Sähkösuunnittelun harjoittelija (kiinteistöt)

Julkaistu 1.12.2025, Haku päättyy 9.2.2026

Haemme sähkösuunnittelun harjoittelijaa useammalle paikkakunnalle kesäksi 2026. Kesän ajan tehtäviisi kuuluvat monipuoliset avustavat suunnittelu- ja asiantuntijatehtävät kiinteistöjen sähkö-, tele- ja turvajärjestelmien parissa. Käytämme työssämme mm. Revit ja Magicad -ohjelmia, joiden käyttöön myös itse pääset tutustumaan. Toimeksiantomme kattavat kaikki rakennustyypit asuinrakentamisesta kauppakeskuksiin, päiväkoteihin, sairaaloihin, kouluihin, hotellihankkeisiin ja datakeskushankkeisiin sekä teollisuuden rakennussähköistyksiin. Työ tehdään kokeneemman henkilön ohjauksessa.

Kesätyöt sijoittuvat meillä pääsääntöisesti kesäkauteen aikavälille touko-syyskuu. Aloitus- ja lopetusajankohdat voimme sopia joustavasti yhdessä. Swecon sähkösuunnittelijoita työskentelee ympäri Suomen useammalla paikkakunnalla. Hakulomakkeella pääset valitsemaan toimipaikan, jolla haluaisit ensisijaisesti työskennellä. Otamme toiveesi huomioon, mutta lopulliset toimipaikkamme kesän ajaksi varmistuvat vielä myöhemmin rekrytointiprosessin aikana. Työskentely tapahtuu pääosin toimistolla, myös kohdekäynnit ovat mahdollisia.

Avaimia tehtävässä menestymiseen

Olet vähintään 3. vuoden sähkötekniikan opiskelija (Ins. AMK tai DI) tai olet jo suorittanut riittävästi ammattialan syventäviä opintoja.
Sinulla on motivaatiota ja intoa kiinteistöjen sähkösuunnitteluun ja olet aidosti kiinnostunut alasta.
Olet utelias, oma-aloitteinen ja työskentelet sujuvasti sekä tiimissä että itsenäisesti.
Omaat hyvät vuorovaikutustaidot ja viestit sujuvasti suomeksi. Englannin ja ruotsin kielitaito erityisesti Pohjanmaan alueella on eduksi.
Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen esimerkiksi sähköasennuksista. Perehdyt tehtäviin kokeneen työparin ohjauksessa.

Mitä lupaamme sinulle

Transforming Society Together. Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Swecolaiset työskentelevät alan kiinnostavimpien ja haastavimpien projektien parissa Suomessa ja ympäri maailman.
Mahdollisuus oppia ja kehittyä ammattilaisten kanssa. Meille on tärkeää, että pääset kehittymään ja saat työssäsi aitoja kasvun paikkoja. Me autamme sinua kehittymään ja oppimaan käytännön kautta ja annamme sopivissa määrin vastuuta omien valmiuksiesi ja toiveidesi mukaisesti. Työtä tehdään aina kokeneempien asiantuntijoiden ohjauksessa.
Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.
Kulttuurimme kulmakiviä on tutkitusti ystävällinen työyhteisö ja matala hierarkia. Olemme sitoutuneet Tutkitusti hyvä kesäduuni -kampanjan periaatteisiin, jonka tiimoilta myös tutkimme vuosittain kesätyöntekijöidemme kokemusta Swecolla. Kyselyissä kesätyöntekijämme ovat kiittäneet aidosti hyvästä ilmapiiristä, työtehtävien mielekkyydestä ja esihenkilötyöstä. Kesätyöntekijöidemme yleinen tyytyväisyys on korkealla tasolla ja moni jatkaakin meillä tehtävissään kesän jälkeen.
Tutustu tarkemmin swecolaiseen työkulttuuriin: Opiskelijoille – Sweco Finland

Tule työkaveriksemme!

Mikäli saimme sinut kiinnostumaan, lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja opintorekisteriotteesi (josta käy ilmi suoritetut opintosi) meille alla olevan hakupainikkeen kautta. Kesätyöhakumme on avoinna 9.2.2026 asti, mutta käsittelemme hakemuksia ja teemme valintoja jo hakuaikana – ethän siis turhaan odottele hakemuksen jättämisessä viimeiseen hakupäivään.

Lisätietoja tehtävästä antaa Niklas Lind, p. +358 (0) 46 8516056, niklas.lind@sweco.fi. Jätäthän itse hakemuksen kuitenkin oheisen lomakkeen kautta, sillä GDPR-syistä emme vastaa sähköpostin kautta tulleisiin työhakemuksiin emmekä tallenna niitä.

Vinkki, listaa ansioluetteloon työkokemuksesi uusimmasta vanhimpaan. Katso myös muut swecolaisten vinkit kesätyöhakuuntäältä

Paikkakunnat: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kemi, Kokkola, Kuopio, Lappeenranta, Nivala, Oulu, Pietarsaari, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa

Lisätiedot

Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Haku päättyy: 9.2.2026
Ilmoittajan verkkosivut: https://www.sweco.fi/Ty%C3%B6paikat/kesatyo-2026-sahkosuunnittelun-harjoittelija-kiinteistot/
Yhteystiedot: kts. ilmoitus, kts. ilmoitus, jertta.panula@sweco.fi