Restonomiopinnoilla mahdollisuuksien työhön

Tummahiuksinen nainen.
Satu Mäkelän mielestä restonomiksi valmistunutta odottaa mahdollisuuksien työt.

Olen Satu Mäkelä Ilmajoelta ja työskentelen aluemyyntipäällikkönä Valio Aimo® tukussa.  Teen yhteistyötä ammattikeittiöasiakkaiden kanssa Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Lapsuudessa haaveilin kotitalousopettajan tai ”kaupan tädin” ammatista.

Kiinnostus ruokaa kohtaan heräsi siis jo varhain. Lukion jälkeen valmistuin ravitsemusteknikoksi Kauhajoelta vuonna 1996. Työskentelin kokkina ja tarjoilijana seinäjokelaisessa lounas- ja tilausravintolassa kymmenen vuotta. Opiskelin samalla opettajan pedagogisen pätevyyden vuonna 2000. Ravintolatyö vei niin mennessään, että opettajaopinnot jäivät siinä vaiheessa lähinnä herätteleviksi elämän opinnoiksi ja elinikäisen oppimisen innoittajaksi. Monipuolinen ravintolatyö ja sen kehittäminen kiinnosti minua ja etenin ravintolapäälliköksi. Viihdyin monipuolisessa esimiestehtävässä kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa hain lisätukea työhön Jyväskylän ammattikorkeakoulusta liikkeenjohdon erikoistumisopinnoista. Perheen perustamisen aika koitti ja sen jälkeen minua alkoi kiinnostaa restonomiopinnot 35-vuotiaana SeAMKissa Kauhajoella.

Restonomiopinnoista sain paljon työkaluja ravintolapäällikön käytännön työhön. Halusin pysyä muuttuvan ja kehittyvän alan muutoksissa mukana. Oli hienoa oppia tiedon soveltamistaitoa ja tunnistaa sekä kehittää kertynyttä osaamista. Tein opinnäytetyöni työpaikan tarpeisiin, sillä halusin kehittää laadunhallintaa avaamalla ravintolan ydinprosesseja. Minua kiinnosti opinnoissa toki myös ravitsemusasiat sekä henkilöstöjohtaminen. Valmistuin 2011 restonomiksi palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmasta. Valmistuttuani tuli mahdollisuus lähteä kokeilemaan siipiään myynnin kiehtovaan maailmaan. Työkokemus sekä restonomiopinnot auttoivat myyntityötäkin, sillä asiakkaiden prosessien ja tarpeiden ymmärrys on välttämätöntä.

Restonomiopintojen työelämälähtöisyys

Opetus oli opiskeluaikoinani laadukasta ja ilmapiiri oli lämminhenkinen sekä kannustava. Perheenlisäyksen kanssa opiskelukin oli joustavaa, sillä sain edetä opintojen kanssa rauhassa, kun toinen tyttäremme oli syntynyt. On tärkeää, että jokainen voi toteuttaa opintojaan yksilöinä, oma elämäntilanne ja tarpeet sekä kiinnostuksen kohteet huomioiden. Itse koin opintojen parhaaksi anniksi työelämälähtöisyyden. Myös palveluprosessien hallinnan merkityksen ymmärtäminen auttoi minua silloisessa työssäni.

Restonomiopiskelijana sain opinnoista kokonaisnäkemyksen matkailu-, ravitsemis- ja talousalasta ja sen kehittämismahdollisuuksista. Opintojen ja työkokemuksen avulla syntyi taito suunnitella, kehittää, tuottaa ja myydä eri kohderyhmille tarkoitettuja palveluja.

Myyntityössä olen näköalapaikalla ravitsemisalaan

Aluemyyntipäällikön työ on monipuolista, mielenkiintoista ja itsenäistä. Työ vaatii laaja-alaista osaamista toimialan ollessa hyvin erilainen (asiakkaina mm. julkishallinnon keittiöt, ravintolat, liikenneasemat ja kahvilat). Kilpailu alalla on entisestään kiristynyt ja asiakkaiden sekä heidän asiakkaiden tarpeet pirstaloituneet. Pelkkä myyntityö ei enää riitä, vaan asiakkaamme odottavat meiltä valppautta, laatua ja kehittämispanostusta, joilla voisimme auttaa heidän arkeaan.

Koen olevani onnekas, kun saan tehdä töitä erilaisten asiakkaiden ja kollegojen kanssa. Olen näköalapaikalla ravitsemisalaan, kun tapaan asiakkaitani ja opin itsekin heiltä uutta. Onnen hetkiä koen, kun pystyn tuottamaan asiakkaiden ongelmiin ratkaisuja. Ravitsemisala kehittyy hurjaa vauhtia. Ruokatrendit tulevat sekä menevät ja olenkin ajatellut, että olisiko ala juuri siksi niin mielenkiintoista. Asiakaskoulutustilaisuuksissa pääsen toteuttamaan lapsuuden toista haaveammattiani, opettajuutta, johon pedagogiset opinnotkin opiskelin.

Alan tulevaisuus

Ravintoloiden ovet ovat käyneet viime aikoina tiuhaan koronarajoitusten ja sen myötä alanvaihtajien vuoksi. Uusia osaajia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa monipuolisiin sekä mielestäni mielekkäisiin töihin. Ammattikeittiöiden esimiestehtävien lisäksi moniosaajia tarvitaan myös elintarviketeollisuudessa.

Ravitsemisala on alati kehittyvä ja koen työskentelyn alalla olevan mielekästä ja monipuolista. Alalla pääsee vaikuttamaan ja edistämään ruokatuotantoa. Esimiehenä tai yrittäjänä voi panostaa asioihin, joilla voi tienata enemmän. Inspiroituneen henkilöstön ammattiylpeydellä, tekemisen asenteella sekä persoonallisilla yksityiskohdilla voi rakentaa kotimaisen laadukkaan ruoan avulla mitä upeimpia elämyksiä asiakkaille. Restonomikoulutuksen opeilla saa työkaluja tuottavuuden, kilpailukyvyn sekä laadun parantamisen saloihin.

Viime aikoina vastuullisuus sekä eettisen ruoan kysyntä on kasvanut merkittävästi. Yhä useampi kuluttaja haluaa tietää, missä ja miten ruoka on tuotettu. Myös ruoka ja terveys tulevat epäilemättä vaikuttamaan tekemiseemme ravitsemisalalla tulevaisuudessa, niin ruokalistoilla kuin elintarviketeollisuudessakin.

Korona-ajasta opimme, että täysin yllättäviä muutoksia voi tulla vastaan. Alan muutokset ja kehitys voivat olla hyvinkin nopeita. Jo nykyisin on mahdollista uusilla digitaalisilla välineillä ja alustoilla tuoda uusia toimintatapoja, esim. ruokavalioehdotuksia sovelluksista. Mielenkiintoista on nähdä, miten automatisointi ja robotiikka tulee vaikuttamaan keittiöalaan tulevaisuudessa, sillä edelleen tarvitaan tehostamista ja henkilöresurssit tulee suunnata tuottavampiin työtehtäviin. Annan vahvan suosituksen restonomiopinnoista kiinnostuvalle, sillä valmistunutta odottaa mahdollisuuksien työt.

Satu Mäkelä
Aluemyyntipäällikkö
Valio Aimo® tukku