SeAMK Ruoka -yksikön Leena Perämäestä vuoden eteläpohjalainen johtaja 2018

kategoria: SeAMK Info
Leena Perämäki
Leena Perämäki, vuoden eteläpohjalainen johtaja 2018

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa SeAMK Ruoka -yksikön johtajana työskentelevä Leena Perämäki on valittu vuoden eteläpohjalaiseksi johtajaksi 2018. Kunniamaininnalla palkittiin toimitusjohtaja Olli Tarkkanen Etelä-Pohjanmaan Osuuspankista ja toimitusjohtaja Marko Orpana Rauhala-Yhtiöistä. Vuoden johtajat julkistettiin Hyvän johtamisen foorumissa Rytmikorjaamolla tänään.

“Upea kolmikko. Kaikilla pitkä ja monipuolinen kokemus esimiestyöstä. Ansioita muun muassa muutostilanteiden johtamisesta työntekijöitä kunnioittaen ja kuunnellen”, foorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Markku Haapasalmi toteaa.

Kaikki palkitut saivat myös kollegoidensa hehkutusta ilmiantoina. Tässä muutamia perusteluita valinnalle:

Leena Perämäki

  • jämäkkä johtaja humaanilla tavalla
  • huikea kyky luoda rentoa ja avointa ilmapiiriä, jossa työskentely on kivaa. Johtaa nimenomaan ihmisenä ja persoonana, on helposti lähestyttävä eikä pidä itseään jalustalla.
  • saa positiivisella esimerkillään ihmiset tekemään parhaansa yhteisen asian eteen
  • arvostaa alaistensa erilaista osaamista ja osoittaa sen
  • yllyttää ideointiin ja antaa tilaa luovuudelle, mikä on erittäin palkitsevaa

Olli Tarkkanen

  • saa ihmiset kuuntelemaan, saa vaikeat asiat tuntumaan helpommilta
  • johtaa ennakkoluulottomasti ja varmoin ottein
  • johtaa ihmisten kautta. Luottaa henkilöstöön ja haluaa ”tehdä itsestään tarpeettoman”. Hän jakaa organisaatiossa valtaa ja vastuuta oikeassa suhteessa.
  • luo tulevaisuuden uskoa henkilöstöön myös haastavina aikoina – valmentaa, vaatii ja välittää

Marko Orpana

  • välittävä ja tunnollinen, aidosti kiinnostunut henkilöstönsä hyvinvoinnista ja on itse valmis tekemään toimia hyvinvointimme eteen. Hän on valmis uudistuksiin ja on mukana rakentamassa tulevaisuutta!
  • Reilu, rehellinen, avoin. Kertoo asiat niin kuin ne ovat ja pitää huolta työntekijöistä.
  • Positiivinen moottori meille kaikille. Antaa mahdollisuuden kaikille. Kannustava!
  • aina tavoitettavissa, ovi auki työhuoneeseen

Leena Perämäki kertoo olevansa kiitollinen ja otettu palkitsemisesta.

“Parasta on, että valinta tuli henkilöstön ilmiantojen perusteella”, hän sanoo.

Johtamisfilosofiaansa hän kuvaa yhteispeliksi, jossa vastuuta annetaan kaikille.

“Johtaminen on joukkuelaji ja yhteispeliä. Tulosten saamiseksi tarvitaan koko henkilöstö mukaan, oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin ja koko organisaation osaaminen laajasti käyttöön. Henkilöstön osaamista on arvostettava, henkilöstöön on luotettava ja henkilöstölle on annettava vastuuta. Onnistumiset pitää huomioida. Huomio positiivisiin asioihin ja ratkaisujen hakemiseen. Muistettava myös, että johtaminen ei ole puhdasoppista – erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaista johtamista ja erilaiset ihmiset kaipaavat erilaista johtamista”