Ida Immonen

Kulttuurituottajaopiskelija Ida Immonen muutti Seinäjoelle pääkaupunkiseudun sykkeestä. Sopeutuminen uuteen ja pieneen kaupunkiin otti aikansa, mutta antoi paljon.

- Koulutus on tarjonnut peruspohjan osaamiseen, olen saanut elinikäisiä ystäviä ja tutustunut lukuisiin vaihto-opiskelijoihin.

 

ida_immonen_450x300.jpgNopea reagointikyky, ongelmanratkaisukyky, joustavuus ja ennen kaikkea pitkä pinna ovat Idan mukaan kulttuurituottajalle tärkeitä ominaisuuksia. Haastavalla alalla ei ikinä tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Idalla on taustallaan kuvataidelukio, joka on antanut hyvän pohjan esimerkiksi kuvaamiseen ja editointiin.

- Koulussa kyllä opetetaan, vaikkei av-tuotantoihin olisikaan mitään aiempaa kokemuspohjaa. Opiskelumme on hyvin käytännönläheistä.

Opinnot koostuvat projektimaisista tuotannoista, joita toteutetaan ryhmissä. Idan mielestä toimintapa on hyvä, sillä käytännöntaidoille riittää kysyntää työelämässä.

- Esimerkiksi rahoitusmekanismien kurssi antoi paljon sellaista tietoa, jota ei välttämättä ole helposti saatavilla, mutta sitä tarvitsee tulevaisuudessa.
Kurssilla kehiteltiin yhdessä elokuvaidea, jonka rahoitus piti järjestää erilaiset vaihtoehdot huomioon ottaen.

 

Omat projektit tuovat tuntumaa työskentelyyn

Taitoja on päästy testaamaan jo käytännössä. Ida nimittäin on ollut mukana monissa projekteissa myös vapaa-ajallaan.

- Olen luonteeltani äärimmäisen yliaktiivinen. Tykkään tehdä omia projekteja, ja olen ollut mukana tekemässä monia lyhytelokuvia ja tuottamassa Clip-lyhytelokuvafestivaalia Seinäjoella.

Omat projektit ovat opettaneet paljon ja tukeneet opintoja. Ida kiittelee SeAMKilta saatua kannustusta omia ideoita ja projekteja kohtaan.

- Koulu on tarjonnut tukiverkoston ja mahdollistanut videotuotantoja esimerkiksi lainaamalla kuvauskalustoa.

 

Uusi ympäristö inspiroi etsimään omaa juttuaan

Seinäjoki oli pääkaupunkiseudun vilskeeseen tottuneelle Idalle aluksi kulttuurishokki.

-Aluksi ihmettelin, kuinka erilaista Suomen sisällä voi olla. Toisaalta pienempi kaupunki on näyttänyt parhaat puolensa, ja olen päässyt tutustumaan täällä aivan mielettömiin tyyppeihin.

Yhteisöllisyys ja helppo vuorovaikutus opettajien kanssa merkitsevät kuitenkin enemmän, kuin olisi koskaan voinut ajatella. Idan 13-henkisen luokan ryhmähenki on hyvä, vaikka tässä vaiheessa opintoja lähiopetusta ei enää juuri ole.

- Olemme aktiivista porukkaa eikä joukostamme juuri löydy perässähiihtäjiä. Jos projektimme menevät yksiin, teemme niitä sitten yhdessä. Olemme kuitenkin aika itsenäisiä tyyppejä, ja siksi meillä kaikilla on tavallaan olemassa jo ”omat juttumme”.

Ensimmäisen vuoden opintoihin kuului paljon kontaktiopetusta ja perusopintoja, kuten viestintää ja englantia. Myöhemmät opiskeluvuodet toivat mukanaan ammattitaitoa syventäviä kursseja, valinnaisia opintoja sekä työharjoitteluja, joiden kautta saa käsityksen alalla työskentelystä. Ida löysi itselleen mieluisan harjoittelupaikan sähköposti-ilmoituksen perusteella.

- Suoritin ensimmäisen työharjoitteluni festivaalikoordinaattorina Animatricks-animaatiofestivaaleina. Tehtävä oli mieluisa, sillä olen aina pitänyt animaatioista. Työtehtäviini kuului esimerkiksi tuottaa Anima lob -näyttelyä festareiden ohessa.

Hyvin tehty harjoittelu tuotti tulosta ja Ida päätyi työskentelemään festivaalien filmiliikennevastaavana seuraavana vuonna.

Lisää tietoa kulttuurituottajan koulutuksesta

 

Kulttuurituottajat YouTubessa

Ylös / Up