fi/Koulutus/Koulutusalat/AMK-tutkinnot/Restonomi (AMK), Ravitsemispalvelut

Restonomi (AMK), Ravitsemispalvelut

SeAMKissa voit ottaa haltuun koko ruokaketjun pellolta pöytään! Opiskelusi punaisena lankana on ruoka: sen turvallisuus, terveellisyys, taloudellisuus ja kokemuksellisuus.

Restonomiopiskelijan ensimmäiseen vuoteen kuuluvat alan perusopinnot ja käytännön ruokapalvelujen tuottaminen koulun opetusravintolassa ja muissa alueen ammattikeittiöissä.

Opiskelusi ei kuitenkaan ole pelkkää ruoanlaittoa, vaan toisesta opiskeluvuodesta alkaen syvennät tietojasi oman valintasi mukaan mm. ravitsemuksesta, palveluliiketoiminnan ja ruokapalvelujen kehittämisestä.


Restonomiksi opiskelu


Opiskelet monipuolisesti sekä käytäntöä että teoriaa, businesstaitoja unohtamatta.

Jo ensimmäisestä vuodesta lähtien pääset töihin opetusravintola Prikkaan. Toisena vuonna olet myös suunnittelemassa mm. teemailtoja: hyvää ruokaa, loistavaa tunnelmaa, vaikkapa hollywoodilaisittain. Olet mukana järjestämässä elämyksellisiä tilaisuuksia ja tapahtumia eri asiakasryhmille.

Osa restonomiopinnoista (väh. 60 op) järjestetään yhteisesti agrologikoulutuksen sekä bio- ja elintarviketekniikan koulutuksen kanssa.

Kansainvälisyys on osa opiskelujasi. Halutessasi voit lähteä myös ulkomaanvaihtoon tai suorittaa työharjoittelun ulkomailla. Miltä kuulostaisivat perinteiset ruokakulttuurimaat Italia ja Espanja tai entäpä Islanti, Irlanti tai Australia?

Mausta tutkintosi vapaasti valittavilla opinnoilla! Valitse vaikka vieraita kieliä, espanjaa, saksaa, venäjää, ranskaa. Tai miten olisi kurssi viinien ja ruokien yhdistämisestä tai työelämäetiketistä ja -tavoista? Voit valita ravitsemisalan lisäksi opintojaksoja myös SeAMKin muilta aloilta.

Restonomi monipuolisiin töihin

Saat monipuoliset valmiudet toimia ravitsemis- ja matkailualan tehtävissä. Valmistuneiden seurantatutkimusten mukaan restonomi sijoittuu esimiestehtäviin suhteellisen nopeasti valmistumisen jälkeen. Monipuolinen työkokemus helpottaa sijoittumista. Tyypillisiä tehtävänimikkeitä ovat esim. ravitsemistyönjohtaja, vuoropäällikkö, ravintolapäällikkö, ravitsemispäällikkö, ruokapalvelupäällikkö, tuotekehittäjä, projektisihteeri tai -päällikkö, myyntineuvottelija tai -sihteeri ja asiakaspalvelupäällikkö.

Restonomi voi perustaa oman yrityksen

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on yrittäjähenkinen. Opiskelet liiketoimintaosaamista. Lisäksi halutessasi pääset yritystallissa hiomaan omaa yritysideaasi yhdessä asiantuntevan tukiverkon kanssa.

Missä restonomi opiskelee?

Koulutus järjestetään Seinäjoella Framin kampusalueella. Framilla ovat myös liiketalouden ja hallinnon alan sekä tekniikan, kulttuurin ja sosiaalialan koulutukset.

Haku restonomikoulutukseen

Restonomiopintojen päivätoteutukseen haetaan korkeakoulujen kevään yhteishaussa 15.3. - 5.4.2017 osoitteessa www.opintopolku.fi.

Hakuohjeet Valintakokeet

 Opintopolku_Liikennemerkki_logo.png

 

Lisätietoja

Opintosihteeri

Mari Nuotio
mari.nuotio(a)seamk.fi
puh. 020 124 5327


Opinto-ohjaaja

Eija Putula-Hautala
eija.putula-hautala(a)seamk.fi
puh. 040 830 3953


Koulutuspäällikkö

Hannu Lassila
hannu.lassila(a)seamk.fi
puh. 040 830 4928

Lyhyesti

Restonomi (AMK)


KOULUTUKSEN LAAJUUS
210 op, 3,5 vuotta

ALOITUSPAIKAT
Päiväkoulutus: 35

HAKUAIKA
Päiväkoulutus: 15.3. - 5.4.2017

VALINTAKOE
6.6.2017
Huom! Ennakkoaineisto

OPINTOJEN ALOITUS
Syksy 2017
Aikuiskoulutus
Restonomiksi voi opiskella myös työn ohessa aikuiskoulutuksessa. Opinnot kestävät noin 3,5 vuotta.
SeAMK Elintarvike ja maatalous
Käyntiosoite:
Kampusranta 9, Frami A
60320 Seinäjoki

Postiosoite:
PL 412
60101 Seinäjoki

> KARTTA
Ylös / Up