Nakkikastikkeen hurmaa
Oli tavallinen sunnuntai päivä, mikä piti sisällään uimakoulua ja oman salireissuni. Ulkona oli kurja ilma. Räntää satoi ja tuuli kovasti. Ei tarvinnut miettiä ulos lähtemistä siis ainakaan hetkeen. Iltapäivästä alkoi perinteinen natina ” ei ole mitään tekemistä”. Ruoka-aikakin lähestyi uhkaavasti. Siitäpäs idea sitten lähti …
Yhdessä aloimme 6-vuotiaan kanssa miettimään, mikä olisi hyvä iltaruoka. Yllätäin päädyimme lasten suosikkiin eli perunamuusiin ja nakkikastikkeeseen! Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Poikani valitsi perunasäkistä mieleisensä perunat, ja multaa oli lattialla säkin kaivamisen jälkeen kiitettävästi, mutta nyt meillä oli mieluisat perunat käytössä. Minä pistin turbovaihteen päälle ja kuorin perunat ennätysajassa. Perunat kiehumaan ja seuraavaksi kastikkeen kimppuun. Nakkeja varovasti leikkasimme yhdessä paloiksi, mikä oli mielekästä puuhaa. Haasteeksi meinasi tulla nakin palasten eri koot, mutta siitä onneksi päästiin pian yli. Paistinpannu lämpenemään ja vähän rasvaa pannulle. Paistinlasta valittiin huolella keittiönlaatikosta. Keittiöntuoli siirrettiin lieden viereen, jotta poikani ylsi turvallisesti paistamaan nakkeja. Voi silmien kirkkautta, kun nakkeja käänneltiin huolellisesti ja tarkasti pannulla. Nakkeihin saatiin väriä pintaan, minkä jälkeen alkoi kastikkeen valmistus.
Kastikkeen teen perinteisellä rasvasuuruksella. Pojasta oli jännää katsoa, miten rasva suli kattilaan. Vehnäjauhot imaisivat rasvan, jonka jälkeen sekoitus oli tarkkaa, ettei jauhot pala pohjaan. Malttamattomana kyseltiin jatkuvasti: ”Joko vettä saa kaataa?” Lopulta jauho ruskistui ja vettä alettiin kaatamaan jauhojen joukkoon. Pikkuhiljaa poikani vettä lisäili kattilaan, ja saimme mieleisemme koostumuksen kastikkeeseen. Mausteiden laitossa tuli vähän erimielisyyttä, koska hän on päättänyt, ettei pidä mustista pisteistä kastikkeessa eli pippurista. Nyt oli ruoan laittokiintiö täynnä ja sain yksin tehdä muusin.
”Iskä! Tuu syömään! Mää oon tehny ruokaa.” Lautasella odotti perunamuusia, nakkikastiketta ja salaattia. Tämä oli poikani mielestä maailman parasta ruokaa ja vielä itse tehtyä. Pippuritkaan eivät enää haitanneet kastikkeessa. Lautanen hupeni tyhjäksi ennätysajassa ja kaikki olivat samaa mieltä: ruoka oli hyvää! Nyt odotetaan innokkaana viikonloppua ja kokataan yhdessä jotain muuta ruokaa.
Heidi Haikola
restonomiopiskeija, SEAMK
Blogisarja on syntynyt osana ravitsemusviestinnän opintojaksoa, jossa opiskeltiin muun muassa mediatekstillä vaikuttamisen retorisia keinoja. Syntyi ajankohtaisia ja käytännönläheisiä juttuja, joissa on näkökulmia ravitsemuksesta ja ruokakulttuurista restonomiopiskelijoiden sanoin ja oivalluksin.