Lisäosaamista omaan työhön

Valmistunut tradenomi YAMK joen rannassa SeAMKin kampuksella.
Tradenomin ylemmän AMK-tutkinnon suorittanut Markku Kaperi toteaa, että ilman tätä tutkintoa uralla eteneminen ei olisi ollut mahdollista.

Olen työskennellyt elämäni aikana useissa eri ammateissa ja viimeiset 24 vuotta poliisiorganisaatiossa eri työtehtävissä. Tällä hetkellä toimin tutkinnanjohtajana Seinäjoen rikostutkintayksikössä. Olen ehtinyt opiskella elämäni aikana jo useampaan ammattiin. Yläasteen jälkeen suoritin ensin ammattikoulun. Poliisikouluun menin 30-vuotiaana ja suoritin poliisin perustutkinnon. Tradenomitutkinnon suoritin vuonna 2021 ja jatkoin siitä heti polkuopintoina ylemmän tutkinnon suorittamista. Valmistuin juuri joulukuussa 2023 tradenomiksi (ylempi AMK), liiketoimintaosaaminen.

Polkuni AMK-tutkinnosta ylempään AMK-tutkintoon

Aloitin tradenomiopinnot vuoden 2018 syksyllä. Tuon vuoden keväällä suoritin erään yksittäisen opintojakson, koska se vaikutti mielenkiintoiselta poliisin työni kannalta. Minulla ei ollut mitään tarkoitusta alkaa opiskella tutkintotavoitteisesti. Soittelin SeAMKin suunnittelija Sari Havulehdolle ajatuksena suorittaa seuraavana syksynä joku yksittäinen opintojakso, hän suositteli minua aloittamaan Tradenomitutkinnon polkuopinnot. Minulla ei ollut mitään tietoa näistä opinnoista etukäteen, mutta hän kertoi niistä ja ehdotti, että hakisin paikkaa. Sillä tiellä tässä nyt ollaan ja taskussa on reilu viiden vuoden opiskelun jälkeen ylempi korkeakoulututkinto.

SeAMKissa oli mukavaa tutustua kanssaopiskelijoihin ja uusiin ihmisiin. Alkuinto opiskelujen alussa oli valtava. Oli oikein sellainen flow-tila päällä ja opintoja suoritin kovaan tahtiin, myös kesäisin. Se, että opiskelupaikka sijaitsi työpaikkani vieressä oli hyvä asia ja lisäksi se, että pystyi joustavasti opiskelemaan.

Opinnot kehittivät ainakin omia esimies- ja johtamistaitojani. Otin vapaavalintaisiin opintoihini juuri näitä esimiestyön ja johtamisen eri opintojaksoja. Lisäksi opin valtavan paljon muitakin tärkeitä asioita. Opinnoista olisi hyötyä erityisesti talousrikostutkinnassa, koska opinnoissa käytiin läpi yritysmaailmaan liittyviä asioita, kuten esimerkiksi kirjanpitoa ja verotusta ja ym.

Kehittämistehtävistä tuki työhön

Opintoihin liittyvät kehittämistehtävät opettivat ensinnäkin hankkimaan tietoa eri lähteistä sekä laatimaan kirjallisia, melko laajojakin tuotoksia. Laadukkaan tekstin tuottaminen on yksi hyvä asia, joka hyödyttää minua työssäni. Ammattikorkeakoulun kirjallisissa töissä joutuu asioita miettimään käytännönläheisesti, mikä on hyvä asia.

Tämä tutkinto on jo nyt auttanut minua etenemään urallani, joten opinnoista on ollut minulle merkittävää hyötyä. Ilman tätä tutkintoa urallani eteneminen ei olisi ollut mahdollista.

Suosittelen opintoja erityisesti työelämässä oleville ja niille, jotka kaipaavat työelämäänsä jotain uutta. Itse olen tehnyt opintojeni aikana kahta työtä ja lisäksi urheillut lähes ammattimaisesti. Lisäksi olen koittanut saada ajan riittämään vielä perheellekin, joten on tarvittu itsensä johtamista ja hieman ajankäytön suunnittelua.

Opinnoista selviää kyllä työn ohessa, mutta se vaatii vähän itsekuria ja puurtamista. Opiskeluintoa kaikille tuleville opiskelijoille. Pitäkää tavoitteistanne kiinni. Älkää luovuttako, vaikka välillä tuntuisikin, etteivät opinnot etene. Sisulla eteenpäin.

Markku Kaperi
Tradenomi (ylempi AMK)