Restonomiopinnot – ennakkoluulot ja todellisuus

Olen Amanda ja opiskelen Seinäjoen ammattikorkeakoulussa toista vuotta restonomiksi. Kun aloitin restonomiopinnot SEAMKissa, en ollut lainkaan varma, olenko tehnyt oikean valinnan. Olen työskennellyt ravintola-alalla noin viisi vuotta ja tiesin, ettei se ole minua varten. Minua kiinnosti matkailu- ja palveluala ja siksi ravintola-alaan liittyvät opinnot aiheuttivat minussa paljon ennakkoluuloja. Rehellisesti sanottuna, en nähnyt itseäni tulevaisuudessa enää ravintolassa töissä, en keittiössä enkä salin puolella. Tästä syystä mietin alkuun, oliko tutkinto liian kapea ja painottuiko se liikaa juuri siihen suuntaan, joka ei tuntunut omalta.

Ensimmäinen opiskeluvuoteni kuitenkin yllätti minut positiivisesti. Vaikka ravintola-ala on vahvasti läsnä opinnoissa, sisältö ei ole ollut niin yksipuolista, kun alkuun pelkäsin. Kurssien kautta on avautunut uusi näkökulma siihen, kuinka laaja kokonaisuus ruoka ja sen ympärillä olevat palvelut todellisuudessa ovatkaan. Ravintola ei ole vain paikka, jossa tarjoillaan ruokaa, se on liiketoimintaa, asiakaskokemusta, johtamista, vastuullisuutta, sekä markkinointia.

Vaikka en tulevaisuudessa lähtisikään ravintolatyöhön, lähes jokaisesta kurssista on ollut minulle pelkästään hyötyä. Opinnot ovat kehittäneet mm. projektityöskentelytaitoja, tiimityötä, sekä lisännyt ymmärrystä asiakaslähtöisestä ajattelusta. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan monilla eri aloilla, ei pelkästään ravintolassa. Ruoan ympärillä toimii niin paljon erilaisia ammattilaisia aina pellolta pöytään asti.

Vuoden jälkeen voin todeta, että omat odotukseni ja todellisuus eivät täysin kohdanneet, mutta se on tässä tapauksessa vain hyvä asia. SEAMKin restonomiopinnot ovat olleet paljon monipuolisemmat kuin osasin kuvitella. Ennakkoluulot ovat häipyneet ja tilalle on tullut varmuus siitä, että tämä tutkinto antaa minulle hyvät lähtökohdat monenlaisiin työtehtäviin. Jos siis juuri sinä pohdit restonomiopintoja SEAMKissa, mutta et halua tulevaisuudessa välttämättä työskennellä ravintolassa, älä anna sen vaikuttaa päätökseen. Voin kokemuksesta sanoa, että nämä opinnot voivat avata sinulle ovia paljon enemmän, mitä osaat edes aluksi kuvitella.

Amanda
Restonomiopiskelija, SEAMK