Tutustu SeAMKin ruoka-alan opiskelijoiden ja valmistuneiden tarinoihin blogeissa

Kolmen henkilön henkilökuva.

Ruoka ja yrittäjyys ovat yksi SeAMKin painopistealueista niin koulutuksessa kuin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Ruoka-alan opiskelijat ja alumnit kokevat, että he ovat saaneet opinnoistaan vahvat eväät työelämään ja kouluttaa itsensä ruokajärjestelmän ammattilaisiksi.

Ravintola-ala on oma juttu

Henkilökuva.Atte Lehto haki opiskelemaan SeAMKiin restonomiksi (AMK), koska hän tuntee olevansa parhaimmillaan ravintola-alalla. Hänen tulevaisuuden suunnitelmansa myös vaikuttivat tutkinnon valintaan, sillä hän haluaa jonain päivänä työskennellä ravintola-alan opettajana.

– Toivottavasti pystyn toteuttamaan haaveeni sitten, kun olen tarpeeksi kerännyt monipuolista kokemusta eri ravintolan työtehtävistä ja suorittanut restonomin ylemmän AMK-tutkinnon ja opettajan pedagogisen pätevyyden, Atte tuumii.

Lue Aten blogikirjoitus täältä »

Opinnoista syvyyttä ja ymmärrystä alan saloihin

Henkilökuva.Saana Yi-Muilulle lopullinen päätös alavalinnasta syntyi kesätöissä Atrialla, ja hän valmistui bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi (AMK) vuonna 2021. Saana on myös pallotellut ajatuksella, että hän suorittaisi vielä ylemmän AMK-tutkinnon, mutta tässä vaiheessa se on vielä vain mielenkiintoinen ajatus.

– Opinnoilta halusin syvyyttä ja ymmärrystä alan saloihin, mutta myös valmiuksia toimia erilaisissa työtehtävissä, jotka vaativat koulutuksen suorittamista. Niitä myös sain, hän toteaa.

Lue Saanan blogikirjoitus täältä »

Monipuolinen kurssitarjonta

Henkilökuva.Tänä keväänä agrologiksi (AMK) valmistunut, maatalouskoneiden parissa työskentelevä Aleksi Heikkilä suosittelee vahvasti SeAMKin agrologiopintoja.

– Opinnoissa on mahdollisuuksia valita erilaisia kursseja monipuolisesti ja opettajien kanssa keskustelu opinnoista tai muuten kysyttävistä asioista on sujunut aina mutkattomasti. Oman opintopolkuni keskitin talouteen, ja olen käymiini opintoihin erittäin tyytyväinen, Aleksi sanoo.

Lue Aleksin blogikirjoitus täältä »

 

Voit tutustua restonomi- ja agrologiopiskelijoidemme sekä bio- ja elintarviketekniikan insinööriopiskelijoidemme ja valmistuneiden tarinoihin SeAMK Blogeissa.