Seinäjoen ammattikorkeakoulu osaamisen, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kasvattajana - vuoden 2021 kokoomateos on julkaistu

kategoria: SeAMK Info
Viisi ihmistä seisoo rinnakkain luokkahuoneessa.
Kokoomateoksen toimituskunta: Seliina Päällysaho, Pasi Junell, Sirkku Uusimäki, Mari Salminen-Tuomaala ja Silja Saarikoski. Kuva: SeAMK

SeAMK on julkaissut järjestyksessään yhdeksännen kokoomateoksensa. Tämän vuoden teoksessa on mukana yhteensä 56 artikkelia ja reilusti yli 100 kirjoittajaa.

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on alueemme tärkeimpiä toimijoita ja kirjan artikkelit peilaavat sitä kaikkea osaamista, mitä SeAMKiin on sitoutunut. Osaaminen voi ilmentyä esimerkiksi koulutuksen, opinnäytetöiden, opiskelijaprojektien sekä TKI-toiminnan välityksellä.

Kirjan nimi ” Seinäjoen ammattikorkeakoulu osaamisen, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kasvattajana” kiinnittää artikkelit laajempaan kokonaisuuteen ja ympäröivään toimintaympäristöön. Varsinaiseksi teemaksi on tänä vuonna valittu väistyvä yksikkörakenne eli vielä vuoden loppuun 2021 toiminnassa olevat SeAMKin yksiköt. Valinnalla haluttiin nostaa esiin aikakauden vaihtuminen. Vanha rakenne on jäämässä taakse ja alkaa uudenlaisen yhteistyön aika. Tämä on nähtävissä jo monessa artikkelissa.

Teos löytyy sähköisenä Theseuksesta.

Ihmisiä seisoo luokkahuoneessa kasvomaskit yllään.
Artikkeleiden kirjoittajat kokoontuivat juhlistamaan SeAMKin yhdeksännen kokoomateoksen ilmestymistä. Kuva: SeAMK