EU CAP Network nostaa esiin SEAMKin TULIMYRSKY-hankkeen metsäpaloriskien ennakoinnissa

kategoria: Yleinen
Etenevä metsäpalo, jossa etualalla oleva metsänpohja on hiiltynyt mustaksi.

Euroopan unionin maaseutuverkosto EU CAP Network on julkaissut artikkelin, jossa käsitellään Suomen varautumista ilmastonmuutoksen myötä kasvavaan metsäpaloriskiin. Artikkelissa nostetaan esiin SEAMKin koordinoima TULIMYRSKY-hanke, joka auttaa metsänomistajia, viljelijöitä ja metsäalan toimijoita varautumaan Etelä-Pohjanmaalla yleistyviin metsäpaloihin ja myrskyihin.

Vuonna 2024 käynnistynyt hanke kokoaa ja soveltaa Etelä-Euroopassa kehitettyjä toimintamalleja metsäpalojen ehkäisyyn, niihin varautumiseen ja jälkihoitoon. Hankkeessa on hyödynnetty esimerkiksi Italian, Portugalin, Espanjan ja Ranskan kokemuksia, joissa metsäpalot ovat olleet pitkään merkittävä haaste.

EU CAP Networkin artikkelissa SEAMKin erityisasiantuntija, dosentti Risto Lauhanen korostaa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät yhä voimakkaammin myös Pohjois-Euroopassa. Hänen mukaansa eteläisissä Euroopan maissa kehitettyjen ratkaisujen hyödyntäminen auttaa suomalaisia toimijoita valmistautumaan tuleviin riskeihin ajoissa.

Hankkeen koulutuksiin on osallistunut jo yli 300 henkilöä, ja kesällä 2026 päättyvän hankkeen suositukset julkaistaan laajemmin hyödynnettäväksi.

Lue EU CAP Networkin alkuperäinen artikkeli:
Inspiration from Southern Europe: Finland prepares to face growing risk of wildfires