Työharjoittelu Suomen YK-edustustossa New Yorkissa (2 harjoittelupaikkaa)

Julkaistu 5.2.2026, Haku päättyy 1.3.2026

Suomen pysyvä edustusto YK:ssa New Yorkissa on yksi Suomen suurimpia diplomaattisia edustustoja maailmalla. Henkilökunta työskentelee Suomen ulkopolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi ja Suomen etujen edistämiseksi YK:ssa, jossa on yhteensä 193 jäsenmaata.

YK-edustustoon haetaan kahta ammattikorkeakouluharjoittelijaa kolmen – viiden kuukauden harjoitteluun mielenkiintoiseen ja dynaamiseen toimintaympäristöön. Toisen harjoittelijan aloitus 4.5.2026 ja toisen 1.7.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan). Olemme joustavia aloitusajan suhteen. Harjoittelu on todellinen näköalapaikka edustuston, ulkoasiainhallinnon ja YK:n toimintaan.

Työtehtäviin kuuluu toimiminen assistenttiharjoittelijana ja avustaminen eri tukitehtävissä (mm. johdon sekä muiden tiimien assistenttitehtäviin osallistuminen, vierailujen ja tilaisuuksien järjestelyt, korkean tason vieraiden vastaanottaminen, moninaiset hallintotehtävät) sekä muu YK-edustuston toimintaan osallistuminen. Tehtävän hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja joustavuutta, kykyä työskennellä itsenäisesti ja osana tiimiä sekä hyvää englannin ja suomen kielten suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi muu kielitaito ja kansainvälinen kokemus, hyvät IT-taidot, sekä kokemus toimistotyöstä katsotaan eduksi.

Harjoittelijalla tulee olla koko harjoitteluajalle rahoitus oppilaitokselta tai muulta hyväksytyltä taholta, mikä tulee ilmetä hakemuksessa. Oppilaitoksen/muun tahon maksaessa apurahan suoraan harjoittelijalle, harjoittelija ei ole työsuhteessa edustustoon eikä kuulu Suomen tapaturmavakuutuslain piiriin, vaan hänen kanssaan solmitaan työharjoittelusopimus. Työnantaja ei osallistu matka-, palkka-, tai asumiskustannuksiin. Työnantaja tarjoaa harjoittelun ajaksi valtion matkavahinkoturvan, joka kattaa matkasairaudet, matkatapaturmat ja matkatavaravahingot, sekä lisäksi vapaa-ajan liikunta- ja viriketoimintatuen.

Kirjallinen suomenkielinen hakemus ja ansioluettelo pyydetään lähettämään 1.3.2026 mennessä osoitteeseen: sanomat.yke@gov.fi, sähköpostin aiheena ”Sukunimi Etunimi YKE: assistenttiharjoitteluhakemus”. Hakemukseen tulee merkitä tiedot rahoituksesta sekä sopivasta harjoitteluajankohdasta. Hakemukseen ei tule liittää muita liitteitä. Lisätietoja tehtävästä antaa pysyvän edustajan assistentti Halina Lehto, halina.lehto@gov.fi.

Käsittelemme meille antamiasi henkilötietojasi luottamuksellisesti ja EU:n tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Emme siirrä tai luovuta tietojasi eteenpäin ilman perusteltua ja lainmukaista syytä. Tutustu tietosuojakäytäntöömme verkkosivulla: Tietosuoja ulkoasianhallinnossa (um.fi/tietosuoja)

Hakemalla tehtävään hyväksyt tietosuojakäytännön ja annat suostumuksesi henkilötietojesi käsittelyyn.

Tehtävään ehdolla olevasta hakijasta tehdään hakijan suostumuksella turvallisuusselvitys (laki turvallisuusselvityksistä 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja Suojelupoliisin sivustolta: Turvallisuusselvitykset (supo.fi/turvallisuusselvitykset)

Lisätiedot

Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Haku päättyy: 1.3.2026
Ilmoittajan verkkosivut: https://finlandabroad.fi/web/un/etusivu
Yhteystiedot: Jaakko Minkkinen, hallintovirkailija, +1 212 355 2100, sanomat.yke@gov.fi