Verkostoidu, sillä koskaan ei tiedä, mihin elämä vie ja kenen kanssa teet yhteistyötä tulevaisuudessa

Nimeni on Henna ja haluan kertoa oman opiskelijatarinani inspiroimaan uusia opiskelijoita alalle ja opiskeleman SEAMKiin. Kun on Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja suurimman ajan elämästään täällä viettänyt, niin agrologi opinnot SEAMKissa oli jo tietoisuuden polulla olemassa, tarvitsi vain astua polulle ja jatkaa askelmia kohti unelmiaan. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja agrologiopinnoissani valitsin itselleni kotieläintuotantoa, mukana myös johtamista ja kiertotaloutta.

Aloitin opintoni tammikuussa 2024 ja tarkoituksenani on valmistua keväällä 2027. Ennen agrologiopintojani olen suorittanut maatalouden perustutkinnon; maaseutuyrittäjä, lihantarkastajan ammattitutkinto ja eläintenkouluttajan ammattitutkinto. Muitakin koulutuksia ja kursseja löytyy, mutta kirjoitin ylös itselle tärkeimmät tutkinnot.

Suoritin opinnot monimuoto-opiskeluna, johon kuului noin yksi viikko koulua kuukaudessa ja muuten olinkin täyspäiväisesti työssäni, jolloin pystyin pitämään talouden hallinnassa, koska opinnot olivat minulle prioriteetti numero yksi, enkä halunnut niistä luopua.

Työssäni en pystynyt hyödyntämään opintojani, ainoastaan ajatuksen tasolla ja paljon sitä tulikin mietittyä johtamista monista eri näkökulmista. SEAMKilla onnistui onneksi todella hyvin yhdistää koulu ja työ, joka tuki etenemistä ja kasvatti osaamista, koska sain jättää stressin pois ja keskittyä molempiin osa-alueisiin omalla hetkellään.

Vaikka tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä avoinna ja vaihtoehtoja täynnä, olen silti innoissani agrologitutkinnon monipuolisuudesta ja SEAMKin tarjoamista opintojaksoista. Välillä tuntui vaikealta valita, että mitä ottaa mukaan opintoihin ja mitä jättää pois, koska valinnanvaraa oli niin paljon ja laajasti. Lopulta kannattaa valita itselle tärkeimmät, koska motivaatio on silloin huipussaan.

Agrologiopintojen laaja-alaisuuden vuoksi suosittelen tutkintoa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet aika lailla koko maailmasta ja maailman menosta, tähän kuuluu niin paljon, että yhdellä lauseella ei voi lähteä agrologiopintoja edes kuvailemaan totuudenmukaisesti.

Erityismainintana täytyy tuoda esiin, miten mukavia opettajat ovat olleet! Monimuoto-opiskelu ei ole itsestäänselvyys, kun opiskeluiden ohella täytyy myös muun elämän rullata koko ajan, mutta tämän opettajat tuntuivat tiedostavan valmiiksi ja auttoivat opiskeluiden aikana, että kaikki järjestyy kyllä.

Parasta kuitenkin kaikessa ovat luokkakaverit ja luokkakaverien laaja skaala. Luokallamme oli oppilaita Helsingistä Ouluun ja ikähaarukka oli todella laaja, jolloin erilaiset näkemykset ja uudet ihmiset toivat opiskeluun toivottua huumorin raikumista niin Teams-palavereissa, kuin SEAMKin käytävillä. Tätä jää ikävä <3

Verkostoituminen muiden opiskelijoiden kanssa on kannattavaa, koska ikinä ei tiedä, mihin elämä vie ja kenen kanssa tekee yhteistyötä tulevaisuudessa.

Henna
Agrologiopiskelija, SEAMK