Sairaanhoitajasta terveydenhoitajaksi
Sairaanhoitajan ammatti ei ehkä ollutkaan se oma juttu
Olen valmistunut sairaanhoitajaksi joulukuussa 2008 Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, sosiaali- ja terveysalan yksiköstä. Koulutukseen kuuluu paljon harjoitteluja, lähinnä keskussairaalan osastoilla. Opiskelijaelämä oli mukavaa, mutta harjoitteluissa jo mietin, olikohan ala kuitenkaan se mun juttu?! Jotenkin sairaalamaailma ja vuodeosastotyö ei kiehtonut, mutta jotain mielenkiintoa oli, kun kävin koulun loppuun.
Viimeisen vuoden suuntautumiseni tein lasten- ja nuortenhoitotyöhön. Harjoitteluni tein pääosin Seinäjoella, mutta suuntautumisvaiheen harjoitteluni suoritin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Kesätöitä tein myös Tampereella sekä Oulussa yliopistollisissa sairaaloissa. Sairaalatasojen ero tuli hyvin esille harjoittelu- ja työkokemuksista. Olen tyytyväinen, että kävin myös muualla tekemässä harjoitteluja sekä töitä.
Opinnäytetyömme tehtiin lastenpsykiatrian osastolle. Opinnäytetyöstä ajattelin aikoinaan, ettei sillä ole virkaa tulevaisuudessa. Mutta nyt syksyllä, melkein 10 vuotta myöhemmin, kun hain eri työpaikkoja, huomasin, että siitä olikin hyötyä tiettyihin työpaikkoihin hakiessa.
Pääsin heti valmistumisen jälkeen Seinäjoen keskussairaalalle töihin lastenosastolle. Olin siellä vuoden, tehden sijaisuuksia 50–100%:lla työajalla. Välillä kun töitä oli vähemmän, keikkailin myös aikuisten puolella, lähinnä sisätautien osastolla. Lastenosastolla viihdyin, mutta aikuispuoli sairaalassa ei ollut se mun paikka.
Työpaikka työterveyshuollossa johti uusiin ammattiopintoihin
Halusin kokemusta myös muualta ja hain työterveyshuoltoon vastaanottohoitajaksi. Olin sinne ehkä hieman ylikoulutettu (sijaistin lähihoitajaa), mutta työ oli säännöllistä päivätyötä ja ennen kaikkea mukavaa. Työhön kuului kuitenkin paljon sairaanhoidollisiakin tehtäviä. Siellä innostuin erikoistumaan diabeteshoitotyöhön. Kävin vuoden kestävän koulutuksen työn ohessa. Koulutuksen suoritin Satakunnan ammattikorkeakoulussa, Porissa.
Olin työterveyshuollossa kaikkiaan 1½- vuotta ja jäin äitiyslomalle. ”Loman” käytin opiskeluun. Jatkoin vuoden opiskelua ja valmistuin terveydenhoitajaksi Seinäjoelta jouluna 2012. Terveydenhoitajaopintojen alusta asti tunsin, kuinka tämä olisi nyt mun alaani! Valmistuttuani olin taas äitiyslomalla.
Terveydenhoitajaopinnot koostuivat lähinnä harjoitteluista eri vastuualueilla avoterveydenhuollossa. Äitiysneuvola olisi ollut mieleinen, mutta sinne vaaditaan kätilön koulutusta ainakin Seinäjoella. Lastenneuvola ei kuitenkaan enää houkutellut, kun oli omia lapsia – töissä pitää saada tehdä jotain muuta kuin kotona! Aikuisneuvolatyö tuntui luontevalta. Diabetesopintoni hyödyttivät minua, kun terveyskeskukseen haettiin diabeteshoitajan sijaista. Vuoden 2013 lopussa aloitin sijaisena, tehden 50–100% työaikaa aina kesään 2015 asti, kunnes jäin kotiin hoitamaan lapsia.
Diabeteshoitajan työ tuntui omalta
2017 keväällä yritin palata töihin, mutta lastenhoito-ongelmat estivät sen, sillä kaupungilla ei ollut antaa hoitopaikkaa. Kevään tein töitä osa-aikaisena, 1pv/viikko. Syksyllä hain myös muualle töihin. Kävin paljon haastatteluissa ympäri maakuntaa erilaisissa työpaikoissa. Diabeteshoitajan työ kuitenkin tuntui omalta ja sinne kaipasin takaisin. Tein lyhyen sijaisuuden yksityispuolella vanhustenhoitotyössä ja sieltä todella monta kokemusta rikkaampana arvostukseni kunnallista työnantajaa kohtaan kasvoivat.
Sain haastatteluista kokemusta ja pariin paikkaan olisin päässytkin, mutta valittavana oli joko lyhyet sijaisuudet päivätyössä tai melkein vuoden sopimus 3-vuorotyöhön. Perheellisenä koin päivätyön paremmaksi ja otin riskin pätkäsijaisuuksista. Töitä rupesi hiljalleen löytymään tutusta diabeteshoitotyöstä. Tässä vaiheessa olisin saanut myös pidemmän sijaisuuden myös äitiysneuvolaan. Yksi haastattelu oli kuitenkin ylitse muiden ja minut valittiin toimeen Isonkyrön diabeteshoitajaksi. Riskinotto tuntuu kannattaneen!
Kirjoittaja: Katja Koivisto