Lähihoitajaopintojen jälkeen sairaanhoitajaopintoihin Seinäjoelle

Henkilökuva.
Vilman mielestä parasta sairaanhoitajan työssä on ihmisten kohtaaminen ja että pääsee hyödyntämään taitojaan käytännössä.

Aloitin opinnot SeAMKissa tammikuussa 2023 eli hain kouluun yhteishaussa syksyllä 2022. Minulle ei itseasiassa ollut aikomustakaan hakea Seinäjoelle opiskelemaan. Hain ensimmäisen kerran kouluun jo keväällä 2022. Silloin paikkoina minulla oli Hämeenlinna, Tampere ja Turku. Keuhkokuumeen takia en kuitenkaan päässyt silloin pääsykokeisiin. Sen aikainen työkaverini oli tehnyt hakemuksen kouluun Seinäjoelle ja päädyin myös itse hakemaan tänne. Pääsin SeAMKiin suoraan todistusvalinnalla, otin paikan vastaan ja muutin Seinäjoelle. Olen pohjakoulutukseltani lähihoitaja ja pohdin pitkään sairaanhoitajan ja laboratoriohoitajan välillä. Päädyin lopulta hakemaan sairaanhoitajaksi, sillä heillä on laajemmat mahdollisuudet tehdä töitä erilaisissa paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa.

Parasta sairaanhoitajan tehtävissä

Parasta sairaanhoitajana olemisessa on ihmisten kohtaaminen ja se, että pääsee hyödyntämään taitoja käytännössä. On hienoa, kun näkee potilaan paranemis-ja kuntoutumisprosessin menevään eteenpäin. Tässä työssä tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. Vaikka välillä päivät ovatkin uuvuttavia ja vastuuta on paljon, en näkisi itseäni tällä hetkellä millään muulla alalla. Koen, että hoitaja on kutsumusammattini.

Opiskelupäivät SeAMKissa

Normaali koulupäivä alkaa yleensä klo 8 ja loppuu siinä klo 14–16 aikaan. Tunnit ovat yleensä aika luentopainotteisia ja välillä on tosi paljon ryhmätöitä. Käymme yleensä aina koululla syömässä, niin koulusta päästyä ei tarvitse heti tehdä ruokaa. Luennoille hyvänä vastapainona on simulaatiotunnit, joissa päästään harjoittelemaan oikeita tilanteita. Välillä simulaatiopäivinä kyllä miettii, että onko sitä hakenut johonkin näytelmäkouluun, kun pääsee/joutuu esittämään vaikkapa lääkäriä tai sairaskohtauksen saanutta potilasta.

Meidän opiskeluissamme käyttämät tilat ovat hyvät. Miinuksena kylläkin se, että koululla on mielestäni välillä tosi kylmä. En tiedä johtuuko kylmyys siitä, että Kampustalolla moni luokka on pelkkää lasiseinää, mutta välillä tarvitsen takin päälle tunneilla.

Koulupäivien jälkeen on yleensä treenit. Käyn pelaamassa lentopalloa ja sulkapalloa kavereiden kanssa SeAMKin opiskelijayhdistys SAMOn vuoroilla. Ne tuovat kivaa vastapainoa opiskelulle. Yleensä illalla tulee vielä tehtyä verkkokurssien tehtäviä kotona.

Mielenkiintoisinta sisältöä opiskelussa

Tähän mennessä mielenkiintoisinta opiskeluissa on ehdottomasti ollut ihmisen mikrobiologiaan ja fysiologiaan tarkempi tutustuminen sekä yleisesti uusien asioiden opettelu. Opinnoissa on saanut käsityksen siitä miten ja miksi mikäkin asia elimistössä toimii ja miten pienestä kaikki on kiinni. Labratunnit ovat myös mukavia, sillä niissä pääsee tekemään asioita käsillä. Ollaan päästy myös opettelemaan kanylointia, mitä ei lähihoitajana pääse tekemään.

Haasteellisinta tähän mennessä on ehdottomasti ollut esseiden ja seminaaritöiden tekeminen. Varsinkin, kun en ole ennen hirveästi kirjoittanut esseitä. Harkkapaikan saamisessa on myös välillä vaikeuksia ja tuurilla on iso merkitys. Olisi myös todella hyvä, jos hyvinvointi- ja terveysalan harjoitteluista maksettaisiin palkkaa. Monella muulla alalla tämä on normaali käytäntö, mutta ei meidän alalla.

Opiskeluun liittyvä projekteja

Normaalin opetuksen lisäksi meillä on myös välillä erilaisia projekteja. Juuri ystävänpäivänä olin muutaman luokkalaisen kanssa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin M-talolla pitämässä nallesairaalaa lapsille. Ideana oli ehkäistä lasten lääkäripelkoja ja projekti meni tosi hyvin. Lapset uskalsivat hoitaa pehmolelujaan meidän kanssamme ja taisi siellä aika monella olla hymykin kasvoilla.

SeAMKissa opiskelussa ehdottomasti parasta on kyllä kaverit, joita on opiskelujen myötä saanut. En kyllä vaihtaisi heitä pois <3

Sairaanhoitajaksi hakemista miettiville antaisin sellaisen vinkin, että vaikka välillä on haasteellisempaa niin kyllä siitä selviää. Opiskeluaika menee loppujen lopuksi todella nopeasti. Kannattaa siis nauttia opiskeluajasta, koska valmistumisen jälkeen et välttämättä tule hetkeen opiskelemaan.

Vilma
SeAMKin sairaanhoitajaopiskelija