Ruuhkavuosien keskeltä opiskelemaan? – jos minä pystyn, pystyt sinäkin!
Olen 38-vuotias kolmen lapsen äiti, jonka kaikki lapset harrastavat jotain. Puolisoni harrastaa maratonien juoksemista, itse harrastan kuntosalilla käyntiä ja koiriemme kanssa lenkkeilyä. Harrastusten lisäksi toimin JoJona yhden lapsen lentopallojoukkueessa ja aktiivina kyseisen lajin jaostossa. Asumme omakotitalossa. Käyn töissä täydellä työajalla. Meillä on neljä kummilasta. Päivissä on tunnit välillä todella tiukassa ja viikkoon olisi hyvä saada vähintään yksi lauantai lisää.
Kaikesta tästä huolimatta, syksyllä 2024 alkoi päässäni pyöriä hullulta tuntuva ajatus. Kyllähän sitä on yksi korkeakoulututkinto suoritettava tässä elämässä. Ylioppilaslakin saamatta jääminen oli alkanut harmittaa, mutta samalla tiedostin, että ylioppilastutkinto olisi tässä elämän vaiheessa sekä työläs että turha. Asioita selviteltyäni, totesin että näin asuntovelallisena, jolla on perhe elätettävänä, ainoa vaihtoehto itsensä sivistämiseen olisivat monimuoto-opinnot. Kun työskentelin jo mieluisalla alalla lounasravintolassa, alkoi kirkastua ajatus restonomiopintoihin hakeutumisesta.
Kutsu pääsykokeisiin sitten saapui ja voi jestas kun jännitti! Edellisistä opiskeluistani oli kuitenkin kulunut jo 15 vuotta. Ihmeekseni koe ei tuntunutkaan vaikealta ja suoritin sen aivan hyvillä pisteillä ja näin SEAMKin ovet avautuivat minulle tammikuussa 2025.
Muutamat lähipäivät koulun alettua olivat todella mieluisia. Miten ihana oli tutustua tuleviin koulukavereihin!
Sen jälkeen työnteko koulun suhteen onkin todella vasta alkanut. Alku meni tietysti uudella innolla. Mutta pakko myöntää, että varsinkin ensimmäisen lukuvuoden kummankin periodin loppu on välillä saanut miettimään, mihin sitä onkaan tullut ryhdyttyä.
No, miten ihmeessä sitten olen saanut kaavittua kasaan kaikki vaadittavat opintopisteet ja vielä saanut palautettua tehtävät ajoissa, vieläpä ihan hyvin arvosanoin?
Ehdottomasti tärkeintä on ollut oman ryhmän tuki. Vaikka livenä emme enää juurikaan tapaa, on ryhmän oma WhatsApp tarjonnut tukea epätoivon hetkillä ja välillä myös kullanarvoisia vinkkejä kursseista selviämiseen. (Teetä ja) sympatiaa on ollut tarjolla!
Tehtäviä olen tehnyt paljon yhdessä lasteni kanssa. Onneksi he ovat kaikki jo koululaisia, niin läksyjä on tullut tehtyä yhdessä sekä ala-asteen ekaluokkalaisen että lukion ekaluokkalaisen kanssa. Nämä hetket ovat varsinkin teinin kanssa lähentäneet, kun on yhdessä könötetty sohvan nurkassa läppärit sylissä ja juotu aivan liian monta kuppia kahvia kummankin opiskellessa omia juttujaan.
Kouluhommien tekemisen suunnittelen yleensä suunnilleen viikon etukäteen. Kun tietää viikon aikataulut, on sinne hyvä sujauttaa hetkiä opiskelulle sellaisiin hetkiin, kun tietää olevansa virkeässä mielentilassa.
Lähipiirin tuki on ollut korvaamattoman tärkeää. Oma perhe on antanut opiskelulle rauhaa, ja kummini ovat tarjonneet luotaan huonetta opiskelua varten välipaloineen päivineen.
Vaikka opiskelut ovat iso ja tärkeä osa elämää tällä hetkellä, on erittäin tärkeä pitää huoli omasta jaksamisesta ja tehdä opiskelun lisäksi sellaisia asioita, joista itse pitää. Harrastuksista kiinni pitäminen rentouttaa ja opiskelua jaksaa paljon paremmin, kun arjessa on mukavaa tekemistä opiskelun lisäksi.
Viimeisenä on pakko antaa vinkki, jonka itse opin vasta kantapään kautta. ÄLÄ JÄTÄ MITÄÄN VIIME TINKAAN! Kouluhommat on paljon mukavampi hoitaa, kun deadline ei kolkuttele muutaman tunnin päästä.
Toivottavasti sait tästä rohkaisua ja vinkkejä opiskeluun aikuisiällä!
Elämä eletään vain kerran ja haaveitaan on toteutettava nyt eikä ylihuomenna. Jos ajatus opiskelusta houkuttelee, tartu siihen nyt.
Maria, SEAMKin restonomiopiskelija