Projektipäällikkö Jukka Mattilalle voitto nuorkauppakamareiden keksintökisassa

kategoria: SeAMK Info
Palkinnonjaon hetki gaalaillan juhlalavalla. Mies tummassa puvussa saa palkinnon.
Jukka Mattila julistettiin kilpailun voittajaksi viikonloppuna nuorkauppakamareiden tapahtumassa Porissa.

SeAMKissa projektipäällikkönä työskentelevä Jukka Mattila on voittanut Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailun Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarin edustajana. Kilpailun tulokset julkistettiin viikonloppuna nuorkauppakamareiden tapahtumassa Porissa.

”Tänä vuonna kilpailu oli niin tiukka ja täynnä loistavia innovaatioita, että voittajasta päättäminen venyi aivan viimeisiin hetkiin. Lopputuloksena meillä on kaksi voittajaa, joista ensimmäiseksi sijoittui Jukka Mattila”, kilpailun järjestäneen helsinkiläisen Keskuspuiston Nuorkauppakamarin valmistautuva puheenjohtaja Tuulia Kuusinen ja puheenjohtaja Minna Karjalainen kertovat.

Mattila ei voi avata vielä innovaationsa yksityiskohtia tarkemmin, mutta kertoo idean liittyvän vertaisvuokraamisalustaan liittyviin ratkaisuihin.

”Ajatus lähti omassa autotallissa peräkärryä korjaillessa. Peräkärry on tyypillinen esimerkki kotitalouksissa matalalla käyttöasteella olevista hyödykkeistä, joiden vertaisvuokraaminen pitäisi olla suhteellisen helppoa ja jopa kannattavaa. Puuhailun yhteydessä pohdin arkisten kotitaloustavaroiden vuokraamiseen liittyviä haasteita yksityishenkilöltä toiselle ja tästä ajatus jäi hautumaan takaraivoon”, Mattila kertoo.

Mattila palkittiin voitostaan 5000 euron rahapalkinnolla. Kilpailua Keskuspuiston Nuorkauppakamarin kumppanina järjestää Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö, joka haluaa tukea innovaatioiden jalostamista käyttöön saakka.

”Liian moni suomalainen keksintö jää pöytälaatikkoon siitä syystä, ettei keksinnön kehittämiseen ole käytettävissä taloudellista alkupääomaa. Lähdimme kilpailun yhteistyökumppaniksi kolme vuotta sitten, koska näin, että nuorkauppakamareissa on voimaa, yrittäjyyttä ja kekseliäisyyttä. Näin on edelleen ja tätä intoa haluamme edelleen tukea”, kertoo SKTS:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarin vanha jäsen Matti Matikainen.

Jukka Mattila on ollut Seinäjoen seudun Nuorkauppakamarin toiminnassa mukana nyt parin vuoden ajan.

”Lähdin mukaan, sillä halusin kehittää omaa osaamistani monipuolisemmaksi, sekä laajentaa verkostoani. Nuorkauppakamaritoiminta harrastuksena on ollut minulle mieluisa tapa haastaa itseäni sekä tehdä asioita ja projekteja, jotka hyödyttävät koko Seinäjoen seudun aluetta.”

Työssään Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Mattila pyrkii madaltamaan pk-yrityksen henkilöstön kynnystä ryhtyä uusiin tuotekehityshankkeisiin sekä nostaa tuotekehityksen osaamistasoa Etelä-Pohjanmaan pk-teollisuudessa tähän keskittyvän hankkeen projektipäällikkönä. Mattilalla on pitkä kokemus valmistavan teollisuuden parista ja hän on myös SeAMKin alumni suoritettuaan tekniikan alalla sekä AMK- että ylemmän AMK-tutkinnon.