Jouluyllätys! Restonomiopiskelijoiden ruokakassilahja lähti 16 vähävaraiselle perheelle

kategoria: Hakijalle
ere Lehtilä ja Alisa Ylinen luovuttivat ruokalahjakassit Lions Club Aallon Ritva Poikolaiselle ja Sinikka Saarelle.
Jere Lehtilä ja Alisa Ylinen luovuttivat ruokalahjakassit Lions Club Aallon Ritva Poikolaiselle ja Sinikka Saarelle.

Tiistaina iltapäivällä ravintola Prikan keittiössä oli iloinen puheensorina. Restonomiopiskelijoiden ryhmä selvästi nautti valmistaessaan joulupöydän perinteisiä herkkuja: piparitaikinaa, erilaisia laatikoita, pullaa ja rosollia.

Keskiviikkona samaan aikaan tekemisen ilo tuotti myös muutaman kyyneleen. Ritva Poikolainen ja Sinikka Saari Lions Club Aallosta sekä Mikko Vainionpää Icehearts-järjestöstä tulivat noutamaan opiskelijoiden kokoamia ruokalahjakasseja 16 vähävaraiselle perheelle lahjoitettavaksi. Saajien joukossa on niin lapsiperheitä, yksinhuoltajia kuin yksin asuviakin.

“Tässä maailmassa ei kaikki mene tasan. Toisilla on ruokaa lautasen täydeltä roskiinkin heitettäväksi, mutta monilla on ihan oikeasti nälkä eikä yhteiskunnan tuki yllä jokaiseen tupaan”, Poikolainen toteaa.

“Mekin lähdimme tähän, koska haluamme auttaa ja ruoka on lähellä sydäntämme”, opiskelijaryhmää ruokakassien kokoamisessa luotsannut Alisa Ylinen kertoo.

SeAMKin ja restonomiopiskelijoiden ohella ruokakassilahjoituksiin osallistuivat Into Seinäjoki, Juustoportti, Valio, Vaasan Oy sekä S-market Kivistö.

Opiskelijaryhmässä olivat Alisa Ylinen, Jere Lehtilä, Jonna Järvinen, Mia Mäkynen, Nahashon Njehia, Salla Kaukola ja Sari Kankkonen.

Porkkana- ja muut laatikot valmistuivat tiistaina.
Porkkana- ja muut laatikot valmistuivat tiistaina.
Kasseihin leivottiin myös tuoretta pullaa.
Kasseihin leivottiin myös tuoretta pullaa.

Ruokalahjakassien sisältöä