisiamme ja vain olemaan yhdessä.

Vuosi sitten toukokuussa valloitimme Törnävällä sijaitsevan Piirin alueen, ja tutustuimme alueella oleviin erilaisiin toimijoihin ja yrityksiin, kisailimme rastitehtävissä ja askartelimme koruja. Helteinen toukokuun päivä jäi monella mieleen. Elokuussa lounastimme ja nautimme Xanadu-musikaalista Törnävän kesäteatterilla.

Henkilöitä tekemässä koruja. Ihmisiä kävelemässä sillalla pienen joen yli. Kesäteatteriyleisöä ja lava.

Tällä viikolla tyhyilimme legendaarisessa hotelli Sorsanpesässä ja sen lähiympäristössä muun muassa museokierroksella, frisbeegolfissa, minigolfissa, kuntosalilla, onginnassa, joogassa ja kesäkassityöpajassa. Iltapäivän kruunasi kasarihittien tahdittama limudisco. Meillä oli aikasta kivaa, vai mitä tuumitte?

Henkilöitä tanssimassa discossa.Kuusi hymyilevää ihmistä selfie-kuvassa.Henkilöitä onkimassa. Henkilöitä joogaamassa. Henkilöitä pelaamassa minigolfia. Henkilöitä painamassa kesäkassia. Henkilöitä painamassa kesäkassia.Kolme henkilöä polkupyöriensä kanssa.  Ihmisiä seisoo museossa.