SeAMKista valmistunut Tommy Stenlund vaihtoi valvotusta valvojaksi | SeAMK

SeAMKista valmistunut Tommy Stenlund vaihtoi valvotusta valvojaksi

Bio- ja elintarviketekniikan alumni Tommy Stenlund

Ravintolakokki Tommy Stenlund pyöritti omaa pizzeriaa 25 vuoden ajan. Bio- ja elintarviketekniikan insinöörin koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulussa käänsi asetelman ylösalaisin ja teki valvotusta valvojan.

Koskaan tiedä, mihin elämä voi viedä. Kristiinankaupungissa syntynyt Tommy Stenlund kuvitteli jo, että työelämä kuluisi loppuun asti närpiöläisessä pizzeriassa. Vaimo oli mukana vuonna 1991 perustetussa perheyrityksessä, jonka palkkalistoilla oli toistakymmentä ihmistä. Tommyllä oli ravintolakokin peruskoulutus ja laivakokin pätevyys, joita hän oli täydentänyt merkonomin tutkinnolla. ”Vuonna 2010 satuin näkemään, että Seinäjoen ammattikorkeakoulussa alkoi bio- ja elintarviketekniikan insinöörin aikuiskoulutus. Hain sinne ja ihmettelin, kun pääsin sisälle.”

Seinäjoki ei pelottanut ruotsinkielistä Tommya. Perhe oli käytännössä kaksikielinen, kaikki puhuivat suomea ja ruotsia sekaisin. ”Myös koulutusala liippasi läheltä. Ruoan tuottaminen ravintolassa on aika paljon käsityötä ja halusin päästä syvemmälle elintarvikealan teollisiin prosesseihin.” Opiskeluporukka oli hyvä ja opiskelu mielenkiintoista. Erityiskiitoksen Tommy antaa niille opettajille, joilla oli paljon käytännön kokemusta elintarvikealalta. ”Se tuo uskottavuutta opetukseen, kun opettajat pystyvät yhdistämään teorian käytäntöön. Sen näki, että elintarvikepuoli on vahvoilla Seinäjoella ja siihen satsataan. Rannikolta elintarvikekoulutus puuttuu oikeastaan kokonaan.”

Lähiopetusta oli joka toinen viikonloppu kolme päivää. Se tiesi joka kuukausi 1500 kilometrin autoilua. Kotitehtävät tulivat päälle. ”Kuvittelin, että ehtisin tehdä ne työn ohessa aamuisin ja iltaisin, mutta aika pian selvisi, että siitä ei tullut mitään. Niinpä varasin kotitehtäville lähiopetuksen jälkeisen maanantain.”

Yrittäjän kokemus pysyi mielessä

Opintojen lopulla eteen avautui uusi houkutus, kun häntä kysyttiin Maalahteen hoitamaan terveystarkastajan viransijaisuutta. ”Se tuli vähän yllätyksenä, eikä mikään sellainen ei oikeastaan ollut mielessä. Mutta pidimme kotona pikapalaverin ja olimme vaimon kanssa samaa mieltä, että kannattaa kokeilla.” Tommy valittiin alkuvuonna 2014 Maalahden terveystarkastajan viransijaiseksi. Edessä oli kova puolivuotinen, koska päällä olivat yhtä aikaa uudet virkatehtävät, opintojen loppusuora ja vielä pizzeriakin. Ravintolan juoksevat asiat jäivät yhä enemmän vaimon kontolle.

Pahimmat kiireet helpottivat, kun Tommy valmistui kesällä 2014. Hän sai vakituisen paikan Maalahden terveystarkastajana vuoden 2016 alussa. ”Elintarvikepuoli oli minulle tuttua, mutta hallintopuoli aivan uutta. Yrittäjänä tiesin, että terveystarkastajan tulo firmaan ei ole aina maailman hauskin hetki. Koitin pitää sen mielessä, kun tein itse tarkastuksia.” Vuonna 2016 kaksoiselämä muuttui lopullisesti, kun pizzeriasta tehtiin yllättäen ostotarjous, joka hyväksyttiin.

Elämä on pitkä koulu

Virkaura eteni vauhdikkaasti, sillä Tommy Stenlund valittiin joulukuussa 2017 Länsirannikon ympäristöyksikön ympäristö- ja terveydensuojelupäälliköksi. Koska valinnasta valitettiin hallinto-oikeuteen, hän toimii tällä hetkellä v.t:nä. Johdettavaksi tuli nyt Länsirannikon ympäristöyksikkö, 22 viranhaltijaa seitsemän kunnan alueelta. Mustasaari on isäntäkunta, joten tästä alkoi työmatkailu kodin ja Mustasaaren virastotalon välillä.

Tommyn valtti on, että hänellä oli sekä vaadittu koulutus että käytännön kokemusta johtamisesta. ”Omassa yrityksessä oli aika paljon alaisia, mutta työ oli erityyppistä. Virastossa tehtävät ovat laajempia, mutta työntekijät eivät tarvitse päivittäistä ohjausta.” Tommy Stenlundin oma tehtävä on huolehtia hyvistä puitteista ja työkaluista mahdollisimman hyvän työn tekemiseen. Työhön kuuluvat muun muassa henkilöstöasiat, tilastointi ja raportointi keskusviranomaisille sekä valvontalautakunnan kokousasioiden valmistelu ja esittely. ”Olen myös budjettivastuussa. Numeroiden pyörittäminen oli tuttua yrittäjäajalta, mutta yrittäjän työ on joustavampaa. Siinä on ollut vähän opettelemista.”

Maakuntauudistuksesta ja Vaasa−Mustasaari-kuntaliitoksesta murehtimisen Tommy jättää suosiolla poliitikoille. Erilaiset selvitystyöt ja osallistuminen eri työryhmiin kuuluu kuitenkin virkamiehenä työkuvaan. Tommy ihmettelee nyt, minkälaisen täyskäännöksen elämä tarjosi hänelle. Kaikki opinnot tukivat muutosta omalla tavallaan. Ilman ammattikorkeakoulututkintoa ei olisi voinut edes siirtyä virkamieheksi. Mutta käyttöön tulivat myös työelämän kokemus, ihmistuntemus ja tietämys yrittäjän arkipäivästä. ”Ensin 25 vuotta oli yrityksen johtamista ja kehittämistä, sitten kaikki muuttui äkkiä aivan toiseksi. Elämä on näköjään pitkä koulu, jossa oppii joka päivä jotain uutta.”