Ensimmäinen maa- ja metsätilojen omistajanvaihdosbarometri on nyt julkaistu

SeAMK julkaisu B 179 kansi

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on toteuttanut ensimmäisen maa- ja metsätilojen omistajanvaihdosbarometrin. Tutkimusaineisto kerättiin MTK:n jäsenilleen välittämänä sähköpostikyselynä loka-marraskuussa 2022. Maa- ja metsätilojen omistuksella on huomattavasti paremmat jatkuvuusnäkymät kuin muilla yrityksillä. Yli 60 % tiloista on jatkumassa sukupolvenvaihdoksen kautta ja vain 9 % arvioi toiminnan loppuvan kokonaan. Tosin neljäsosa päätoimisista eläintiloista on lopettamassa nykyisen yrittäjän jäädessä eläkkeelle. Maa- ja metsätilojen liiketoiminnan tulevaisuuden näkymät eivät ole houkuttelevia. Liiketoiminnan nykyisen tason säilyminen edustaa valtavirtaa. Suurin osa yrittäjistä ei tavoittele kasvua ja vain 5 % tavoittelee uutta liiketoimintaa. Tutkimus on osa Maaseutuyritysten omistajanvaihdosekosysteemin kehittäminen – Matalan kynnyksen omistajanvaihdospalvelut myyjille ja ostajille -hanketta (MOP).

Juha Tall, Sanna Joensuu-Salo, Elina Varamäki & Marja Katajamäki
Maa- ja metsätilojen omistajanvaihdosbarometri 2023
Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 179