SeAMKin joukkue on voittanut SPAN-puusiltakilpailun esteettisin silta -sarjan. Voittanut ryhmä koostui rakennustekniikan kolmannen vuoden insinööriopiskelijoista. Ohjaavina opettajina toimivat Olli Isopahkala ja Juho Lohilahti. Lisäksi SeAMKin rakennustekniikan laboratoriossa on avustanut Janne Pihlajaniemi.
SPAN-puusiltakilpailu on suunnattu rakennustekniikan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille Suomessa. Opiskelijoiden kilpailutehtävänä oli rakentaa 1,0 metrin vapaan jännevälin silta käytettävissä olevista materiaaleista (mm. 10*10mm ja 10*20 mm rimoja sekä 100 ml liimaa).
– Matka on ollut opettavainen ja sisältänyt uusia kokemuksia. Olemme saaneet tutustua toisiimme, verkostoitua, tehdä markkinointia, sopia uusia yhteistyökuvioita ja vierailuja Finnbuild-messujen yhteydessä. Opiskelijat ovat saaneet harjoitella ohjelmilla suunnittelua sekä suunnitelmien yhteensovittamista käytäntöön. Myös materiaalin ominaisuudet ovat tulleet ilmi niin hyvässä kuin pahassa, tiivistää lehtori Olli Isopahkala matkan kokemuksista.
Kilpailuun osallistui 12 joukkuetta. Kilpailun palkintokategorioina olivat suunnittelu, esteettisyys ja kestävyys. SeAMKista mukana oli kaksi joukkuetta, joista toinen ylsi tänä vuonna voittoon. Edellisestä SeAMKin osallistumisesta on vierähtänyt 10 vuotta, ja silloin SeAMKin joukkue voitti kestävyydessä.
Siltakilpailu järjestettiin 8.–10.10.2024 Helsingissä ja tapahtuman järjestivät yhteistyössä Helsingin Messukeskus, RIL ry. sekä Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry.
Suuret onnittelut hienosta ja hyvästä kilpailusta sekä opiskelijoille että heitä ohjaaville opettajille!