Omistajanvaihdoksen tehneet yritykset kasvavat tutkitusti verrokkeja nopeammin – yrityksen jatkaja löytyy yllättävän usein omasta henkilöstöstä
Yrityskauppa tai omistajaperheen sukupolvenvaihdos lisää yritysten kasvulukuja. Viisi vuotta omistajanvaihdoksen jälkeen yritysten liikevaihto oli 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiyrityksissä. Yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä lähes puolet oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. EK:n omistajanvaihdostutkimus koostuu kolmen eri tutkimusryhmän selvityksistä (ks. tiivistelmä tiedotteen perässä).
Omistajanvaihdoksen eli yrityskaupan tai sukupolvenvaihdoksen tehneet yritykset ovat kasvaneet muita vertailukelpoisia yrityksiä nopeammin, selviää Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tekemästä tilastovertailusta. Viiden vuoden jälkeen niiden liikevaihto on noin 15 prosenttia ja henkilöstömäärä 8 prosenttia suurempi kuin verrokkiryhmään kuuluneilla yrityksillä.
Peräti 47 prosenttia yrityskaupan myötä yrittäjiksi ryhtyneistä henkilöistä oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä. Valtaosa näistä jatkajista piti omistajanvaihdoksia onnistuneina, selviää Seinäjoen ammattikorkeakoulun yrityskyselystä.
EK:n kuusi esitystä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi
Omistajanvaihdoksia toteutuu vuosittain keskimäärin reilut 4 000. Se on huolestuttavan vähän, arvioi EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen:
”Suomessa on jo tällä hetkellä noin 15 000 sellaista työnantajayritystä, jotka nykyinen omistaja haluaisi siirtää uuden yrittäjän käsiin. Näissä yrityksissä on vähintään 110 000 työpaikkaa ja niiden jatkuvuus on kohtalonkysymys myös kyseisten paikkakuntien elinvoimalle. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista omistajanvaihdospatoa, joka jarruttaa yrityssektorin uudistumista, kasvua ja investointeja.”
Tutkijaryhmien havainnot antavat lisäpontta EK:n esityksille, joilla omistajanvaihdosten patoa avattaisiin:
- Luodaan Suomeen yli vaalikausien ulottuva parlamentaarinen yrittäjyysohjelma, joka parantaa toimintaympäristön ennustettavuutta ja pitää sisällään myös konkreettisen toimintasuunnitelman omistajanvaihdosten edistämiseksi.
- Luovutaan perintö- ja lahjaverotuksesta ja vapautetaan lisää pääomia yritysten kasvuun ja sen rahoittamiseen.
- Parannetaan omistajanvaihdospalvelujen ja -valmennuksen saavutettavuutta, jotta yrittäjät pystyvät ajoissa valmistautumaan vaativaan hankkeeseen ja yrityksen myyntikunnon kehittämiseen. Varmistetaan omistajanvaihdosten jälkeistä kasvua tukevan rahoituksen riittävyys.
- Nostetaan omistajanvaihdokset vahvemmin esille yrittäjyyskasvatuksessa ja perustetaan ammatillisiin oppilaitoksiin ja ammattikorkeakouluihin kaikille avoimia jatkajakouluja.
- Kutsutaan työntekijäjärjestöt mukaan omistajanvaihdosten edistämistyöhön ja selvitetään yhdessä parhaat keinot, joilla voidaan auttaa yrittäjyydestä kiinnostuneita työntekijöitä jatkamaan entisten työnantajiensa toimintaa tilanteissa, joissa molemmat osapuolet niin toivovat.
- Tiivistetään valtakunnallisen omistajanvaihdosfoorumin ja ministeriöiden yhteistyötä esimerkiksi omistajanvaihdostoimien suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa.
Lue lisää: Omistajanvaihdostutkimuksen 3 x 3 tulosta tämän tiedotteen perässä sekä esityksessä [PDF](Avautuu uuteen ikkunaan).
Omistajanvaihdostutkimus on EK:n yhteistyössä valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin kanssa koordinoima kokonaisuus, jonka tutkimuksista ovat vastanneet Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto sekä Aula Research. Tutkimuksen on rahoittanut TT-säätiö.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija Jari Huovinen, puh. 040 861 4582, jari.huovinen@ek.fi
Lisätietoja tutkimuksista
Tilastokatsaus: Professori Samuli Knüpfer, samuli.knupfer@aalto.fi
Yrityskysely: Vararehtori Elina Varamäki, puh. 040 8305 189, elina.varamaki@seamk.fi
Toimintaympäristöanalyysi: COB, Partner Juha Vekkilä, puh. 050 352 5335, juha.vekkila@aularesearch.fi
Omistajanvaihdostutkimuksen 3 x 3 tulosta
Tilastokatsaus (Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu)
- Omistajanvaihdoksen tehneet yritykset kasvavat selvästi verrokkejaan nopeammin ja ovat kannattavampia, kun niiden kehitystä on seurattu viiden vuoden ajan.
- Yritysten lähtötilanteessa on kuitenkin eroja: sukupolvenvaihdosta tekevien perheyritysten kannattavuus on keskimäärin parempi kuin muiden yritysten, joissa omistajanvaihdos tapahtuu yrityskaupan (osakekaupan) muodossa.
- Sukupolvenvaihdoksissa jatkajat ovat astetta nuorempia ja useammin naisia, muissa omistajanvaihdoksissa jatkajien koulutustaso korkeampi
Yrityskysely (Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Kerttu Saalasti Instituutti)
- Tilannetekijät ja tavoitteet yritysostojen taustalla vaihtelevat sen mukaan, onko ostajana/jatkajana yritys vai henkilö: yritys tavoittelee laajentumista ja kannattavuutta, henkilö yrittäjyyttä ja osaamisen hyödyntämistä.
- Lähes puolet yrityksen ostaneista henkilöistä oli aiemmin työskennellyt ostamassaan yrityksessä.
- Yli puolella yritysostoja tehneistä yrityksistä aiempaa kokemusta yritysostoista.
Toimintaympäristöselvitys (Aula Research)
- Omistajanvaihdosteeman näkyvyys julkisuudessa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.
- Omistajanvaihdosfoorumilla on ollut merkittävää vaikutusta teeman yleiseen näkyvyyteen
- Foorumi on vaikuttava keskustelun herättäjä ja ylläpitäjä sekä asiantuntijoiden yhteistyöalusta, mutta tulevaisuus edellyttää tasapainoilua eri roolien välillä (asiantuntija vs. vaikuttaja) ja eri kohderyhmien parempaa tavoittamista (päättäjät, asiantuntijat ja yritykset).