Leiriohjaajaksi lasten ja perheiden leireille kesällä 2026

Julkaistu 27.1.2026, Haku päättyy 1.5.2026

Tule suorittamaan harjoittelu lasten ja perheiden kesäleireillä ensi kesänä!

Parasta Lapsille ry tekee ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä valtakunnallisesti ympäri vuoden toteutettavan leiritoiminnan keinoin. Tavoitteenamme on tuottaa iloa lapsille ja lapsiperheille sekä lisätä niin lasten kuin perheiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tuoden samalla jaksamista arkeen. Toimintaamme hakevat perheet valitaan taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.

LEIRITOIMINNASSA HARJOITTELU TAPAHTUU:

-Toiminnassa ei ole mahdollista suorittaa yhtäjaksoista useamman viikon harjoittelua, vaan harjoittelut tehdään osissa tuntimääräisinä eri ajankohtina.
-Kesällä harjoittelua suoritetaan 3-5vrk mittaisilla yöleireillä jaoteltuna eri kohtiin kesää.
-Emme suosittele useamman peräkkäisen leirin suorittamista leirityön intensiivisyyden vuoksi.
-Kesällä toiveena on, että harjoittelu alkaa toukokuussa kouluttautumisella tehtävään (järjestöltä ilmainen koulutus) ja harjoittelu tapahtuu koko kesän aikana erikseen sovituilla leireillä. Opiskelija suorittaa vähintään yhden kesäleirin kokonaisuudessaan riippuen harjoittelun vaaditusta tuntimäärästä.
-Harjoittelu ei ole palkallinen kesätyö.
-Harjoittelu voidaan yleensä aika joustavasti räätälöidä opiskelijan ja oppilaitoksen kanssa sopien, kun soveltuva opintokokonaisuus löytyy.
-Opiskelijan käytännön ohjausta leirityössä toteuttavat kausityöntekijöinä työllistetyt leirivastaavat. Kausityöntekijöiden koulutustausta voi vaihdella kausittain.

Leiriohjaajan tehtävä Parasta Lapsille -järjestössä sopii täysi-ikäiselle vapaaehtoiselle tai opiskelijalle, joka haluaa toimia lasten tai lapsiperheiden kanssa, oppia lisää yksilön ja ryhmänohjaustaitoja sekä eri ikäryhmille sopivan toiminnan suunnittelua ja toteutusta.

Ilmoita kiinnostuksesi tästä ja otamme sinuun yhteyttä: https://link.webropolsurveys.com/S/4679469F910ADC22

Opiskelijalta vaaditaan ennen harjoittelun aloitusta:

-Opiskelija varmistaa itse oppilaitoksesta kesäaikaan tapahtuvan leiritoiminnan soveltuvuuden omaan harjoittelujaksoon ja sen tavoitteisiin. (harjoittelu tapahtuu osissa, ei yhtäjaksoisena monen viikon harjoitteluna)
-Opiskelija varmistaa oman harjoittelujakson harjoittelutuntien laskennan säännöt ja periaatteet oppilaitokselta.
-Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen toimintaan osallistumista.

Kesällä 2026 järjestämme leirejä lapsille ja perheille Visuvedellä (bussikuljetus Tampereelta) sekä lasten leirejä Koivuhaassa, Haukiputaalla. Tsekkaa leirit täältä: https://parastalapsille.fi/leirit/

Lisätiedot:
Ota yhteyttä
vapaaehtoinen@parastalapsille.fi
www.parastalapsille.fi
IG&FB @parastalapsille

Lisätiedot

Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Työsuhteen tyyppi: Osa-aikainen
Haku päättyy: 1.5.2026
Ilmoittajan verkkosivut: http://www.parastalapsille.fi
Yhteystiedot: Christina Nenonen, 0504410900, vapaaehtoinen@parastalapsille.fi

19ad1468-opiskelija-harjoitteluesite-a4-pysty-1-puolinen.pdf